PAAVO RANNILA syntyi vuoden 1929 tammikuussa Vimpelissä. Kauppiaan ammattiin hän perehtyi juoksupoikana ja varastoapulaisena SOK:n palveluksessa vuodesta 1943 lähtien. Vimpelin Osuuskaupan Männikön haaraliikkeen myyjänä ja myymälänhoitajana hän havaitsi kuitenkin jo 1950-luvulla, ettei sillä rintamalla ollut oikein hyviä väyliä mennä eteenpäin.
Vuonna 1956 Paavo Rannila siirtyi Gilleten myyntiedustajaksi Vaasan läänin ja Pohjois-Suomen alueelle. Varsinaisen tuote-edustuksen lisäksi Paavo kaupitteli kaikenlaisia kotitaloustavaroita seuraten samalla tarkasti ajan tapahtumia.
Pohjois-Suomessa hän tutustui Pietarilan kattoja valmistavaan yrittäjään, jonka peltikattoja Paavo myi parin vuoden ajan 1950-luvun lopulla. Tämä yrittäjä ehdotti Paavolle oman, peltikattoja valmistavan verstaan perustamista.
Paavo kypsytteli yrityksen perustamista useamman vuoden. Kun rahoitus alkuvaikeuksien jälkeen järjestyi, hän teki päätöksen. Syksystä 1960 lähtien Paavo muutaman kaverinsa kanssa kehitteli väsymättä galvanoitua peltiä valssaavaa konetta Rannilan omakotitalon kellarissa. Kesällä 1961 Paavo myi ensimmäiset kattonsa.
Vuosina 1961–1963 ”kellariverstas” työllisti kesäisin 2–4 ja talvisin kaksi miestä. Galvanoidut eli sinkityt teräspellit valmistettiin määrämittaisena asiakkaiden tilausten perusteella. KAP-tuotteen nimellä kattopeltejä prässättiin ja myytiin keväästä syksyyn.
Teollisuusalueen kehitys alkoi 1965 Rannilan hallista
KAP-TUOTE laajensi markkina-aluettaan, ja vuonna 1964 se saavutti jo yrityksen kehittämiseen rohkaisevan taloudellisen tuloksen. Kellariverstas oli liian pieni. Teollisuushallille löytyi paikka nykyisen niin sanotun Rannilanmäen alaosasta. Vuonna 1965 tuolla mäellä ei ollut yhtään rakennusta, oli vain metsää ja kalliota. Sinne valmistui 1965 teollisuushalli, jossa jatkui kattojen prässäys. Vuonna 1967 valmistui ensimmäisen hallin päähän korkeampi halli, jossa Paavo aloitti ilmastointiputkien ja -osien tuotannon.
Yritystä kehittäessään Paavo Rannila kantoi huolta alaistensa työskentelytiloista ja viihtyvyydestä. Hallia laajentaessaan Paavo rakennutti ruokailu- ja peseytymistilat. Myöhemmin hän järjesti työntekijöilleen omakustannehintaisen ruokailu- ja kahvitarjoilun.
Paavo vastasi yrityksen taloudenhoidosta, asiakassuhteista, raaka-aineen hankinnasta, tuotannosta, asiakkaiden tilauksista, tavaran toimituksista ja kuljetuksista. Kun hän oli työmailla tai liikematkoilla, konttoristeille jäi melkoinen vastuu asiakaspalvelusta ja kattopeltien tilauksista. Yrityksen vanhimmat työntekijät selvittivät itsenäisesti tuotannollisia ongelmia ja autoilijat hoitivat tavaran kuljetukset.
Paavo Rannila Ky oli vielä pienehkö yritys 1970-luvun alussa, ja Paavon merkitys yrityksen toiminta-ajatuksen kehittämiselle oli keskeinen. Se oli hänen luomansa. Ympäri Suomea kierrellessään hän omaksui nykyaikaisen teollisuusmiehen toimintatavat. Hänen ennakkoluulottomat ajatuksensa toteutuivat ennemmin tai myöhemmin, koska hän uskoi niihin järkähtämättä. Toisaalta Paavo ymmärsi luopua ajoissa vanhoista tuotantomenetelmistä ja koneista.
Rannilan tehdas tarjosi runsaasti työpaikkoja jo 1960-luvun jälkipuolella – ja Paavo osasi valita työntekijänsä. Yhteistyö henkilökunnan kanssa sujui kitkattomasti, koska työväki luotti johtajan antamiin lupauksiin. Johtajana hän arvosti työtekijöitään ja kohteli heitä tasa-arvoisesti. He ansaitsivat hyvän palkan huolellisesta työstään. Yrityksen taloudellisesti niukkoinakin aikoina Paavo muisti työntekijöitään joululahjoin. Henkilökunnan viihtyvyys ja työ- ja elinoloista huolehtiminen oli johtajan mielestä yrityksen menestymisen tae.
Paavo Rannila johti ja kehitti yritystään itsenäisen suoraviivaisesti ja sivuilleen vilkuilematta. KAP-tuote oli hänen elämänsä keskeinen voimavara, mutta raskas vastuu ja paineet vaativat myös veronsa. Syksyllä 1972 alkaneen sairaalakierteen aikana hän siirsi yhä enemmän markkinointivastuuta ja raaka-ainehankintaa 1972 varatoimitusjohtajaksi nimitetylle Eero Mäkelälle. Yhdessä he neuvottelivat investoinneista ja laajoista kaupoista. Paavo Rannila jättäytyi tehtaan päivittäisistä rutiineista viimeistään keväällä 1973, mutta oli näin varmistanut yrityksensä toiminnan jatkumisen.
KAP-tuotteesta osakeyhtiöksi
Vuonna 1974 KAP-tuotteen palveluksessa oli 40 henkilöä ja sen liikevaihto oli yli yhdeksän miljoonaa markkaa. Kommandiittiyhtiö purettiin ja vuonna 1976 perustettiin Paavo Rannila Osakeyhtiö, jonka osakkeet Kari, Esa ja Elisa Rannila omistivat. Yhtiön toimitusjohtajana jatkoi Eero Mäkelä.
Paavo Rannila Oy jatkoi nopeasti kasvuaan. Vuonna 1978 Rannilalla oli vaihtelevien arvioiden mukaan noin kolmannes pyöreiden ilmanvaihtokanavien ja 10–15 prosenttia sinkittyjen vesikattolevyjen markkinoista. Vuosikymmenen lopulla Rannilalla oli 60–70 miljoonan markan liikevaihto. Rannila Oy kehitti tasaisesti sekä ilmastointi- että profiilituotantoaan.
1980-luvun alkupuolella yritysjohto palkkasi vuosittain 10–15 uutta työntekijää – myös yritysostot lisäsivät ajoittain Rannilan henkilökuntaa. Keväällä 1983 Markku Järviahon toimitusjohtajakauden alkaessa yrityksessä oli 130 työntekijää ja useita liikennöitsijöitä tilapäisessä työsuhteessa. Vantaalla Rannila Metalli Oy:ssä työskenteli 30 henkilöä. Vuonna 1987 Rannilan palveluksessa oli 220 ja 1989 350 henkilöä, joista 230 työskenteli Vimpelissä.
Rautaruukki Oy ryhtyi 1990 teräsohutlevyjen valmistajaksi. Se osti useita valmistajia eri puolilta Suomea. Helmikuussa 1991 Rautaruukki osti Rannilan teräskatteiden ja julkisivukasettien liiketoiminnan. Paavo Rannila Oy jakautui kahteen tuotantoyksikköön, Rautaruukin Rannila Steel Osakeyhtiöön sekä Kari ja Esa Rannilan omistamaan Rannila Air Osakeyhtiöön.
300 työpaikkaa, 30 yritystä, miljoonien investoinnit
PAAVO RANNILA kuoli 26.11.1974. Siitä on 50 vuotta. Paavon poistuttua yritys oli hyvässä kasvuvireessä. Paavo Rannila Oy oli 1970-luvun lopulla Vimpelin suurin työnantaja. 1980-luvulla perustettiin useita Rannilan alihankkijoita ja Rannilanmäelle rakennettiin yhä useampia teollisuushalleja. Vuosikymmenen keskivaiheilla Rannila Oy oli maamme tuottoisempien yritysten joukossa ja kannattavin metalliteollisuusyrityksemme sekä oman että sijoitetun pääoman tuotolla mitaten.
Tällä hetkellä Ruukki Construction Oy:n ympärille muodostuneessa yhteistyöverkossa on yli 300 työpaikkaa, noin 30 yritystä tuottaen tuotteita ja palveluita lähinnä rakennustuoteteollisuuteen. Ruukki Construction ilmoitti juuri, että se on investoinut kahdeksan miljoonaa euroa Vimpelin tehtaan kilpailukyvyn parantamiseen. Ruukin Vimpelin tehdas on keskuspaikka yhtiön katteiden valmistuksessa Suomessa.
Ruukin merkitys on Vimpelin kunnalle erittäin merkittävä. Esimerkiksi verotulot/asukas Etelä-Pohjanmaalla on Vimpelissä ollut viiden parhaimman joukossa jo 1980-luvun puolivälistä lähtien. Hyvin usein olemme olleet ”mitalisijoilla”. Rannilanmäen on laittanut käyntiin 1960-luvulla Paavo Rannila. Ilman hänen rohkeuttaan metalliteollisuutta tässä mittakaavassa ei olisi Vimpeliin syntynyt. Tästä meidän vimpeliläisten ja erityisesti Vimpelin elinkeinoelämän pitää olla hänelle kiitollinen.
Paavo Rannila ei päässyt vuonna 1943 aloittaneeseen Vimpelin yhteiskouluun. Kun verrataan hänen elämäntyönsä merkitystä ja ansioita, maisterintutkinto on kevyttä tavaraa.
Lähde: Junnila Heikki; Paavo Rannila Oy 1961–1991.
Konservatiivinen veijari
TUTUSTUIN Paavoon lähemmin tullessani vuonna 1965 takaisin Vimpeliin. Meistä tuli vähitellen hyviä kavereita, ystäviä. Seuraava muutama pieni tapahtuma, joissa itse olin mukana, valottakoon Paavo Rannilan ajatusmaailmaa: Syksyllä 1965 asuin Hilkan kanssa äskettäin puretussa Kauniston talossa. ”Jostain syystä” olin mennyt puistelemaan mattoja ulos. Aina herrasmies Kalevi Heikkilä kulki ohi toimistoonsa. Hän pysähtyi minut ”töissä” nähdessään ja sanoi: ”Elä Matti tuo tällaisia virtauksia Pöntisen numeroon”. Yritin kai sanoa jotain, mutta samalla kohdalleni pysähtyi auto ja Paavo Rannila avasi auton sivuikkunan, karaisi tyypillisesti kurkkuaan ja huusi ”LOPETA!”
Paavo oli perhepoliittisesti konservatiivinen. Miehen tehtävänä on hankkia perheen elanto ja vaimon on huolehdittava kodista ja lasten kasvatuksesta. Minä opin muuten kerralla säännöt; seuraavan kerran tamppasin mattoja kait muutaman vuosikymmenen jälkeen asuessani yksin.
Toinen tapaus: Vuoden 1968 kunnallisvaalipäivänä olin kahvilla Paavon kanssa Krouvin yläkerrassa. Silloin siellä piti olla pikkutakissa ja kravatti paikallaan. Meillä oli mukana myös ulkotakki. Paavo totesi portsari Juliukselle pois lähtiessämme: ”Julius, pane takki päällesi niin lähetään minun autolla äänestämään. Ja äänestät minua.” ”Täällä on nyt hiljaista. Kyllä minä voin lähteä, mutta sinä äänestät minua.” Julius oli myös ehdokkaana. Niin mentiin kirkonkylän koululle vaalipaikalle. Minä menin omaan äänestyskoppiin ja Julius ja Paavo menivät yhdessä toiseen. Vähän ajan kuluttua he tulivat laittamaan äänestyslippua uurnaan. Paavo totesi kovaäänisesti: ”Ensimmäisen kerran elämässäni äänestin kommunistia, perässä köpötteli Julius ja sanoi: ”Ja minä maalaisliittoa.” Vaalilakia ei tässä tilaisuudessa kyllä noudatettu, mutta vaalilautakunnan puheenjohtajana oli joviaali Männikön Väinö. Tämäkin tapahtuma osoitti, että Paavo voi olla hyvä kaveri, vaikka toinen ajattelee politiikastakin eri tavalla.
Kolmas tapaus: Olimme yhtä aikaa kunnanhallituksen kokouksessa 1970 luvun alussa. Paavon mielestä asiat kunnassa etenivät liian hitaasti. Hän hermostui yhteen silloiseen kunnanhallituksen jäseneen, joka oli puheissaan todella hidas ja perusteellinen. Paavo totesi usean kerran: ETENE! Kuitenkin Paavo tuli hyvin toimeen Einarin (SMP) kanssa.
Vimpelissä, marraskuussa 2024
Matti Lehto
