VAJAA kaksi viikkoa jouluun. Sen verran on vielä aikaa pyrkiä löytämään joulutunnelma omaan torppaan. Sen löytäminen onkin usein suhteellisen kinkkinen juttu, koska jo sukupolvilta toisille on siirtynyt listaus rutiineista ja valmisteluista, jotka ymmärtääkseni ovat olleet takaamassa, että tunnelmaltaan oikeanlainen joulu saapuu valmistelijan kotiin.
Onko siis kaapit varmasti koluttu viimeisistä pölyistä puhtaaksi? Huolehdithan, että keittiön kuiva-aineet on järjestyksessä, pyykkikorit varmasti tyhjentymässä sekä sukkalaatikkokin olisi hyvä näin vuoden lopussa mennä ja kokeilla läpi. Saattaahan joku jouluvieras eksyä sukkalaatikkosi ovelle ja kammeta sen auki joulukonvehdin toivossa. Ikkunat ehdit kyllä ottaa ulkoa vielä pikaisesti, jos poudalle menee, sisäpuolelta siistit näppien jäljet sitten aatonaattona pois.
Muista vaihtaa matot, verhot, sekä pussilakanat joulunpunaisiin ja ole varma siitä, että hämähäkinseitit kesän jäljiltä on huiskittu pois katonrajasta. Jos kynttilän valo pääsisi niihin kurjasti osumaan, on joulutunnelma taatusti pilalla kaikilta.
Ja mikäli oikein jouluista auvoa toivot, pidäthän huolen, että tulevat kattauksesi, ruokavaihtoehtosi sekä vaatetuksesi pärjäävät hyvin pyhäpäivien ajalle sijoittuvassa kotikisassa, kun sosiaalinen media alkaa pauhata jouluiloa. Kaunista täytyy olla, ei pelkästään itsellesi vaan myös jokaiselle some-ystävälle.
Niin. Joulusuoritusten lista voisi olla loputon. Ja sen vaatimusten alle voisi tukehtua ja menettää yöunensa sekä hetkellisesti mielenterveytensäkin. Siksi tärkeää on huomioida sana voisi.
OLEN vasta kuluneina vuosina ymmärtänyt, että joulua en saa suorittamalla. En, vaikka miten hampaat irvessä puristaisin ja pinnistäisin, sydämen joulu ei tule ulkokuorta kiillottamalla. Itseasiassa olen varma, että silloin uuvutan saapuvan joulun viimeisetkin rippeet kauas pois.
Oman äitini menetyksestä tuli tänä kesänä 12 vuotta. Joulun perinteet ovat osaltani myllertäneet kaikenlaiset ratkaisut sen jälkeen, ja usein olen yrittänyt rakentaa joulua ulkopuolelta käsin. Olen yrittänyt toistaa lapsuuden hyviä perinteitä, sulautua menneiden aikojen tapoihin, yrittäen myös löytää jouluisesta suosta jotain uutta ja omaani. Kaikesta huolimatta en ole tuntenut sellaista rauhaa, jota mielestäni joulunaikaan tulisi kuulua.
Omien lasten myötä, tarpeeksi kauan päätä seinään hakanneena, olen antanut itselleni mahdollisuuden katsoa joulua lapsuuden kautta. Lapsen joulu ei vaadi siistejä kaappeja, täysin tyhjää pyykkikoria tai hulppeita jouluruokia. Lapseni eivät halua joulupöytään väsynyttä äitiä, joka ei hurjilta jouluvalmisteluiltaan jaksa aattona kohdata ja kuunnella, tai tarjota rauhaisaa ja levollista syliä.
Lapsille merkityksellistä on, että he voivat iloita joulukalenterista kanssani päivittäin, pohtia tonttumaailman suuria kysymyksiä sekä toivottaa aattona pukki aikuisen vierellä tervetulleeksi.
Joulu laskeutuu paikalleen inhimillisen yhteyden kautta. Ei kiireellä ja suorittamisella. Joulu ei tarvitse koreita kuoria saapuakseen sydämeen.
Niinpä vihdoin jotain oppineena, teen vain sen mitä oikeasti oma ja perheeni joulu kaipaa saapuakseen. Laitan joulukuuseen valot ja joulumusiikkia soimaan, keitän piparikahvit ja istun yhdessä lasten kanssa kahvipöydän ääreen, kaappini jätän pölyineen rauhaan.
Noora Tupeli
Lue myös nämä
Kotivaraa ja kanssaihmisten auttamista – Järviseudun sanomat
