TÖYSÄN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖ myönsi lokakuun yleisessä avustusjaossa junioriurheilijoille toimialueellaan yhteensä 258 000 euroa avustusta. Kaikkiaan 172 joukkuetta tai ryhmää sai 1 500 euroa tukea. Oma Säästöpankin Alajärven konttorin toiminta-alueelle avustuksia tuli kaikkiaan 99 000 euroa ja sitä saivat Alajärven Ankkureiden pesäpallo, lentopallo ja yleisurheilu, JPK:n jääkiekko ja jalkapallo, Alavoli, Soinin Sisun yleisurheilu sekä Vimpelin Vedon pesäpallo ja koripallo. Avustus koskee 66 ryhmää ja yli 500 lasta ja nuorta.
Alustava suunnitelma 200 000 euron tukipotista ylittyi, koska kohderyhmä nähtiin tärkeäksi.
–Normaalisti emme ole tällaista sponsoritukea jakaneet, vaan tukeneet hankkeita. Nyt kuitenkin on todettu, että tarvetta on ja haluamme tukea lasten liikkumista, kertoi konttorinjohtaja Helena Marjomäki. –Tästä tulee perinne, ensi syksynä on uusi haku.
Töysän Säästöpankkisäätiön tarkoituksena on säästäväisyyden ja taloudellisen kasvatuksen edistäminen Oma Säästöpankin konttoreiden Alajärven, Alavuden, Hyllykallion, Tuurin ja Ähtärin toiminta-alueella sekä alueiden elinvoimaisuuden, hyvinvoinnin ja taloudellisen kehityksen tukeminen sekä säästöpankkitoiminnan perinteen vaaliminen. Töysän Säästöpankkisäätiö on jakanut tänä vuonna avustuksia kaikkiaan 1,2 miljoonaa, tästä suurin osa eli 500 000 euroa on annettu Seinäjoen Ammattikorkeakoulun tutkimusrahastoon. Moni Järviseudun alueen yhdistyksistä ja järjestöistä ovat saaneet tukea omiin hankkeisiinsa Töysän Säästöpankkisäätiöltä. Töysän Säästöpankkisäätiö saa varansa toimintansa pyörittämiseen Oma Säästöpankin tuloksesta. Töysän Säästöpankkisäätiö on Oma Säästöpankin viidenneksi isoin omistaja.
Arto Juurakko kokosi Säästöpankkisäätiön alkuvaiheet kirjaksi
Marjomäki muistutti lehdistötilaisuudessa, että Töysän Säästöpankkisäätiön alkuvuosista on tehty historiikki.
–Kirjan Pienestä isoksi on kirjoittanut Arto Juurakko. Kirjaa on vielä haettavissa konttorista tai tilattavissa osoitteesta tilaukset@sananjuuri.fi.