Ruuan saatavuus on avainasia, muistutettiin MTK:n sadonkorjuujuhlassa

Sanna Anttikoski (vas.) ja Laura Talvitie laskivat seppeleen nälkään kuolleiden haudalle.

EVIJÄRVEN kirkkoon kokoontui väkeä ympäri Järviseutua, kun MTK Järviseutu järjesti kirkonmenojen yhteyteen seppeleenlaskun ja sadonkorjuujuhlan sunnuntaina 20. lokakuuta.

MTK:n Etelä-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Anna-Kaisa Jaakkola Ilmajoelta puhui seppeleenlaskun ja kirkonmenojen jälkeen

–Aina on ollut tärkeää, että ruokaa on ollut saatavilla. Tällaiset tilaisuudet nostavat ruuan tärkeyden ja sen saatavuuden esiin. Sadonkorjuusta kiittäminen on ollut esillä ikiajoista saakka. Virsistä sen huomaa, esimerkiksi virrestä 575, joka laulettiinkin tilaisuudessa. Virren teksti kertoo leivän synnystä. Sen on kirjoittanut Matthius Claudius 1783, kertoi Jaakkola.

Muissakin jumalanpalveluksessa lauletuissa virsissä teemana olivat leivän tärkeys, luonto ja Jumalan antimet.

–Sadonkorjuujuhlia on pidetty aina. On ollut esimerkiksi maatalouteen liittyviä messuja. MTK:n sivistysliiton, Suomen ulkoministeriön ja Suomen lähetysseuran yhteinen projekti Talonpojan talkoot alkoi 1985, muisteli Jaakkola.

–Erilaisia tilaisuuksia on järjestetty yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Koti- ja maatalousnaiset ovat olleet mukana keittämässä uutispuuroa ja keittämässä kahveja.

Evijärvellä yhteistyötahona oli 4H-yhdistys.

–Sittemmin sadonkorjuujuhlien rinnalle on tullut kylvöjen siunauksia ja kylvöhartauksia. Nykyisin suomalaisella maanviljelyksellä on kovat vaatimukset, mikä ei tule ilmaiseksi. Puheissa kotimaista laatua arvostetaan ja ruuasta nautitaan, eikä sairasteta, sanoi Anna-Kaisa Jaakkola.

Juhlan lopuksi nautittiin sadonkorjuukahvit.

Hilja Elgbacka

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti