Kauhavan joulukuu on konserttia, yhteislaulua, juhlaa, kädentaitoja ja myyjäisiä pullollaan

Kauhavan joulukuu on konserttia, yhteislaulua, juhlaa, kädentaitoja ja myyjäisiä pullollaan. Kuvituskuva: Freepik.
Julkaistu:
Aihe:

KAUHAVAN kulttuuripalvelut ja Kauhavan kirjasto rakentavat jälleen Galleria Kaareen pääkirjastolle joulumaan. Teemana on tänä vuonna ”satumainen joulu”. Joulumaan avajaisia vietetään tiistaina 3. joulukuuta kello 17–19, jolloin askarrellaan yhdessä joulukortteja ja lauletaan joululauluja Järvilakeuden kansalaisopiston musiikkiryhmien säestämänä.

Torstaina 12. joulukuuta ja torstaina 19. joulukuuta joulumaassa on kansalaisopiston Leader-rahoitteisen Kruunuhäät-hankkeen järjestämä laulu- ja askartelupaja ja maanantaina 16. joulukuuta kulttuuripalveluiden ja Tuulia Designin järjestämä maalauskonsertti, jossa live(joulu)laulannan säestyksellä saa maalata jouluisia maisemia.

Lukukoira vierailee joulumaassa maanantaina 9. joulukuuta ja torstaina 19. joulukuuta on kirjaston satutunti. Joulumaahan voi myös tutustua omatoimisesti kirjaston aukioloaikoina. Ryhmät voivat kysellä mahdollisia aamupäiväaikoja tutustumista varten.

Joululauluja pääsee laulamaan myös Alahärmässä ja Kortesjärvellä, kun Mika Peltoniemi tulee laulattamaan rentoon tahtiin joululauluja meiltä ja muualta. Lauluvihkossa on sanoja myös muilla kuin kielillä: Jingle bells lienee kaikille tuttu, mutta vieläkö muistat, kuinka menee esimerkiksi Porsaita äidin oomme kaikki ruotsiksi? Jouluiset yhteislaulut Alahärmän Onnelassa sunnuntaina 8. joulukuuta kello 16 ja Kortesjärven Ylikylän nuorisoseuralla lauantaina 14. joulukuuta kello 18. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

6. joulukuuta juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää. Kaupunki järjestää juhlan tuttuun tapaan Härmän kylpylässä Ylihärmässä. Juhlaan ei lähetetä erillisiä kutsuja, vaan sinne on tervetulleita kaikki kaupunkilaiset.

Ei myöskään pidä unohtaa muiden tahojen järjestämiä joulutapahtumia. Muun muassa Kauhavan kirkoissa pääsee laulamaan kauneimpia joululauluja sekä kuuntelemaan lukuisia joulukonsertteja: tarjolla on esiintyjiä paikallisista musiikkiopistolaisista valtakunnallisesti tunnettuihin solisteihin. Lisäksi seurakunta järjestää omia joulujuhlia eri kohderyhmille. Kun kattaukseen vielä lisää päiväkotien, koulujen, harrastusten, yrittäjien, kylätalojen ja seurojen ynnä muiden omat joulujuhlat, myyjäiset, esiintymiset ja konsertit, niin helppoa on Kauhavalla päästä joulun tunnelmaan!

Kauhavan kulttuuripalvelut kehoittaakin kaikkia osallistumaan ja lähtemään ja kuskaamaan myös kaveria ja naapuria tapahtumiin ja ostamaan myyjäisistä paikallisia tuotteita, samalla paikallisia toimijoita tukien.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti

Ilmainen

isojako

digilehti

julkaistu