Talviretki Pihlajalammen laavulle on hiljaisuudessaan kuin mieltä rauhoittava metsäkylpy

Laavun sisällä tunnelma on suojaisa kuin linnunpesässä.
Laavun sisällä tunnelma on suojaisa kuin linnunpesässä.
Julkaistu:
Kategoria:
,

SINÄ SUNNUNTAINA toteutimme haaveemme retkestä Pihlajalammen laavulle. Olemme kävellä pahnostaneet metsätieltä lähtenyttä kinttupolkua pitkin puolisen kilometriä, kun edelläni talsinut pysähtyy.

–Tästä on mennyt iso hirvi vähän aikaa sitten, hän hihkaisee osoittaen pehmeään lumeen pohjiaan myöten uponneita sorkanjälkiä.

Pysähdymme hengähtämään ja kuulostelemaan hiljaisuutta. Ei kuulu havumetsätiaisten viserrystä eikä tikan nakutusta, ei honkien huminaa. On aloittanut talven teon väärästä päästä, kun Jari-myrsky pyrytti lunta ennen pakkasia sulaan maahan. Upottavilla turvemailla on hankala liikkua hyväjalkaisenkin, pääsemme silti perille lätäköitä väistellen ennen lyhyen alkutalven päivän auringonlaskua.

–Saisikohan tästä virvelillä ahvenia, pohtii nuori retkeilijä rannassa ja arvelee, ettei hauki lampeen mahtuisi.

Laavun ulkoseinustalla on klapeja, joista valkea nopeasti syttyy edellisen metsänkävijän jäljiltä savuavien hiilten päälle.  

–Nyt hirvikoira haukkuu, huudahtaa kaverini.

Haukku kuuluu siitä suunnasta, minne iso hirvi oli kevyesti ravannut. Sitä emme tiedä varmasti, kuuluuko koira kärnäsille, itäkyläläisille vai evijärviläisille, kaikilla on täällä metsästysmaita. Elävä tuli rauhoittaa rauhatonta, mieli saa metsäkylvyn ja paluumatkan maltamme kävellä hitaammin. Pitkänsalontiellä auton ikkunan avatessa kuuluu haukku lakanneen. Övermarkintielle käännyttäessä on hämärää, valot loistavat kodikkaana korpitaipaleen jälkeen.

Krista Savola ja Hanna Honkaniemi esittelevät mainiossa kirjassaan Hengähdyshetkiä Järviseudun luonnossa Pihlajalampea, jonne ulkoilureitti useimmiten märkä, jopa talvella.

–Lasten mielestä reitti onkin ehdottomasti hauskin syksyisin pahimpaan mutavelliaikaan, Savola ja Honkaniemi kirjoittavat.

Laavulla istumisen turvallisen tuntuista tunnelmaa he kuvaavat suojaisaksi kuin linnunpesässä. Kalastuspalvelut Lahnalampi on julkaissut kolmen minuutin YouTube-videon ”Pihlajalampi Kraatterijärvi Adventure”. Videossa ihastellaan sähköfatbikellä liikkuen kallioisia maisemia komeine keloineen. Laavua olivat neljä vuotta sitten talkoilla rakentamassa Eero Ahvenniemi, Jorma Kangas, Timo Kellokoski, Esko Korri, Keijo Lamminen, Heikki Mäki, Heikki Pellonpää ja Antti Turpeinen.

Tapani Tyynelä

Erämaisen Pihlajalammen laavulla voi aistia alkutalven hiljaisuuden.
Erämaisen Pihlajalammen laavulla voi aistia alkutalven hiljaisuuden.

Lue myös nämä

Koivunmahla viininvalmistuksessa on alajärveläinen innovaatio  – Järviseudun sanomat

Luonnon monimuotoisuutta etsimässä  – Järviseudun sanomat

Myyttisessä ikimetsässä tunnelma oli pyhä kuin Notre Damen kirkon holvissa – Järviseudun sanomat

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti