JALLU, eli Jaakko Arpala perusti Jallun hiekan vuonna 1988 päätoimialanaan kiviainesten myynti ja kuljetukset. Myöhemmin yritys on saanut täydennystä Jaakon kahden pojan, Jarmon, 35 ja Joona-Veikan, 20, liittyessä toimintaan mukaan.
–Molemmat pojat on yritykselle tehneet töitä oikeastaan aina, mutta omasta vapaasta tahdosta. Olen ainoastaan sanonut, että kyllä tällä pärjää, kun töitä tekee. Olen sitä mieltä, että lasten täytyy saada päättää, mitä haluavat elämällään tehdä, sanoo Jaakko.
Jarmolle ja Joona-Veikalle isän perustamassa yrityksessä työskentely ja sen jatkaminen on ollut aina itsestään selvä asia.
–Muuallakin on kyllä käyty työkokemusta kartoittamassa, mutta mikään ei ole tuntunut omalta samalla tavalla kuin tämä. Yrittäjyydessä on vapautensa, vaikka toisaalta vapaa-aikaa varmasti olisi enemmän, jos kävisi toisella töissä. Minä olen virkeimmilläni, kun on vähän kiire. Tuntuu, että silloin sitä on parhaimmillaan, pohtii Jarmo.
–Minulle tärkeintä on vaihtelevat työpäivät, silloin ei pääse tylsistymään, sanoo Joona-Veikka.
Jaakko on sitä mieltä, että 36 vuotta yrittäjänä on mennyt nopeasti, eikä sitä muutakaan osaisi ajatella tekevänsä.
–Siinähän tuo on mennyt. Toiminta on kasvanut pikkuhiljaa, juuri niin kuin pitääkin. Jos ei mennä eteenpäin, mennään taaksepäin.
Perheyritys työllistää oman väen lisäksi kolme työmiestä perheen ulkopuolelta. Päätoimiala pysynyt samana, mutta muuten toiminta on laajentunut. Talvelle on otettu auraushommia ja viime vuosina yritys on yhä enemmän siirtynyt isoihin urakoihin, joka pitää sisällään kaikki.
–Esimerkiksi kun Soiniin rakennettiin hyötyjäteasema, lähdettiin metsäpohjasta liikkeelle. Siellä tehtiin kaikki maansiirtotöistä rakennuksiin. Mitä ei itse saada tehtyä, otetaan alihankintana muilta toimijoilta. Meille on vuosien varrella kertynyt hyvä verkosto ja hyvä porukka kenen kanssa tehdä yhteistyötä, sanovat miehet.
JARMO kertoo suurimmaksi osaksi vastaavan yrityksen paperitöistä.
–Muistan, kuinka paljon jännitti laskea ensimmäisiä urakoita, jotka olivat suuruudeltaan yleensä noin 5 000–6 000 euron luokkaa. Nyt urakka voi helposti olla puolen miljoonan suuruinen, joten nähtävästi kaikkeen tottuu, naurahtaa Jarmo.
–Vaikka työ on käytännössä samaa ollut aina, on byrokratia lisääntynyt julmetusti. Sitä paperinpyöritystä en enää meinaa jaksaa, mielelläni siirrän ne hommat Jarmolle, sanoo Jaakko.
Perheyrityksen jatko näyttää hyvältä, varsinkin jos mittarina on uuden sukupolven into koneisiin. Jarmon poika Jimi, 14, on ollut yrityksessä kesätöissä ja perheen nuorimmainen Joel, 5, on jo nuoresta iästään huolimatta taitava kaivinkoneen käsittelijä.
–Lapset on olleet töissä mukana niin kuin minäkin olen lapsena ollut, sanoo Jarmo.
Jaakko kertoo hauskan tapauksen menneiltä vuosikymmeniltä. Rikos on vanhentunut, mutta muisto hymyilyttää yhä.
–Oltiin Jarmon kanssa siirtämässä koneita montulta toiselle. Veteliin päin ajettaessa poliisit pysäyttivät Jarmon ajaman pyöräalustaisen kaivinkoneen ja huikkivat ohjaamoon, että kuinkas vanha poika on. Jarmo huusi takaisin, että kyllä minä kohta 12 täytän, naurahtaa Jaakko.
–Sakkoja eivät antaneet, raapivat päätä ja sanoivat, että meillä on tässä nyt niin paljon muutakin.
