Pieniä ystävällisyyden tekoja  

Kuvassa Pirkon tekemiä ja piilottamia yllätyksiä. Kuvat Pirkolta.
Kuvassa Pirkon tekemiä ja piilottamia yllätyksiä. Kuvat Pirkolta.
Julkaistu:
Kategoria:
,

PIENET ystävällisyyden teot tuntuvat mukavalta. Lisäksi on olemassa lukemattomia tutkimuksia, joissa on osoitettu hyvien tekojen merkittävästä vaikutuksesta sekä antajan että vastaanottajan hyvinvointiin. 

Ystävällisyyden tekoja voi toteuttaa monella tavalla, vaikka virkaten! Sen huomasi vimpeliläinen Pirkko Riihimäki törmätessään vuosia sitten Facebookissa ryhmään, jossa virkataan pieniä yllätyksiä saateviestin kera. Ajatuksesta hän kertoo innostuneensa välittömästi. 

–Ryhmän nimi on Sattumanvaraisia Ystävällisyyden Tekoja Virkaten. Tykkäsin heti ideasta, työt ovat pieniä ja helppotekoisia, eivätkä vaadi taloudellista panostusta. Lankoja kotona kyllä riittää, kertoo Riihimäki. 

Innostus on tuottanut muun muassa pieniä avaimenperiä, huolimatoja, kilpikonnia ynnä muita pieniä virkattuja hahmoja. 

–Tykkään kokeilla aina erilaisia ohjeita ja juttuja. Enimmäkseen teen sukkia. Tällaiset pienet työt tuovat käsitöihin mukavaa vaihtelua. 

Pirkko on käynyt piilottamassa töitään eri paikkoihin, joista ainakin osan hän tietää löytyneen ja tuottaneen löytäjälleen iloa. Työhön liitetyssä viestissä lukee: ”Hei. En ole kadonnut keneltäkään, odotin että löytäisit minut ja ottaisit mukaasi. Jos sain sinut hymyilemään, voit laittaa minusta kuvan Facebook ryhmään nimeltä Sattumanvaraisia Ystävällisyyden Tekoja Virkaten.” 

–Minulle ei ole tärkeää, että kuva tulisi jaetuksi ryhmässä. Toivoisin ainoastaan, että saajalle tulisi löydöstä hyvä mieli. 

KÄSITYÖHARRASTUKSEN Pirkko kertoo aloittaneensa vasta vanhemmalla iällä lasten vartuttua. Innostus on vienyt mukanaan erilaisiin ryhmiin ja projekteihin, joissa muun muassa kerättiin asumispalveluyksikön asukkaille torkkupeittoja.  

–Tällä hetkellä olen innostunut mosaiikkivirkkauksesta. Tykkään suunnittelija Daiga Talentienen malleista ja kuulun sellaiseen tiimiin, joka kääntää hänen ohjeitaan suomeksi. Se on ollut mielenkiintoista ja pistää mukavasti vanhat aivosolut töihin. 

Käsityöharrastajan tunnistaa sieltä täältä löytyvistä keskeneräisistä projekteista, eikä Pirkkokaan ole niiden suhteen poikkeus. 

–Aina on joku työ kesken ja osa jääkin varmaan ikuisesti keskeneräiseksi, kertoo Pirkko nauraen. 

Virkattu mustekala on lasten mieleen. Ohjeita siihen löytyy netistä. 

Huolimato on helppo ja nopea toteuttaa 

MIKÄLI haluaa liittyä virkattujen yllätysten lahjoittajaksi, on huolimato helppo toteuttaa aloittelijaltakin.  

OHJE: Tee alkuun haluamasi määrä, esimerkiksi 20–30 ketjusilmukkaa. Lähde tekemään kolme kiinteää silmukkaa aina jokaiseen ketjusilmukkaan. Pian huomaat, että lenkistä alkaa muodostua spiraali. Jatka samaan tyyliin loppuun asti. Viimeisistä silmukoista muodostuu pää, päätä työ ja lisää halutessasi madolle silmät. 

Madon matkaan voi liittää tekstin: Hei. Tulin tänne tuomaan hymyn huulillesi. Olen huolimato ja voit ottaa minut mukaasi. Minulle voit aina kertoa kaikki huolesi. Kuuntelen ja lohdutan. Halutessasi voit ottaa minusta kuvan Facebookin ryhmään nimeltä Sattumanvaraisia Ystävällisyyden Tekoja Virkaten

Huolimatoon käy minkälainen lanka tahansa. Sen valmistamiseen ei mene kuin muutama minuutti. Kuva Pirkolta.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti