TAMPEREEN Kaukajärvellä soudettiin 24.–25. elokuuta puuveneiden ja olympialuokkien suomenmestaruuksista. Osanottajia kisoissa oli lähes 300. Lauantaina soudettiin puuveneiden sprintti 1 000 metriä ja olympiaveneiden perämiehetön nelonen, 2 000 metriä. Sunnuntaina soudettiin puuveneiden 10 kilometriä ja olympiaveneiden pariairokahdeksikko 2 000 metriä. Sivuvastainen puuskatuuli teki olosuhteista haastavat ja raskaat.
Pohjanmaalta kisoihin osallistui ainoastaan LaVen pariairokaksikko sarjassa 70+. Sprintissä Matti Etelämäen parina oli Aimo Järvelä ja 10 kilometrin parilla Etelämäen parina souti Esko Hyyppä. Molemmilta matkoilta saaliiksi tuli hopeamitali.
–Meidän vene on yli 40 vuotta vanha, joten tasoitusta piti antaa nykyisille kevyille veneille, kertoo Aimo Järvelä.
Soudun jälkeen miesten kantaessa venettä järvestä neljän miehen voimin, sanoi yksi kilpailijoista veneen olevan viime vuosituhannelta.
–Niin on soutajatkin, veisteli Etelämäki takaisin.