TÄMÄN vuoden joulunalusajasta tuli tietoisuuden tasolla kuin uuden aikakauden alku. Viime viikolla sisäministeriö julkaisi laajan oppaan kansalaisille varautumisesta ja toiminnasta erilaisissa häiriötilanteissa. Tällaisia koko yhteiskuntaa koskettavia häiriötilanteita ovat pitkät sähkö- ja vesikatkot, pitkät häiriöt internetin tai pankkipalveluiden toiminnassa, luonnonilmiöt, pandemiat, ja se pahin, jonka uhkan varmaan jokainen haluaisi ajatuksistaan torjua – sotilaallinen konflikti. Ministeriön oppaassa kuitenkin selvin sanoin kehotetaan varautumaan vähintään kolmen päivän kotivaraan, eikä sotilaallisen konfliktin mahdollisuutta suljeta pois. Pelätä ei pidä, mutta varautua tulee niin materiaalisesti kuin henkisestikin.
Järkevästä ja oikeaoppisesta kotivarasta löytyy paljon tietoa netistä. Myös esimerkiksi Martat antavat neuvoja. Varsinkin vanhemmalle polvelle ja maaseudulla asuville kotivara on ainakin menneinä vuosikymmeninä ollut itsestään selvä asia. Nuoremmasta polvesta saattaa tuntua absurdilta tilanne, jolloin kännykät vaikenisivat ja valot sammuisivat päiväkausiksi, eikä vettä tulisi hanasta, ja että pienistä käyttövaroista tulisi nyt hankkia kaapin perukoille ylimääräistä ruokaa tällaista tilannetta varten. Myöskään monien paineiden ja huolien uuvuttamat ihmiset eivät välttämättä yksinkertaisesti jaksa, tai kykene reagoimaan ministeriön kehotukseen.
Kriisin ja katastrofin kohdatessa mitataan resilienssi. Paradoksaalisesti elämän aiemmat vastoinkäymiset saattavat yllättävässä kriisissä kääntyä voimavaraksi. Aiempi selviytyminen antaa kykyä ja uskoa omaan selviytymiseen jatkossakin. Syvien henkilökohtaisten kriisien seurauksena usein elämänarvot ovat muuttuneet sellaisiksi, etteivät ainakaan pienet ”myrskytuulet” saa epätoivon valtaan. Tällöin ihminen pystyy antamaan turvaa, rohkeutta ja lohtua kanssaihmisille suurien kriisien keskellä. Yhteisöllisyyden merkitys ja kanssakäyminen korostuukin juuri kriiseissä.
ODOTAMME ja valmistelemme vuoden suurta juhlaa, joulua. Kaikille joulun odotus ei kuitenkaan merkitse iloa ja rauhaa, vaan moni odottaa lähestyvää joulua joko surulla tai pelolla, tai molemmilla. Joillekin joulu merkitsee tiivistyvää yksinäisyyttä pitkien pyhien kera, toisille pelkoa väkivallasta ja/tai viinanhuurusta tai vähävaraisuuden realisoitumista.
Myös kotivaran kerääminen voi tuottaa ahdistavia ajatuksia taloustilanteenkin takia. Jos raha on niin tiukoilla, että kuukauden menot täytyy laskea eurolleen, on kotivaran kerääminen haasteellista. Voisimmeko tänä joulunaikana miettiä, onko tuntemissamme ihmisissä niitä ihan yksin olevia, unohdettuja, ja käyttää aikaamme touhottamisen sijaan vaikka vieraillaksemme tai edes soittaaksemme heille? Kalliiden, epäkäytännöllisten lahjojen sijaan ainakin vähävaraisemmalle lähimmäiselle voisi olla tänä jouluna paikallaan lahjakortti, jolla hän pystyy itse hankkimaan juuri tarvitsemiaan tuotteita, ja mahdollisesti kartuttamaan kotivaraa.
Tiina Kiviaho
