Kunnallinen juoponkuuntelija

Pitäisikö jonkun kuunnella työkseen juovuksissa olevia, niin muiden ei tarvitsisi?
Pitäisikö jonkun kuunnella työkseen juovuksissa olevia, niin muiden ei tarvitsisi? Kuva: Pixabay.
Julkaistu:
Kategoria:

NYT, kun myös ruokakaupoista voi ostaa mietoja viinejä ja väkeviä oluita, voisi tuo otsikon virka olla harkinnan arvoinen monessa kunnassa. Virkaa ehdotti nyt jo edesmennyt opiskelu- ja kämppäkaverini, kun pienessä alivuokralaiskämpässämme luimme analyyttisen geometrian tenttiin ja kevennyksenä pohdimme maailman menoa. Totesimme, että tietyssä humalatilan vaiheessa monilla suullinen ulosanti lisääntyy kuulijan kyllästymiseen asti. Puhe on ensinnäkin sammaltavaa eli siitä on vaikea saada selvää ja sama asia toistuu moneen kertaan. Välissä puhuja saattaa kysäistä: ”Eikö Heikki ookin muuten näin?” ja jatkaa sitten loppumatonta tarinaansa. Silloin tällöin saan puheluita puolitutuilta ja joskus tuntemattomiltakin päihtyneiltä, joilla tarinaa riittää ja joiden puhelu olisi hyvä kääntää kunnalliselle juoponkuuntelijalle, jos sellainen virkahenkilö olisi.

En tiedä lisääkö viinien ja vahvempien oluiden tulo ruokakauppoihin juopottelua ja tuleeko sen myötä lisää juoppoja, mutta onhan se mahdollista. Keski-Euroopassa systeemi on tyystin erilainen eli viinat löytyvät ruokakaupoista ja varsinaisia viinakauppoja ei ole juuri lainkaan. Eiköhän ajat ja ihmiset ole muuttuneet niin, että osaamme juoda ihmisiksi.

Mietin, kuinka nuoriso olisi reagoinut 60-70-luvuilla, jos kauppoihin olisi tullut keskioluen lisäksi miedot viinit ja vahvemmat oluet. Silloinhan oli periaatteena ostaa halvinta, mikä menee päähän ja suosiossa oli väkevät viinit ja halvat viinat. Keskiolutta ei oikein pidetty oluena ollenkaan, vaan oluen piti olla ilman muuta nelosolutta. Nythän tilanne on päinvastoin eli nelosolutta ei juo juuri kukaan.

Olen joskus maistanut vahvoja oluita ja maisteluun se on jäänytkin, sillä jos oluen alkoholiprosentti nousee sallittuun kahdeksaan, on juoma tolkuttoman pahaa. Makuasia tietysti, mutta samaa mieltä on moni muukin.

Juuri ilmestyneen tilaston mukaan kuohuviinien myynti Alkossa laski eniten ja myös viinien kysyntä laski verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon. Väkevien myynti laski jopa enemmän kuin viinien eli ilmeisesti kansa siirtyi väkevistä miedompiin, mikä on jonkun mielestä ihan hyvä kehityssuunta.

Heikki Salmela

Luitko jo nämä?

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti