Uusi Alvariini Areena taipuu monenlaiseen tapahtumaan  

Tanssiorkesteri Ansan tahdit antavat Tapani Hautanen, basso, Juha Kyläinpää, kitara ja laulu ja Jorma Uusitalo koskettimet ja laulu.
Tanssiorkesteri Ansan tahdit antavat Tapani Hautanen, basso, Juha Kyläinpää, kitara ja laulu ja Jorma Uusitalo koskettimet ja laulu.

ALAJÄRVELLÄ Hotelli Alvariini on saanut keilahallin tilalle uuden komean Alvariini Areenan, joka taipuu tilaksi lähes mihin vain tapahtumaan. Tilalle on selvästi ollut tarvetta. 

–Kyselyjä on tullut muiden tapahtumien lisäksi esimerkiksi isompien kokouksien järjestämiseen, kertoo Tomi Hemminki. 

Areena on ollut Hemmingin haaveena jo pitkään. Heinäkuussa 2024 Alvariinin osakekanta myytiin kokonaisuudessaan Hermanni Kauraselle, mutta Hemminki jatkoi työntekijän roolissa idean visiointia. 

–Jo pitkään minulla oli ollut vahva tunne siitä, että tämän kaltaiselle tilalle olisi kysyntää. Siitä oli hyvä lähteä viemään ideoita toteutukseen ja totta kai vielä esimerkiksi akustiikan suhteen kyseltiin ammattilaisilta näkemyksiä, kertoo Hemminki. 

Alvariini Areena on suunniteltu huolella, ja pienillä yksityiskohdilla on saatu lisättyä tilan toimivuutta. Tukevan lavan alla on villaa, joka vähentää kuminaa ja jopa verhot on sijoitettu akustiikkaa ajatellen. Tanssilattian parketti on kestävää julkisen tilan parkettia ja koneellinen ilmastointi huolehtii riittävästä ilmanvaihdosta isommallekin sakille.  

–Lava on sen verran iso, että siinä voidaan järjestää vaikka teatteriesityksiä. Alvariini Areena on suunniteltu ennen kaikkea monitoimitilaksi monenlaiseen tapahtumaan, jumppatunneista tansseihin, konsertteihin, bile-iltoihin, kokouksiin, perhejuhliin ynnä muihin, sanoo Hemminki. 

Alvariini Areenaan saa pöydät ja istumapaikat 150 henkilölle. Areenan vieressä sijaitsevalla korotetulla permannolla ”Pikku Areenalla” on istumapaikkoja lisää. Kokoustiloja Alvariinissa on kaikkiaan kolme. 

 –Meillä on ruoka todella hyvässä maineessa ollut jo vuosia ja meidän on helppo järjestää ruokailu tapahtuman kuin tapahtuman yhteyteen. Tulevaan sesonkikauteenkin satsataan sekä isänpäivän että jouluruokailujen merkeissä.

Eläkeläisten päivätanssit starttaavat Alvariinissa

TIISTAINA 29. lokakuuta on Alvariini Areenan ensimmäiset eläkeläisille suunnatut päivätanssit, joita on suunniteltu pidettäväksi noin kuukauden välein. Tansseja tahdittaa Tanssiorkesteri Ansa. 

–Tanssilipun hintaan kuuluu myös ruokailu, joten ensin voi käydä syömässä ja sitten jatkaa tansseihin. Samalla kaavalla toteutetaan myös tulevat päivätanssit. Toivomme, että eläkeläisyhdistykset myös kauempaa löytäisivät Alajärvelle. 

Uusi Alvariini Areena on jo hyväksi todettu akustiikan ja toimivuuden suhteen. 

–Telaketju oli täällä esiintymässä ja yhtyeen jäseniltä tuli suora palaute lavasta. Heidän mukaansa se oli hiton hyvä, nauraa Hemminki. 

Aiheesta aiemmin julkaistua

Alvariini Alajärveltä vaihtoi omistajaa  – Järviseudun sanomat

Tomi Hemminki palkittiin vuoden yrittäjänä Alajärvellä: ”Välillä sitä mietti, onko mahdollista selvitä tästä, mutta onneksi selvittiin” – Järviseudun sanomat

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti