SURUTYÖTÄ ei voi tehdä. Ei ole mitään sellaista tekemisen otetta, jonka suhteen voin olla itse aktiivinen. Suru tekee työtä minussa, kirjoittaa kortesjärveläinen Regina Ketomäki teoksessaan Kaksitoista kirjettä taivaaseen.
Ketomäki menetti puolisonsa Jukan vuonna 2020 tämän sairastettua kaksi vuotta harvinaista syöpää. Puolisonsa menehdyttyä Regina Ketomäki huomasi menettäneensä myös ystävänsä, kuuntelijansa ja kannustajansa. Tyhjiön täyttämiseksi Ketomäki kirjoitti ikävän hetkinä kirjeitä rakkaalleen. Se tuntui tuovan tämän lähelle ja helpotti oloa. Vaikka Ketomäki ei kirjoittaessaan ajatellut, että niitä koskaan julkaistaisiin, kirjeet ovat teoksessa sellaisinaan. Kirjeiden väliin hän on ”sujauttanut” valokuvia ja runoja.
Ketomäki kuvailee kirjoittavansa surusta rujosti ja paljaasti. Tunteitten kirjo on toisinaan kuin repivästi kahmaiseva koura, niin säälimättömästi se tarraa minuun. Se tulee ja menee täysin piittaamatta minusta ja siitä, kestänkö vaiko en, onko hyvä hetki vai olisiko huomenna parempi.
–Menin mukaan sururyhmään ja kertoessani omasta toipumisestani kuulin toiveita, että näitä kirjeitä julkaistaisiin vertaistueksi.
Ei kuolinpesä, vaan elämän pesä
LESKEKSI JÄÄMINEN on valtava muutos elämässä kaikin tavoin. Ketomäki havainnoi sanoja: kuollut, leski, kuolinpesä, ne määrittelevät elämän muuttuneen.
Jälleen minun on pakko todeta, kuinka väkivaltainen on kuolema. Armoton vieras, joka kysymättä leikkaa pois korvaamatonta ja pakottaa ihmisen löytämään keinot selviytymiseen. Tunteista piittaamaton, röyhkeä tunkeutuja.
–Suru on raadollista ja kuitenkin sitä romantisoidaan. Suru ei ole kaunista kaukokaipuuta, vaan sisältää myös neuvottomuuden, kiukun, turvattomuuden, toivottomuuden ja pelon tunteita; kuinka selviän, miten jaksan. Tunteet ovat fyysisiä, uuvuttavia ja väsyttäviä.
Ensimmäisen vuodenkierron aikana hän havainnoi, kuinka juhlapyhät kuormittavat surijaa.
–Kuulee usein sanottavan, että ensimmäinen vuosi on vaikein. Itselleni toinen oli raskain, koska luulin, että toinen vuosi olisi helpompi, mutta aloin vasta hahmottaa, mitä se lopullisuus on. Se oli kuin maratoni, jonka juostuaan odotti lepoa, mutta tajusi, että on jatkettava juoksemista aina vaan.
Surusta ei selviä suorittamalla
Aika jakautuu voimakkaasti kahtia. Aikaan, kun sinä vielä olit, ja aikaan sinun lähtösi jälkeen.
–Menetyksen kanssa pitää oppia elämään, oli kyse läheisen kuolemasta, omasta avioerosta tai sairastumisesta. Se vie ihmisen prosessiin. Valtakunnallisessa sururyhmätyöskentelyssä olen tuonut esille, että surusta ei uskalleta puhua tarpeeksi paljon ja rohkeasti. Meillä täällä tartutaan toimeen, ryhdytään tekemään, toivutaan, mennään eteenpäin, ollaan sankareita. Meille tyrkytetään koulutuksia ja oppeja, kuinka selättää haasteet ja jatkaa elämää. Siihen prosessiin voi kuitenkin joutua jäämään pitkäksikin aikaa. Aina ei tarvitse olla reipas ja esittää pärjäävänsä paremmin.
–Ei suru ole jana, jolla on alku ja loppu, mutta kivun rinnalle tulee pikkuhiljaa ilon aiheita, jos uskaltaa olla avoin ja antaa niille tilaa. On uskallettava kokea kipeät, vaikeat tunteet, mutta myös antaa ilon ja onnen koskettaa, ottaa vastaan uutta ja hyvää. On rankkaa hyväksyä, ettei elämä koskaan enää palaa ennalleen, joka päivä täytyy luopua jostain, mikä voisi olla mahdollista.
Kuitenkin tunnen, että jokin ohut pohja kantaa tällä niin kovin ohuella jäällä.
Maalaaminen auttaa silloin, kun ei ole sanoja
KETOMÄKI valmistui kuvataideterapeutiksi puolisonsa sairastaessa. Hän on aina kirjoittanut ja maalannut. Ne olivat väyliä käsitellä omia tunteita ja prosessoida surua myös Jukan kuoleman jälkeen.
–Työssäni olen kokenut, että maalaaminen auttaa silloin, kun ei ole sanoja. Moni asiakas on huomannut kertovansa teoksillaan itsestään, itselleen. Omalta kohdaltani huomaan maalaavani aina toivoa, kun taas kirjoittaessani olin raaka ja paljas.
Toipumisessa ovat auttaneet myös luonto, hiljaisuus ja puutarha – toisaalta lapset ja lastenlapset ja työ.
–Olemalla kaiken aikaa muille läsnä tai kiinni somessa ihminen ohittaa itsensä. Hiljaisuus on liian aliarvostettua. Vaatii uskallusta sulkea pois ulkoiset ärsykkeet ja kohdata itsensä.
Kirjoittaminen jatkuu, samoin maalaaminen. Ketomäen maalauksia on ollut esillä kirjastoissa ja sairaalassa. Viime vuonna Ketomäeltä ilmestyi teos Annetaan aamujen tulla, joka yhdistelee valokuvia ja runoja.
Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Regina Ketomäen teoksesta Kaksitoista kirjettä taivaaseen, Päiväosakeyhtiö, 2024.
