Körö, körö kirkkoon…

Joulupöytä notkuu herkuista. Kuva: Heikki Salmela.
Joulupöytä notkuu herkuista. Kuva: Heikki Salmela.

JOULUMAINOKSET alkoivat pyöriä televisiossa hyvissä ajoin marraskuussa ja se vähän tympäisikin, koska jouluun tuntui olevan ikuisuus. Toisaalta ennen joulua on monenlaista puuhaa. Läheisille pitää keksiä ja ostaa joululahjat, myös joulukortit pitää hankkia ja postittaa sopivasti ennen joulua ja etukäteen on hyvä tehdä maksa-, porkkana- ja lanttulaatikot pakastimeen valmiiksi. Joululimputkin voi leipaista valmiiksi, samoin joulutortut ja Hanna-tädin kakut. Paljon muutakin voi tehdä etukäteen ja joka perheessä on tietysti hieman erilaiset jouluvalmistelut.

Joulunaluspäiville jääkin sitten enää joululohen laitto ja kinkun paisto. Ennenhän joulukalana oli ehdottomasti lipeäkala, mutta lohi on sen syrjäyttänyt ajat sitten. Viime hetken puuhiin kuuluu joulukuusen haku. Maalla se löytyy usein omasta metsästä, mutta kaupungissa se on ostettava erillisiltä kuusenmyyjiltä tai nykyisin myös kauppaliikkeistä.

Joulu tavallaan huipentuu aattona yhteiseen jouluateriaan, joka nautitaan hyvissä ajoin lämmitetyn joulusaunan jälkeen. Pöytä sananmukaisesti notkuu monista toinen toistaan herkullisemmista ruuista ja poikkeuksetta tulee ahmittua vatsa niin täyteen, että ähky uhkaa. Joulu kuitenkin jatkuu vielä kahdella pyhällä ja joulupäivän aamuna oli tapana lähteä joulukirkkoon. Muistelen, että joulukirkkoon järjestettiin jopa bussikuljetuksia. Varhaisin muistoni joulukirkosta on 50-luvulla, kun menimme kirkkoon Pyhälahdesta jäätä pitkin hevosen vetämällä kirkkoreellä.

Pitkät joulunpyhät ovat omiaan rauhoittumaan hyvien kirjojen parissa ja kirja on myös suosittu ja oikein sopiva joululahja. Palapelien kokoaminen koko perheen voimin on myös erinomainen tapa rauhoittua joulun viettoon. Joulupäivä vietettiin yleensä oman perheen parissa, mutta Tapaninpäivä oli omiaan kyläilyihin ja sukulaisissa käynteihin.

Alkoholin käyttö lisääntyy joulun aikaan merkittävästi ja suuri osa selittyy sillä, että joulupöytään tuodaan nykyisin yhä useammin punaviiniä kinkun kanssa nautittavaksi. Aterian päälle siemaistaan usein myös konjakki tai brändylasillinen ja toki glögejä maistellaan paljon joulun aikaan ja niissä on myös hiukan alkoholia. Valitettavasti joissakin perheissä runsas alkoholinkäyttö on osa jouluperinnettä ja siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Eläkeukko toivottaa kaikille lukijoille rauhallista ja hyvää joulua!

Heikki Salmela

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti