EVIJÄRVEN kunta on koonnut kehittäjäkoordinaattori Sanna Kivimäen johdolla runsaan paketin yrittäjyyttä, ruokaa, liikuntaa ja koirien hännän huisketta syyskuun 7. päiväksi Koulukeskuksen, Kuntoilukeskuksen ja Nuorisoseuran eteen urheilukentälle.
Yrittäjien puheenjohtaja Karoliina Sulkakoski toteaa heti kättelyssä, että yrittäjät ja kunta tekevät paljon yhteistyötä.
–Me tarvitsemme molemmat toisiamme. Sannan olemme ottaneet yrittäjien hallitukseen ”lisäjäseneksi”, mikä vahvistaa yhteistyötä kunnan ja yrittäjien välillä.
Evijärvi tuottaa -osio toteutetaan Koulukeskuksen ympäristössä. Siellä on yritysten näyttelyosastoja ja myyntipisteitä sekä hyviä ideoita harrastuksiksi. Tuottajat kokoontuvat joka toinen vuosi.
Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1976. Välivuosina tapahtuma uinahti, mutta vuodesta 2017 alkaen on jälleen koottu yhteistyökumppanit vuosittaiseen tapahtumaan.
KIVENHEITON päässä Koulukeskuksesta on Kuntoilukeskus, johon pääsee tutustumaan ja nauttimaan kupposen kahvia päivän kunniaksi. Evijärvi-pyöräily lähtee Tervosentie 1:stä ja pyöräillä voi kuntoa kohottaakseen tai kilpailumielessä. Pyöräilyaika on yhden ja puoli neljän välillä iltapäivällä. Pyöräreitin pituus on lähes 57 kilometriä, mutta lyhyempikin matka riittää, kertoo tapahtumavastaava Aimo Sironen. Pyöräilytapahtumaan odotetaan mukavasti osanottajia, mutta päivän tapahtumista pyöräily on eniten säästä riippuvainen.
EVIJÄRVEN Metsästysseura toteuttaa Nuorisoseuraa vastapäätä urheilukentällä ryhmänäyttelyn, jossa arvostellaan koiria neljässä ryhmässä. Juha Karlström ja Kai Koskela arvioivat, että näyttelyyn on tulossa nelisensataa koiraa. Koiranäyttely on saatu kuntaan edellisen kerran vuonna 2012, mikä varmaan osaltaan selittää suurta kiinnostusta. Alueella metsästyskoiratoiminta on vireää, ja näyttelyynkin niitä uskotaan tulevan eniten.
Koiranäyttelyyn odotetaan päivän mittaan jopa 500 kävijää. Evijärven Nuorisoseura on tapahtumapäivänä auki ja siellä on toiminnassa kahvila sekä grilli.
NELJÄNTENÄ osana toimintapäivässä on Kylätori, joka on osa Evijärvi tuottaa -tapahtumaa. Tähän tapahtumaan odotetaan leipureita, kädentaitajia, puutarhureita ja marjanpoimijoita. Tapahtuma on osa valtakunnallista lähiruokapäivää. Mukana tapahtumassa on myös Leader-ryhmä Aisapari. Evijärven kylät on mukana Tulevaisuuden kylä -hankkeessa ja kylien taitajia toivotaankin tapahtumaan esittelemään osaamistaan.
Aino Alppinen
- Juttua korjattu 26.8.2024 klo 14.37, korjattu koiranäyttelyyn tulossa olevien koirien määrä.