Paikka on täynnä ääntä ja ihmisiä. Jukeboksissa Pasi Kauniston levy vaihtuu CCR:n rokkiin ja innostaa kädet ja jalat liikkeeseen. Flipperistä lähtevät äänet eivät kuuntelua haittaa. Pajatson edessä jännitetään kahdenkymmenen pennin kolikon matkaa. Äkkiä suuri joukko nuoria ryntää ulos ja kiirehtii kaupan eteen seisahtaneeseen linja-autoon, jonka määränpää on Evijärven nuorisoseura tai Halkosaari. On normaali 70-luvun lauantai-ilta Särkikylän jo legendaksi kasvaneessa baarissa.
POHJALAISESSA maalaiskulttuurissa Särkikylästä teki erityisen sinne syntynyt voimakas työväenliike. Tämä näkyi vaalitulosten lisäksi arkipäivän käyttäytymisessä. Valittiin työväentalo tai nuorisoseura, kummassa osuuskapassa asioitiin ja mikä sanomalehti tilattiin. Mutta kyläläisiä yhdisti koulun lisäksi 1950-luvulla perustettu Mäensyrjän kahvila, joka siirtyi Paavo Ranta-ahon omistukseen.
Paavon kahvilan nimi muuttui ainakin nuorison kielessä baariksi. Vertaus brittiläiseen pubikulttuuriin lienee liioittelua, mutta jotain samaa siinä oli. Kahden huoneen baari oli sopivan kokoinen oikean tunnelman luomisessa. Sinne oli helppo mennä eikä ostopakkoa ollut. Osalle ”särkisistä” baarista tuli enemmänkin olohuone. Ainakin Pesosen Vikki istui nurkkapöydässään aamusta iltaan ykköspilsneriä hitaasti nauttien.
1960-luvun muuttoliike olisi voinut olla kohtalonisku Särkikylälle ja baarille. Kylän tyhjenemisestä kertoi muun muassa Esko ja Pentti Särkijärven sekä Viitasen yhdeksän henkisen perheen muutto Ruotsiin.
Monen baarin pelasti laki keskioluen vapauttamisesta vähittäismyyntiin 1.1.1969 niissä kunnissa, jotka olivat myönteisen päätöksen tehneet. ”Pois, pois huolet, jo kaljahanat aukes”, laulaa Veikko Lavi ja tiivistää riehakkaan tunnelman tuona vuodenvaihteena.
Keskioluesta tuli myyntimenestys. Tarina kertoo Särkikylän baarin myyntimääräksi avauspäivänä kaksikymmentä koria. Luku on varmasti liioiteltu, mutta kertoo innostuksesta huurteista kohtaan.
–Järjestimme kilpailun, kuka pystyy juomaan 24 pullon korillisen päivässä, kertoi Reijo Norrena. Reijo ei ollut kyseinen henkilö, joka tuon onnistuneesti suoritti.
–Keskioluesta tuli tärkein myyntivaltti, kertovat Tellervo ja Eero Rantahalvari, jotka baarin ostivat 1970-luvun alussa. Keskioluen lisäksi myynnissä oli tupakkaa, elintarvikkeita ja makeisia. Paksu pala lauantaimakkaraa maistui edelleen monelle oluen kanssa.
Vaikka baarissa oli kaksi huonetta, ne yhdistyivät isoksi tilaksi ison oviaukon kautta. Myyjälle näköyhteys myös takimmaisen huoneen nurkkapöytään säilyi tiskin takaa oikein asetetulla peilillä.
Etummainen huone täyttyi vähän varttuneemmasta väestä. Siellä juorut levisivät, nauratettiin kuulijoita mehevillä jutuilla ja parannettiin maailmaa. Poliittiset tai muut erimielisyydet ratkottiin verbaalisti sisällä tai haastettiin ulos ottamaan miehestä mitta. Joskus poliisiakin tarvittiin paikalle.
BAARI ei olisi mitään ilman suuria persoonallisuuksia. Monella on elävä mielikuva vatikaupoilla kulkeneesta, pikkutakkiin pukeutuneesta Keijosta, joka hieman etukenossa istuen heilutti jalkaansa toisen päällä omintakeisia sanontoja laukoen. Katajatuvan Ville oli kuin amerikkalainen televisiotähti Danny Kaye ja osasi tilaisuuden tullen sopivasti provosoida kuulijoita. Moni baarissa istuvista tai ainakin vanhemmistaan olivat Amerikan tai ainakin Ruotsin kävijöitä. Reissuja oli mukava muistella sopivasti liioitellen.
Särkikylän baarin asiakkaat eivät rajoittuneet vain särkisiin tai edes evijärveläisiin. Suomen suurimmalle talvitanssipaikalle, Evijärven nuorisoseuralle tulleista osa haki vauhtia Särkikylästä. Baarissa alettiin myös pelata bingoa. Vaikka pelipaikka muutti tilanpuutteen takia työväentalolle, toivat bussit väkeä Lappajärveltä ja Räyringistä. Osalle bingo tarjosi vain ilmaisen kyydin saapua Särkikylän baariin.
Kesällä baari täyttyi myös Ruotsissa asuvista, jotka viettivät kesälomansa synnyin kylässään. Ruotsissa ostettu auto herätti huomiota ja ehkä vähän kateuttakin. Särkijärven Ranskin amerikanraudat olivat pienellä paikkakunnalla harvinainen näky. Varsinkin valkoinen Cadillac oli ihailun kohteena.
Rantahalvarit lopettivat varsinaisen baarinpidon 1980-luvun lopulla. ”Aika entinen ei koskaan enää palaa”, haikailee Junnu Vainio laulussaa. Meille tuota aikaa eläneille se säilyy muistoissa suurena kaipauksena. Tai kuka tietää, tuleeko maaseudusta vielä houkutteleva vaihtoehto ja Särkikylän baarin tapaiset kokoontumispaikat heräävät henkiin?
Leevi Norrena
