SIINÄPÄ miettimistä niille, jotka eivät ikinä ole keräilleet mitään! Toisaalta, kun lähdemme miettimään keräilyä syvällisemmin, niin ainakin vanhemman polven mieleen tulee lapsuus- ja nuoruusajat. Jos lähdemme vaikkapa sata vuotta taaksepäin, niin tavalliset pojanklopit eivät paljon mitään keränneet. Tuolloin keräily oli harvojen huvia ja keräilijät muodostuivat varakkaimmista henkilöistä.
Ennen vanhaan tavallinen kansa keräsi etupäässä pientä rihkamaa, kuten erilaisia tulitikkuaskien kansia ja postimerkkejä. Varsinkin postimerkkien keräily oli huudossa, sillä se ei vaatinut paljon pääomaa. Tulitikkuaskien kansia ja rasioita sai ilmaiseksi, sillä vielä 1960- ja 1970-luvulla kaikilla pikkukaupoilla oli omat etikettinsä.
Aika kuitenkin muuttui ja keräilijät perässä. Nuorisolle tuli muuta hupia ja tietokoneiden sekä kännyköiden yleistyessä, keräily jäi taustalle. 1990-luku oli silti monien erilaisten urheiluaiheisten korttien kulta-aikaa ja niitä painettiin hurjia määriä. Tähän päivään tullessa kyseisten korttien arvo on laskusuunnassa ja niitä ei kerää juuri kukaan.
Toinen ääripää keräilyssä olivat ja ovat aikuiset, jotka pystyivät varsinkin sodanjälkeisellä 1950-luvulla ostamaan harvinaisempia keräilykohteita. Kunniamerkit vuodesta 1918 alkaen 1950-luvulle ovat arvossaan samoin kuin hyväkuntoiset Suomen markka-ajan setelit ja kolikot. Taiteen keräily oli ja on aivan oma lukunsa. Senhän vanhastaan tiedämme, että kultaan kannattaa sijoittaa aina. Eri asia on, kenellä on siihen varaa.
KERÄILYYN hurahtaneet ovat oma lukunsa. Kun suurin osa ihmisistä ei kerää mitään, niin välttämättä ei saa minkäänlaista ymmärrystä keräilylle. Kun keräilyn luonnetta ja keräilymaailmaa syväluotaa tarkemmin, niin eteen tulee yllättäviä asioita. Ensinnäkin on todettava, että laajempi, minkä alan tahansa keräily vaatii valtavasti alan asiantuntemusta ja perehtymistä keräilyesineiden historiaan. Ja juuri historian kautta keräilylle avautuu aivan uusi maailma. Paljon on henkilöitä, joiden asiantuntemusta käytetään muun muassa kirjallisuudessa ja sotahistorian tutkimuksessa. Järviseudun alueelta löytyy monta kotiseutumuseota sekä valtakunnallisesti arvostettuja kohteita. Ilman tietoa ja taitoa ei näitäkään olisi olemassa. Suurin osa näistä museoista toimii vapaaehtoisperusteella. Ilahduttavaa on, että kansa on jälleen löytämässä ”historiansa juuria”.
Järkevä keräily voidaan näin hyödyntää kansalaisten hyväksi. Suotavaa olisi, että eri kunnissa myös kiinnitettäisiin huomiota näihin kulttuurikohteisiin enemmän. Vanhojen keräilijöiden ikääntyessä suotavaa olisi, että sukupolvien vaihtuessa uusi ikäluokka jättäisi digitaalisen toiminnan vähemmälle ja konkreettisesti ottaisivat haltuun osin jo unohdetun keräilyn monipuolisen taidon.
Lasse Autio
