YHDEKSÄNNEN kirjansa tänä syksynä julkaissut, Evijärveltä maailmalle lähtenyt Sirpa Sironen-Hänninen ammentaa materiaalia kirjoittamiseen elämäntyöstään varhaiskasvattajana. Kirja Hiipii, kuohuu, yllättää! on suunnattu yli 3-vuotiaille, lapsiperheille ja varhaiskasvatuksen työntekijöille tunnekasvatuksen tueksi. Se on tehty yhteistyössä psykologi Leea Stenvallin ja kuvittaja Henna Ryynäsen kanssa.
–Toivon, että runot ja tieto-osuudet auttaisivat kasvattajaa hyväksymään lapsen kaikki tunteet. Tunnekuohuissa lapsi kaipaa aikuisen myötätuntoa ja ymmärrystä kaikkein eniten. Kaikki tunteet ovat tärkeitä ja rikastuttavat elämää, pohtii Sironen-Hänninen.
Kirjaan valittiin käsiteltäväksi 12 eri tunnetta. Tunnetta kuvaava runo on aukeaman vasemmalla sivulla, tunnetilaa avaava ja selittävä teksti aukeaman oikealla sivulla. Kirjan kuvamaailmassa jokainen tunne on väreiltään ja kuvitukseltaan omanlaisensa. Kuva peittää aukeaman ja runot ja selittävät tekstit on sijoitettu kuvien päälle ja lomiin.
–Kirja on tiimityön tulos. Psykologi Leea Stenvall ehdotti tunnerunokirjaa, joka auttaisi lapsiperheitä käsittelemään tunne-elämän haasteita. Hän valitsi tunteet, joihin kirjoitin runot. Tiimin edellisen kirjan Hellästi hellien kuvitti Henna Ryynänen ja hän liittyi mukaan projektiin.
Unelmatyö lasten parissa toteutui
KIRJAILIJA kertoo hoitaneensa naapurin lapsia jo 16-vuotiaana. Hän on koko ammattiuransa ajan toiminut varhaiskasvatuksen lastenhoitajana. Työ lasten parissa oli kutsumus ja myös unelmatyö, koska työ ja harrastus tukivat toisiaan. Muuta työtä hän ei edes osannut ajatella.
–Tuntui, että osasin olla lasten kanssa luontevammin kuin aikuisten kanssa. Olin tottunut myös perheen vanhimpana lapsena hoitamaan kolmea nuorempaa veljeäni.
Sironen-Hänninen sai 10-vuotiaana joululahjaksi Jaakko Haavion lastenrunoja.
–Kirjassa oli runo Ujo ja arka. Miten mies voi kuvata minun ujouttani? Miten hän voi tietää? Tuli vahva tunne, että minäkin haluan kirjoittaa, miltä minusta tuntuu. Syntyi kipinä kirjoittaa. Nyt eläkeläisenä huomaan yllättäen, että olen palannut siihen, mistä kaikki aikoinaan sai alkunsa.
Kirjoittaminen kulki aina mukana. Kirjoittajakursseilta sai palautetta ja opastusta. Lohjalla sijaitsevassa Vivamossa Sironen-Hänninen on käynyt jo vuosien ajan Anna-Mari Kaskisen ja Tytti Issakaisen runokursseilla. Ne ovat olleet vahva kasvupohja kirjailijaksi. Hän huomasi riimittelyn sujuvan ja se ohjasi yhteistyöhön muusikko, lauluntekijä Jukka Salmisen kanssa. Syntyi lastenlauluja ja lopulta yhteistyönä esikoiskirja Ipanakerä 2011.
Viime syksynä markkinoille tuli Sormenpäissä joulu, ensimmäinen tarinallinen kirja. Siitä otettiin jo ennen joulua kolme painosta. Kirjalle on tulossa jatkoa, joten Sirpa viettää kiitollisena kiireettömiä eläkepäiviä.
Aino Alppinen
Luin kirjan
Miksei tällaista kirjaa ollut silloin, kun omat lapset olivat pieniä?
TEOKSESSA Hiipii, kuohuu, yllättää! – Tunnerunoja kasvaville. Sirpa Sironen-Hänninen, Leea Stenvall ja Henna Ryynänen (Kustantamo Kumma, 2024) sisarkateudesta riimitellään näin:
”Meille muutti uusi lapsi,
inisevä harvahapsi,
hampaaton ja ryppyinen,
haiseva ja nyppyinen.
Kaikki häärii ympärillä,
vaikkei ole hätä sillä.
Sehän nukkuu melkein aina,
ehkäpä se on vain laina.
Palautetaan sairaalaan
hoitajille kiljumaan.”
Asiatekstissä kateuden tunnetta avataan: ”Kateuden tunne kohdistuu yleensä toisella oleviin ominaisuuksiin tai asioihin. Kateus kasvaa vaille jäämisen huolesta ja siitä seuraa tyypillisesti huolta omasta riittävyydestä sekä vertailua ja vaatimuksia.”
Runot ovat sopivan lyhyitä, oivaltavia, hauskoja ja kokemuspiiriltään ja sanoitukseltaan tätä päivää. Kun kirjaa lukee, tulee haikea olo: Miksei tällaista kirjaa ollut silloin, kun omat lapset olivat pieniä. Saarnaamatta runot hoksuuttavat kasvattajaa kuulemaan lapsen tunteita ja ymmärtämään tunteiden taustoja.
Myös kasvattaja haluaisi joskus taantua kolmivuotiaaksi, kun jälkikasvu on yltänyt kekseliäisyydessään uusiin ulottuvuuksiin. Silloin lapsen tunteen ymmärtäminen voi rauhoittaa tilannetta.
