KIRJOITTELEVANA ihmisenä tulee kiinnitettyä paljon huomiota sanoihin ja lauseisiin. Tulee miettineeksi, kuinka saisi ajatuksensa parhaiten ymmärretyksi, ja toisaalta, kuinka kirjoittaisi väärinkäsitysten minimoimiseksi. Mitä sanoja käytän, mihin järjestykseen niitä laitan. Eroa on toki sillä, minkä tyylistä tekstiä kirjoitetaan: uutista, haastattelua, vaiko kolumnia taikka pakinaa.
Suurimman taiteilijan vapauden päästää luovuus ja tunnetilat valloilleen, lienee runojen ja värssyjen rustailu. Niiden tekoa usein itsekin harrastan angstin, kapinan, huumorin, surun ja ilon ja ironian värikkäänä sekametelisoppana.
Sanat, puheena ja kirjoituksena, merkitsevät aina pohjimmiltaan jonkinasteista vallankäyttöä. Kun avaat suusi, tavallaan pakotat ainakin yhden ihmisen kuuntelemaan sanottavaasi, samoin kirjoitetun tekstin kohdalla, joka useimmiten tavoittaa moninkertaisesti suuremmat väkimäärät. Kun lakeja ja asetuksia annetaan, ja tulkitaan, sanoja ja lausemuotoja tutkitaan hyvin tarkkaan. Sanoillaan ihminen rakentaa, ja sanoillaan ihminen repii kanssakulkijoitaan. Suotta ei Isossa Kirjassakaan kielen merkityksestä puhuta ja varoiteta kielemme tuhoavasta voimasta.
Emme useinkaan tule ajatelleeksi, kuinka tärkeää olisi miettiä, mitä todella puhumme ja kirjoitamme. Toki ujon ja hyvin hiljaisen ihmisen kohdalla kannustus lienee kuitenkin puhumisen rohkaisuun. Jos taas olemme kovin vuolaita puhumaan ja ottamaan kantaa asiaan kuin asiaan, menetämme arvovaltaa ja uskottavuutta, varsinkin, mikäli sanomisiemme perustelut eivät ole faktoja.
On myös olemassa tilanteita, joissa vaitiolo on painavampi kannanotto kuin puhuminen. Tällöin vaitiolollamme osoitamme arvostelukykymme, mahdollisesti arvomaailmammekin, ja tilanteesta riippuen myös älykkyytemme. Luostarielämässä sekä hiljaisuuteen vetäytyville erakkomunkeille niukkasanaisuus on itsestäänselvyys ja tarkan vaalimisen arvoinen piirre.
Tunnesäätely katoaa netissä kirjoitettaessa
NETISSÄ monen sävyiset sanat pulppuavat, ja keskusteluissa aikuisetkin ihmiset menettävät ajoittain kontrollin tunnesäätelyynsä. Hyvänä ohjeena kommenttien heittämiseen voisi pitää sitä, että kaiken, minkä osoittaa jollekin henkilölle, täytyisi myös pystyä sanomaan kasvotusten.
Pahat sanat ja kiusaaminen jättävät usein elinikäisen haavan, joka ei kaikilla arpeudu. Perintöriidoissa nousevat esiin vuosikymmeniä aiemmin lausutut sanat, jotka eivät ole unohtuneet ja ovat kohteelle aiheuttaneet katkeruutta ja tuskaa.
Negatiivista tunnekuohua aiheuttavissa tilanteissa kullanarvoinen on vanha neuvo laskea kymmeneen, ennen kuin sanoo mitään. Joskus on jopa hyvä nukkua yön, jos toisenkin, yli, ennen kuin avaa sanaisen arkkunsa, jos vielä tällaisen aikalisän jälkeen enää tunteekaan tarvetta siihen. Sanoilla ”anteeksi” ja ”annan anteeksi”, sekä ”minä rakastan sinua” ja ”olet minulle tärkeä”, on maailman kaikista sanoista voimakkain vaikutus, ne vapauttavat, puhdistavat, antavat toivon ja lohdun, saavat usein kohteen liikutukseen ja kyyneliin, jolloin negatiiviset padot hänen elämästään aukenevat. Liian usein ajatukset näistä sanoista tulevat mieleen vasta haudalla ja muistotilaisuuksissa. Jokaisella meillä on ympärillämme ihmisiä, joille voimme sanoa edes pieniä myönteisiä sanoja. Kiitoksen antaminenkin välillä tuppaa unohtumaan. Kaverin tai tutun saa taatusti yllättymään, kun joskus kertoo olevansa iloinen pelkästään siitä, että tuntee niin hyvän ja mukavan tyypin!
Tiina Kiviaho
