EVIJÄRVEN keskustassa reilun kuukauden ajan kampaajana työskennellyt Aisi Norrena on tehnyt muotistylistin töitä Bangkokin sykkeessä ja isoissa projekteissa, mutta maailman metropolit eivät ole tarjonneet sitä, mitä Evijärveltä on löytynyt.
–Täällä on ihana luonto ja rauha. Bangkokissa kukaan ei kysy sinulta mitä kuuluu, mutta täällä ihmiset haluavat tutustua ja ovat ystävällisiä. Tykkään, kun täällä on vain vähän ihmisiä, kertoo Aisi.
Evijärven Särkikylässä asuva Aisi viihtyy maaseudun hiljaisuudessa hyvin. Aisin 15-vuotias tytär käy koulua Evijärvellä ja Aisi antaa puolisonsa Leevi Norrenan kanssa kiitosta suomalaiselle koulutusjärjestelmälle.
–Thaimaassa hyvää opetusta saa rahalla, täällä ilmainen laadukas koulutus mahdollistaa kaikille tasavertaisemman lähtökohdan pärjätä elämässä, sanoo Leevi.
Kuusi vuotta Suomessa asunut Aisi kertoo kaivanneensa ammattitaitoansa vastaavaa työtä jo pitkään. Bankokissa hän työskenteli freelancerina erilaisissa projekteissa, joissa hän vastasi muun muassa meikkauksista, kampauksista ja puvustuksesta. Lisäksi hänellä oli oma studio, jossa hän koulutti meikkaajia.
–Pidin kovasti työstäni, mutta aiemmin sitä ei ollut mahdollista tehdä sitä Suomessa, kun en osannut kieltä yhtään. Nyt pärjään paremmin, kertoo Aisi.
Ajatus itsensä työllistämisestä kampaajana syntyi, kun Leevi Norrena huomasi, että hänen tuttavansa Seija Övermark työskentelee nykyisin kampaamossaan enää osa-aikaisesti.
–Soitimme Seijalle ja ehdotimme, että Aisi voisi aloittaa vuokralaisena hänen liiketiloissaan ja niin teimme vuokrasopimuksen nyt alustavasti vuoden loppuun asti, kertoo Leevi.
Aisi työskentelee liiketilassa pääsääntöisesti neljänä päivänä viikossa, mutta lisäksi hän tekee kotikäyntejä Evijärven alueella.
–On niin paljon esimerkiksi iäkkäitä, jotka eivät pääse kampaajalle, joten on mukavaa tarjota tällainen palvelu heille.
TÄLLÄ hetkellä Aisi Norrenan parturi-kampaamo tarjoaa kampaamopalveluiden lisäksi kulmien muotoilua ja värjäystä, sekä parran leikkausta ja muotoilua. Ajatuksissa on tutustua ensin paikkakuntalaisiin ja heidän toiveisiinsa ja myöhemmin laajentaa palveluvalikoimaa. Ammattitaitoa ja kokemusta olisi tehdä myös muun muassa manikyyrejä ja kulmien kestopigmentointeja.
–Tykkäisin tehdä myös meikkejä, mutta Suomessa käydään vain harvoissa tilaisuuksissa meikattavana, täällä ollaan käytännöllisiä. Enkä ihmettele yhtään. Ei kukaan ajattele ulkonäköä, kun ulos lähtiessä pitää pukea takkia ja huivia ja vielä huppua päähän, nauraa Aisi ja kehottaa maistamaan haastattelun kunniaksi leipomaansa kääretorttua.
–Tein tästä ison, koska vien tästä naapuriliikkeeseen palaset myös. Rakastan laittaa ruokaa ja leipoa.
–Ruokaan liittyy kyllä isoja kulttuurillisia eroja. Thaimaalaiset käyttävät tuntikausia ruoan laittamiseen ja syömiseen. Siinä missä suomalaiset enemmänkin syövät elääkseen, niin thaimaalaiset elävät syödäkseen, pohtii Leevi.
–Aisin laittama ruoka on taivaallisen hyvää. Useinkin joudun pidättäytyä ottamasta lisää ruokaa, etten paisuisi kuin pullataikina, jatkaa Leevi nauraen.
Kampaamon ovi avautuu ja päivän ensimmäinen asiakas astuu ovesta sisään.
–Käy istumaan, mitä hiuksille tehtäisiin, juttelee Aisi hymyillen ja käy ripeästi työn ääreen.