MONEN lapsuuden jouluun kuuluivat kuvakalenterit, joiden luukuista paljastui jokaisena joulukuun aamuna uusi kuva, ja jonka avaamisesta ehkä sisarusten kanssa nahisteltiin. Nykyisin kaupat pursuavat kalentereita, joista löytyy karkkien lisäksi esimerkiksi jäätelöä, kosmetiikkaa, kuivalihaa tai juomia.
Ensimmäiset adventti- eli joulukalenterit olivat seinään piirrettyjä liituviivoja, kalenterin lehden repäisyjä, oljen lisääminen jouluseimeen tai vaneriset tikkaat, joita pitkin Jeesus-lapsi astui päivittäin lähemmäksi maata. Ensimmäinen kirjallinen maininta joulukalenterista löytyy hampurilaisen Elise Averdieckin lastenkirjasta vuodelta 1851.
–Jostain syystä ensimmäisissä joulukalentereissa päivät olivat kolmannestatoista kahdenteenkymmenenteen neljään, kertoo soinilainen Jorma Turpela.
Ensimmäinen varsinainen adventtikalenteri julkaistiin 1908. Se sai innoituksen Gerhard Langin lapsuuden jouluperinteestä, jossa hän avasi joulun alla 24 pientä, leivonnaisen sisältävää pakettia. Suomeen painettujen kalenterien perinne tuli verrattain myöhään, ensimmäinen julkaistiin 1947. Aluksi luukkujen alla oli läpinäkyvää paperia, josta kuva erottui ikkunaa vasten painettaessa.
–Sellaisia oli 1980-luvulle asti partiolaisten kalentereissa. Kalentereita ovat julkaisseet paljon sanomalehdet, yhdistykset, seurakunnat ja pankit. Ensimmäiset suklaakalenterit ilmestyivät 1970–80-lukujen taitteessa.
Jorma Turpela on kerännyt adventtikalentereita pitkään ja kokoaa Soinin kirjastoon joulukuun ajaksi näyttelyn, jossa on esillä 62 erilaista kalenteria.
–Kun katsoin kalentereiden yksityiskohtia ja mietin, kuinka lapsen silmin niitä katsoisi, muistin lämpimästi ajan, kun omat lapset olivat pieniä ja kiistelivät, kuka saa milloinkin avata. Välillä luukkua ei meinannut löytyä. Samalla opittiin numeroita.
Joulukalenterit ovat yksi intohimoisen keräilijän kohteista
KALENTERIT ovat intohimoiselle keräilijälle vain yksi kohde.
–Alun perin keräilin juhlarahoja, 1960-luvulla se alkoi ja laajentui rahoihin, pinsseihin, äänitteisiin, joita digitoin, punttipekkereihin eli kaappikelloihin ja niin edelleen. Rahojen keräilystä olen luopunut, en enää osta, myydä voin.
Kalentereidensa määrää Turpela ei ole laskenut. Vanhimmat ja harvinaisimmat ovat 1950-luvulta.
–Tavoitteena on omistaa yksi kappale kaikista Suomessa julkaistuista. Tällä vuosituhannella julkaistuista melkein kaikki löytyvät. Minulla on Torissa ja huuto.netissä jaksoittain ostan-ilmoitus. Avaamaton alkuperäispakkaus on keräilijän ihanne, mutta ei haittaa, vaikka olisi avattu, jos on luukut tallella ja siisti. 1940- ja 50- lukujen kalentereiden kunnolla ei ole niin väliä, koska niillä on niin paljon historiallista arvoa.
Turpela lähti keräämään näyttelyn kalentereita kuvittaja edellä. Välillä kuvittajien tiedot ovat olleet työn takana, jopa nimiä on joutunut metsästämään eri lähteistä, mutta hän on pyrkinyt ottamaan yhteyttä kaikkiin näyttelyssä olevien kalentereiden taiteilijoihin.
–Kuvittajat ovat olleet innoissaan ideastani, he eivät olleet kuulleet, että tällaista olisi järjestetty aiemmin.
Turpela on laatinut oheismateriaaliksi laajan selvityksen näyttelyn kalentereista sekä kuvittajista. Se sisältää myös tarinoita, joita vanhemmat tai isovanhemmat voisivat lukea lapsille, kun ovat tutustumassa näyttelyyn yhdessä.
Hän toteuttaa näyttelyyn pienen houkuttimen kävijöille. Etsimällä lomakkeessa olevan yksityiskohdan kalentereista voi osallistua arvontaan, joka suoritetaan tammikuussa: palkintona on päivittäistavaraliikkeen lahjakortti.
–Jospa se houkuttelisi katsomaan tarkemmin, eikä vain vilkaisemaan.
Joulukalentereiden joukossa on todella erikoinen poikkeus
YKSI POIKKEUS näyttelyssä on: pääsiäiskalenteri.
–Riihimäellä oli aikoinaan ajatus, että siitä tehdään pääsiäiskaupunki. Hanke kaatui, mutta kalenteri jäi. Se on aika harvinainen ja oli pakko ottaa mukaan. Joulu kun päättyy, pääsiäinen on seuraava suurempi juhla.
Tälle joululle Turpela hankki itselleen kalakalenterin, sillä hän on innokas vapaa-ajan kalastaja.
–Toivon, että perinteinen kuvakalenteri säilyy jatkossakin. Partiolaisjärjestön kalenteri on vanhin ja edelleen he hankkivat sillä tuloja. Se on perinne, jonka ei soisi katkeavan.
