LAPPAJÄRVELÄINEN konetekniikan yrittäjä Niko Peltokangas on aina ollut kiinnostunut tekniikasta ja koneista, erityisesti kaikenlaisista pärisevistä. Tälläkin hetkellä Karvalassa asuvan perheen kotipihalta löytyy vesijetti, 70-luvun lasikuituvene, moottorikelkka sekä pari vanhaa autoa, joita Peltokangas ruuvailee aina kun ehtii.
–Minulla on aina ollut jotain päriseviin liittyviä harrasteita: lentokoneita, veneitä, kaksi- ja nelipyöräisiä. Kaikenlaisia moottorilla kulkevia.
Konetekniikkayrittäjänä vuodesta 2016 asti työskennellyt Peltokangas kehittää omaa osaamistaan ja yrityksen toimintaa jatkokouluttautumalla ja tarttumalla erilaisiin työtehtäviin.
–Molemmat vanhemmat ovat opettajia. Liekö sieltä tullut innostus ja kiinnostus oppimiseen.
Peltokangas on opiskellut veneenrakentajaksi, kylmä- ja sähköasentajaksi, lentokoneasennuksen perustutkinnon, konetekniikan insinööriksi, automaatioteknologian insinööriksi (ylempi ammattikorkeakoulu) ja ammatillisen opettajapätevyyden (AMO). Parhaillaan hän opiskelee Vaasan ammattikorkeakoulussa kehittyneet sähköenergiajärjestelmät -koulutuksessa ja toimii Oulun ammattikorkeakoulun talo- ja rakennustekniikan lehtorina.
Monen mutkan, paikkakunnan ja työtehtävän kautta perholaissyntyinen Peltokangas asettui Lappajärvelle löydettyään perheelle sopivan talon. Yritystoimintaa neljän lapsen isä toteuttaa pääosin viikonloppuisin ja kesäisin, kun opettajan työtehtävistä on lomaa.
–Yrittäjän ja opettajan töistä jää aivan liian vähän aikaa perheelle ja sosiaalisten verkostojen ylläpitämiseen. Varsinkin syksyisin on kiirettä. Metsästystä olen harrastanut 33 vuotta, mutta viime vuosina on ollut niin kiirettä, että harrastaminen on jäänyt vähiin.
EU-maaseuturahasto tarjoaa maksutonta neuvontaa kaikille maatiloille
KIIREISTÄ huolimatta kehittämiseen ja uuden oppimiseen riittää energiaa. Uusimpana lisäyksenä yritystoiminnan työtehtäviin kuuluu maatilojen energianeuvojana toimiminen.
–Teen maatiloille energianeuvontaa, eli kartoitusta ja suunnittelua energiatehokkuuden lisäämiseksi. Maatilalta otetaan yhteyttä, selvitetään tämänhetkinen energiatarve ja -kulutus. Suunnitellaan parannuksia ja mietitään aurinkosähkön käyttöönottamista. Nykyään valmistajilla on tarjolla akkuja, johon aurinkoenergiaa voi varastoida, joten kiinnostus aurinkosähköön on kasvamaan päin. Lisäksi maatilat saavat aurinkosähköavustuksia.
Energianeuvonta on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 (jäljempänä maaseutuohjelma) maatilojen neuvontajärjestelmää ja sen tavoitteena on lisätä energiatehokkuutta sekä ehkäistä ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä. Maatilojen neuvontajärjestelmän tavoitteet on kirjattu maaseutuohjelmaan. Jokainen suomalainen maatila voi saada neuvontaa 10 000 euron edestä vuosina 2023–2027. EU-maaseuturahastosta korvataan neuvontakäynnin hinnasta 75 euroa/tunti.
–Neuvontapalveluiden tuottaja toimii virkavastuulla ja toimimisen edellytyksenä on tietyt velvoitteet. Pitää muun muassa olla arvonlisäverovelvollisten rekisterissä sekä ylläpitää ja kehittää maatilojen neuvonnan vaatimaa ammattitaitoa kouluttautumalla säännöllisesti.
10 000 euron neuvontatuesta kilpailee moni taho, sillä tukea voi käyttää esimerkiksi tuotantoeläinten terveydenhuoltosuunnitelmaan, bioenergian tuotannon mahdollisuuksien kartoittamiseen, tuotantosuunnan muutoksen suunnitteluun ja sukupolvenvaihdoksen suunnitteluun.
–Olen uusi toimija alalla, alueen maatilat eivät vielä ole löytäneet palvelua. En ehkä ole löytänyt vielä oikeaa markkinointikanavaa.
Jatko-opinnot tuovat lisäarvoa itselle ja yritykselle
TEKNIIKAN alan yrittäjää huolettaa yhteistyökumppaneiden ja työtehtävien väheneminen Lappajärvellä.
–Konsultointia ja neuvontaa yrityksille ei juurikaan ole ja huolestuttavaa on, että yhteistyökumppanit vähenee. Vuosien mittaan yhteistyötä on tehty muun muassa T-Tarvikkeen ja Rautanetin kanssa.
Konetekniikka Peltokangas Oy on erikoistunut suunnittelu-, asennus- ja projektinhallintatehtäviin. Työnkuvaan kuuluu muun muassa konetekniikka, kylmä- ja sähköasennus sekä suunnitteluun liittyvät tehtävät. Yrityksellä on yli kolmen kilogramman kylmäaineluvat ja sähköluvat S2.
–Sähkön maailma on mielenkiintoinen, sähkön jatko-opinnot tuovat lisäarvoa itselle ja yritykselle ja avaavat ovia uuteen suuntaan.
Lähde: Ruokavirasto.