Lappajärven kunta valittaa Etelä-Pohjanmaan Maakuntakaava 2050 päätöksestä. Kaavan hyväksymistä maakuntavaltuustossa käsiteltäessä Lappajärven kunnanhallituksen puheenjohtaja, maakuntavaltuutettu Ville Ala-Aho esitti kaavan palauttamista valmisteluun Iso Saapasnevan tuulivoima-alueen vuoksi. Ala-Aho toi esille, että alue oli poistettu kaavasta ilman riittävää tutkimustietoa tuulivoimaloiden vaikutuksesta metsäpeuran vaellusreitteihin ja laidunalueisiin. Hänen mielestään kaavan valmistelussa olisi pitänyt odottaa luotettavaa tietoa näistä vaikutuksista ennen alueen poistamista. Ala-Ahon esitys ei kuitenkaan saanut kannatusta ja kaava hyväksyttiin.
Lappajärven kunta vaatii, että kaavassa luonnosvaiheessa ollut Iso-Saapasnevan tuulivoima-alue tulee palauttaa maakuntakaavaan, koska alueen poistamiselle ei ole riittäviä perusteita, aluekohtaiset suunnittelumääräykset tuulivoima-alueiden osalta tulee poistaa maakuntakaavasta, valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen ja arvokkaiden maisema-alueiden suunnittelumääräys lausuntojen pyytämisestä alueelliselta vastuumuseolta tulee poistaa, rakennettujen kulttuuriympäristöjen aluerajaukset tulee muuttaa koskemaan vain arvokkaita rakennuksia kohdemerkintöinä sekä maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet tulee poistaa Lappajärven kunnan alueelta.
Lappajärven kunta katsoo, että kaavassa on tarpeettomia rajoituksia ja tulkinnanvaraisia määräyksiä, jotka hankaloittavat kehityshankkeita ja asettavat maanomistajat eriarvoiseen asemaan.
Aku-Matti Juttuniemi esitti, että kunta ei jätä valitusta ja jätti eriävän mielipiteensä.
Lappajärvi ei ole suojelemisen arvoinen?
Lappajärveläissyntyinen Jaakko Viinamäki on jättänyt valituksesta viiden henkilön allekirjoittaman oikaisuvaatimuksen.
–Teknisen johtajan laatimassa ja kunnanjohtajan esittelemässä päätöksessä on vain yksi asiaperuste, mistä valitetaan. Tämä koskee metsäpeuratutkimusta. Luonnonvarakeskuksen riippumattomien lausuntojen ja tutkimusten perusteella Ely-keskus vaati alueen Iso-Saapasnevan poistamista maakuntakaavaluonnoksesta. Tätä tukee professori Tolvasen toinen erillinen tutkimus, joka päätyy samaan tulokseen tuulivoimaloiden haitoista eläimille ja linnustolle. On tullut selväksi, että Iso-Saapasnevan hankealue on ainut kauttakulkureitti suojellulle Suomenselän metsäpeurapopulaatiolle Länsi-Suomessa. Lisäksi arvokkaat maisemat, luonto ja se, että alueella ei ole sosiaalista hyväksyntää tuulivoimalle, tukivat alueen poistamista maakuntakaavasta, todetaan oikaisuvaatimuksessa.
–Erikoisia ovat Lappajärven kunnan vaatimukset, jossa pyydetään poistamaan suunnittelumääräyksiä koko maakunnan ja maakuntakaavan osalta. Kenen asiaa Lappajärven kunta ajaa?
–Katsomme myös, että muut valituksen perustelut eivät ole valideja. Päin vastoin, ne aiheuttavat vakavaa mainehaittaa Lappajärven kunnalle, kunnan voimassa olevalle matkailustrategialle ja sen tavoitteille. Lausumat ja vaatimukset siitä, että Lappajärvi ei ole suojelemisen arvoinen ja maisemallisesti arvokkaiden alueiden osalta maakuntakaavasta on poistettava kaikki suunnittelumääräykset ovat erikoisia kunnanjohtajan esittelemässä pykälässä. Jos Lappajärven kunnan johto ei arvosta maakuntajärveä ja Euroopan suurinta kraatterijärveä, niin ollaan pahasti hakoteillä. Kaikki Lappajärven kunnan mainonta Lappajärvestä kohdistuu nimenomaan ainutkertaiseen ja historiallisesti ja geologisesti ainutkertaiseen ympäristöön.
–Maakuntaliiton kaavoituksessa 2021–2024 on edelleen tullut esille asioita jotka osoittavat, että alue ei sovellu tuulivoimatuotantoon. Näiden kaikkien yli Lappajärven kunnanhallitus on valmis kävelemään. Tekninen valiokunta asiantuntijavaliokuntana päätti yksimielisesti 21.2.2023, että alue 33 Iso-Saapasneva ei sovellu tuulivoimatuotantoon, kunnanhallitus otto-oikeudella muutti lausuntoa.
“Ei ole Lappajärven kunnan etu ajaa hanketta eteenpäin kunnallisvalituksella”
–Vaikuttamiskanavana kunnallisvalitus on heikko. Ei ole Lappajärven kunnan etu ajaa hanketta eteenpäin kunnallisvalituksella. Perusteeton valitus sen sijaan rikkoo yhteistyötä alueella, maakunnassa ja aiheuttaa vakavaa mainehaittaa kunnalle. Lisäksi työllistetään alueen asukkaita, hallintooikeutta ja maakuntahallintoa, kun he joutuvat käsittelemään hallinnossaan perusteetonta valitusta.
–Lisäksi pyydämme, että kunnanhallituksen kokouksessa 23.9.2024 jätetty perusteltu kh:n jäsenen Aku-Matti Juttuniemen jättämä eriävä mielipide laitetaan kunnan www-sivuille päätöspöytäkirjan liitteeksi. Kunnanjohtaja ei maininnut eriävästä mielipiteestä mitään Ylen aiheesta tekemässä jutussa.