Kysyimme lukijoiltamme somen joulukalenterissa, mistä joulun odotus alkaa. Useimmat vastasivat, että siitä, kun kausi- ja jouluvaloja viritellään esille sisälle ja ulos.
–Marraskuun alusta, vähän kerrallaan, totesi eräs vastaajista.
Monelle joulun tuntu syntyy, kun lasten lelulehdet kolahtavat postilaatikkoon, lapset kirjoittavat pukille, heidän kanssaan laitetaan joulukoristeita esille, leivotaan pipareita ja joulutorttuja. Myös ensilumi on monelle tärkeä joulutunnelman tuoja. Kaupungin jouluvalot ja joulunavauksetkin mainittiin.
–Kun joku aikuisista lapsista ensimmäisenä ilmoittaa, että perhe on tulossa joulunviettoon mummolaan, yksi vastaaja kertoi.
–Joulun odotus on alkanut jo syysloman jälkeen ekoilla glögeillä, paljasti eräs.
Kaisa-nimiselle vastaajalle Kaisan päivä on virstanpylväs, jolloin joulumieli alkaa kolkutella ja jouluvalmisteluita voi aloitella. Monille ensimmäinen adventti on tärkeä rajapyykki, joillekin joulukuun ensimmäinen päivä. Itsenäisyyspäivä nousi jopa yllättävän monella hetkeksi, jolloin ajatukset kääntyvät kohti joulua.
Joulukorttien kirjoittaminen, kuusen koristelu, jouluverhojen vaihtaminen, ensimmäiset joulutortut ja piparit sekä kauneimmat joululaulut mainittiin puuhina, jolloin voi tuntea joulun jo lähellä.
Pari vastaajaa kertoi, että joulun odotus alkaa viikko ennen aattoa ja eräs sanoi sen alkavan aaton aatosta, kun kinkku laitetaan uuniin.
Joulun odottaminen ja laittaminen eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä kaikille.
–Joulu tulee, vaikka se ei ole enää tunnelmaltaan niin kuin ennen.
–Joulun odotus alkaa työvuorolistojen julkaisun jälkeen. Jos alkaa, yksi vastaaja totesi.
Pari jouluttajaa kertoi ottavansa kaiken irti joulusta.
–Joulu on mielessä koko ajan, viimeistää juhannuksen jälkeen!
Lue myös nämä jouluiset jutut
Sitä joulukirkkomatkaa en unohda – Järviseudun sanomat
Kauneimmat joululaulut kajahtivat Vimpelin kirkossa – Järviseudun sanomat
2024 Betlehemin Rauhantuli on saapunut Vimpeliin – Järviseudun sanomat