TÄMÄN tarinan juuret ovat viime syksyn tapahtumissa, kun laskin muikkuverkon koemielessä Ahoniemen päähän joskus lokakuun lopulla miettien, josko muikku olisi jo rantautunut kutemaan. Aamulla soutelin innokkaana kokemaan verkkoa ja hämmästykseni oli suuri, kun verkkoa ei löytynyt mistään, vaikka kiertelin laajalti aluetta. Oliko verkko jäänyt moottoriveneen potkuriin? Vai oliko se ehkä varastettu? Talvi meni ja soutelin seuraavana keväänä laskemaan harvoja verkkoja samaisen niemen päähän ja samalla reissulla löytyi kadonnut muikkuverkko parin sadan metrin päästä laskupaikasta. Verkon päässä oli julmetun iso, metrinen ja jo lahonnut hauki, joka oli jäänyt hampaistaan kiinni verkkoon muikkuja saalistaessaan. Hauki oli sitten rynnännyt selälle päin verkko mukanaan ja hyytynyt lopulta siihen.
Verkossa ei ollut kuolleita kaloja kovinkaan paljon, joten laitoin vinyylihanskat käsiin ja aloin irrotella puolimätiä kaloja. Hajumolekyylit levisivät ympäristöön ja varttitunnin päästä ensimmäinen varis alkoi raakkua kuusikossa. Mieleen tuli vastaava tapaus, kun kotona teurastettiin mulli ja suolet vietiin tunkiolle kettujen syötäväksi. Silloinkin lyhyen tovin jälkeen korpit ilmestyivät aterialle hajun johdattelemina, vaikka tavallisesti ne pysyttelivät visusti erämaissa.
Seuraavaksi tuli mieleen mehiläiskuningatar, joka erittämänsä feromonin hajun avulla hallitsee kymmeniä tuhansia pesänsä mehiläisiä. Pariutumaton kuningatar lähtee ajan tullen häälennolle, ja urosmehiläiset eli kuhnurit ryntäävät hajujäljen ohjaamina kuningattaren perään ainoana tavoitteen pariutuminen. Joku perhoslaji haistaa naaraan muistaakseni jopa kymmenen kilometrin päästä. Melkoinen voima niillä älyttömän pienillä hajumolekyyleillä on, ja tarkka pitää olla hajuaisti.
Siitä olikin helppo alkaa miettiä, kuinka olematon on ihmisen hajuaisti verrattuna koiriin ja eläimiin yleensä. Toki paistetun makkaran, kahvin ja jotakin vastaavaa haistaa hyvin, jos ei nuhaa ole, mutta jos pitäisi hajuaistin avulla matkojen päästä alkaa saalistamaan jäniksiä tai tavoittelemaan vaikka naisia, niin nälkään kuolisi ja parittelematta jäisi.
Heikki Salmela
