ARMI Toivola (o.s. Forsbacka) on Evijärvellä syntynyt, nykyisin Ähtärissä asuva kirjailija. Toivolan järviseutulaiset juuret ja oman elämän kokemukset ovat toimineet kimmokkeena kirjoittamiseen yhdeksän kirjan verran.
–Kaikissa kirjoissani on jonkunlainen todellisuuspohja. Varsinkin Riihi ja Kaivo perustuvat lapsuudessani kokemiini asioihin. Erityisesti Riihi-kirjaan keräsin Järviseudun murretta, jota on runsaasti esillä kirjan dialogeissa. Syntymästä salatut -kirjassa päähenkilö Teresa kokee oman sairauskertomukseni tapahtumat. Tämä Kaiken kauniin rinnalla onkin jatkoa sille, sanoo Toivola.
–Kaikissa kirjoissani on kytköksiä Järviseudulle, ainakin Evijärvelle ja Vimpeliin. Tarinat olen kirjoittanut fiktiona ja yrittänyt muuttaa tapahtumia sen verran, etteivät henkilöt ole tunnistettavissa.
Järviseudun hän kertoo olevan tärkeä osa perheen elämää edelleen, vaikka nykyisin mökki löytyykin Ähtäristä.
–Olimme pitkään kesävimpeliläisiä. Yhä edelleen Lappajärven kesäteatterin näytökset kuuluvat jokaiseen kesään, samoin Vimpelin Vedon pesäpallo-ottelut. Mieheni on Vimpelistä kotoisin ja saanut minutkin innostumaan pesäpallosta. Synnyin kuntani Evijärvi on aina lähellä sydäntäni. Siellä tulee vierailtua usein, vaikka vanhempani ovatkin jo kuolleet, kertoo Toivola.
ALUN PERIN Kaiken kauniin rinnalla -kirjasta piti tulla dekkari – myöhemmin se ei enää tuntunutkaan Toivolasta hyvältä idealta.
–Suomessa on niin paljon hyviä dekkaristeja ja heidän luomiaan kiinnostavia komisarioita ja poliiseja, esimerkiksi Christian Rönnbackan Hautalehto ja Seppo Jokisen Koskinen, joten ajattelin, että niiden joukkoon ei kannata uutta rikostutkijaa kehitellä. Lisäksi rikosmaailma ja poliisin työ ovat minulle niin vieraita, että olisin joutunut tekemään ison selvitystyön ennen kuin olisin saanut kirjastani uskottavan. Ruumiin olin jo siinä vaiheessa ehtinyt kirjoittaa, joten jätin sen siihen ja jatkoin siltä pohjalta. Edellisessä kirjassani Teresa ja Pauliina ratkaisivat kadonneen lapsen arvoituksen. Keksin, että siinä minulla on kaksi viisasta naista, jotka saisivat taas uutta pohdittavaa. Kirjasta tuli sitten jatkoa Syntymästä salatut -romaanille, vaikka tarina onkin uusi. Teresan ja Pauliinan edellisistä seikkailuista on kulunut aikaa vuoden verran. Kirjoitin selkeän, helposti luettavan tarinan, jossa myös henkilömäärä on sopivan pieni. Raakuuksia kirjasta ei löydy, joten se sopii luettavaksi monen ikäisille.
Tarina on fiktiivinen, mutta Toivola kertoo upottaneensa siihen tietoa esimerkiksi diabeteksesta.
–Kirjan päähenkilö, Teresa, kokee joitakin samoja asioita kuin itse olen kokenut. Teresan elämää kirjoitinkin minä-muodossa, muiden päähenkilöiden näkökulmat ovat hän-muodossa. Tuon esille myös sitä, miten kokonaisvaltaisesti suru ja syyllisyydentunto voivat muuttaa ihmistä ja miten yksinäisyys voi tehdä tuhojaan. Tarina antaa myös toivoa, kaikesta voi toipua.
–Kirjan kansi on tehty omasta valokuvastani. Kustantaja tietää, että harrastan valokuvausta ja kyseli, olisiko minulla ehdotuksia kansikuvaksi. Lähetin muutaman tarinaan sopivan syksyisen kuvan, joista valikoitui tuo.
Kaiken kauniin rinnalla
Joonaksen, Teresan ja Jasun idylli kotimaisemissaan kauniin luonnon keskellä järkkyy pahasti. Kaikki alkoi siitä, kun Joonas melkein törmäsi autollaan tuntemattomaan mieheen, joka makasi heidän kotiinsa johtavalla hiljaisella metsätiellä. Mies näytti olevan tajuton, mutta katosikin yllättäen. Seuraavana päivänä kehitysvammainen Jasu kohtaa metsässä aivan kotinurkilla tuntemattoman miehen ruumiin, jota luuli nukkuvaksi mieheksi.
Teresan lapsuudenystävä Pauliina saapuu Teresan kanssa sienestämään. Naiset päätyvät vanhalle metsästyskämpälle. Aiemmin luhistumassa ollutta kämppää olikin yllättäen kunnostettu, jopa sähköt oli vedetty. Naiset näkevät tontille ajavan valkoisen pakettiauton. He pysyttelevät piilossa, mutta kuulevat ja näkevät sen verran, että päättelevät siellä tapahtuvan jotakin laitonta. Myöhemmin tiedonjanoiset naiset saivat selville merkittäviä asioita, mutta poliisit eivät heitä uskoneet, vaikka murhatutkinta junnasi paikoillaan.
Lähistöllä asuva vanha mies, Kalervo, menetti vuosia sitten vaimonsa ja tyttärensä autokolarin seurauksena. Hän ei toipunut tapahtuneesta koskaan ja muuttui juroksi erakoksi. Kolarin aiheuttaja, Pauli, ei myöskään toipunut kolarista. Syyllisyydentunto vaivasi, ja viinasta löytyi ainoa terapia.
Sitten Teresa katoaa ilman lääkkeitään ja elintärkeää insuliinia. Hän sairastaa ykköstyypin diabetesta ja on ilman sitä hengenvaarassa. Alkaa taistelu aikaa vastaan.
