KAUHAVAN kaupunginhallitus kokoontui 16. syyskuuta. Osavuosikatsauksessa todettiin, että talous on toteutunut budjetoidusti vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Kesäkuun lopussa Kauhavalla oli Tilastokeskuksen mukaan 15.119 asukasta, mikä on 46 vähemmän kuin vuoden 2023 lopussa. Alkuvuoden aikana Kauhavalle on syntynyt 28 lasta (52 lasta 1-6/2023). Samassa ajassa on kuollut 106 kauhavalaista (108). Luonnollinen väestökehitys on siis ollut 78 henkeä negatiivinen (-66). Kauhavalle on ensimmäisen kuuden kuukauden aikana muuttanut muista Suomen kunnista 181 ihmistä (189) ja täältä on muuttanut muihin kuntiin 236 henkeä (218). Ulkomailta Kauhavalle on muuttanut 97 henkeä (124), ja täältä ulkomaille 6 henkeä. Muuttotappiota on muodostunut kuntien välisessä muutossa 55 henkeä (-29), mutta maahanmuutossa on syntynyt kasvua 91 henkeä (+116).
Kauhavan työllisyystilanne on hieman heikentynyt vuoden takaiseen, mutta parantunut vuodenvaihteeseen verrattuna. Kesäkuun lopussa työttömyysaste oli 6,4 prosenttia, kun se joulukuussa 2023 oli 8,3 prosenttia. Kesäkuun 2023 lopussa työttömyysaste oli 6,3 prosenttia.
Kauhavan työttömyysaste oli Etelä-Pohjanmaan 18 kunnasta 9. alhaisin. Kesäkuun lopussa Etelä-Pohjanmaan työttömyysaste oli 7,3 prosenttia ja koko maan 10,9 prosenttia.
Alkuvuoden aikana uutta kaupungintaloa on suunniteltu kaupunginhallituksen nimeämän toimikunnan johdolla ns. Tietotalon kiinteistöön. Valtuusto päätti 6.5.2024 ostaa kiinteistön, ja kauppa solmittiin heti juhannuksen jälkeen. Kaupungintalohankkeen hankinta-arvo on 5,1 miljoonaa euroa, josta kiinteistön ostamiseen on käytetty 1,1 miljoonaa euroa. Loput 4,0 miljoonaa kohdistuvat kaupungintalon perusparannukseen, suunnitteluun, varustamiseen ja rakennuttamiseen.
Tuulivoimaa koskeva aloite ei aiheuttanut toimenpiteitä
KAUPUNGINHALLITUS käsitteli myös valtuutettujen aloitetta tuulivoimarakentamisen säännöistä. Yhteensä 17 valtuutettua jätti 9.5.2022 allekirjoittamansa valtuustoaloitteen, jossa todetaan, että tuulivoimaloiden määrä ja koko suurenevat koko ajan. Allekirjoittaneet esittivät, että Kauhavan kaupunki tarkentaisi ja päivittäisi tuulivoimaloiden rakentamista koskevia sääntöjään esimerkiksi vähimmäisetäisyyksien määrittämiseksi ja laadittavan kaavamuodon säätelyksi. Näiden sääntöjen avulla luottamushenkilöt sekä kuntalaiset pääsisivät vaikuttamaan tuulivoimaloiden ja -alueiden rakentamiseen paremmin.
Lausunnossaan tekninen toimi toteaa, että voimassa on valtuustoaloite vuodelta 2016, jonka mukaan kaupungissa ei käynnistetä sellaista tuulivoimakaavoitusta, jossa tuulivoimalan etäisyys vakituisesta asutuksesta on alle kaksi kilometriä. Vuonna 2018 valtuusto hyväksyessään Salo-Ylikoski tuulivoiman yleiskaavan kaupunginvaltuusto katsoo, että Kauhavan kaupungin Kortesjärven kaupunginosaan ei tule laatia tämän jälkeen yleiskaavoja, jotka mahdollistavat tuulivoiman rakentamisen.
Kaavoitus- ja rakennuslupaprosessi on määritelty maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa. Tuulivoima-alueiden toteuttaminen tapahtuu lain mukaisesti sekä voimassa oleviin ohjeistuksiin (Ympäristöministeriön Tuulivoimarakentamisen suunnittelu (päivitys 2016) ja Kuntaliiton Tuulivoimamenettelyt kunnassa, 2023) nojaten.
Aloite merkittiin loppuun käsitellyksi.
EPANET-VERKOSTON koordinointiin myönnettiin 20 997 euron vuosittainen maksu Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistykselle seuraavalle kolmelle vuodelle.
Kaupunginhallitus hyväksyi kaavoituskatsauksen ja lausunnon arviointikertomukseen, Koulu-tilan myynnin Ylihärmässä sekä Oravan kyläseuralle myönnettävän korottoman lainan.