Pietarsaaren Järviseututalo yhdistää edelleen  

Pietarsaaren järviseutulaisten sydän
Pietarsaaren järviseutulaisten sydän.
Julkaistu:
Aihe:

PIETARSAAREN Övermark eli nykyinen Pohjanmaan järviseutu on ollut merkittävä vuosisatojen ajan. 1500-luvulta alkaen 1800-luvun loppupuolelle tervan tuotannon ja puutavaran takia ja sitten kaupungin teollistumisen kasvaessa työvoiman isona reservinä. Pietarsaari oli 1950-luvulta alkaen niin härmäläisten kuin järviseutulaisten ”Amerikka”. Työtä löytyi helposti miehille ja naisille. 

Pietarsaaren suurimpien teollisuuslaitosten kehittymisen ja kasvun mukana tarvittiin kaupunkiin lisää työntekijöitä. Schaumanin ja Wärtsilän kasvaessa kaupunkiin muutti ryppäittäin järviseutulaisia. 1960-luvulla osa järviseutulaisista muutti Ruotsiin, osa Pietarsaareen. Maatalous ei enää elättänyt. 

Järviseutulaiset ovat sopeutuneet varsin hyvin Pietarsaareen, mutta henkinen irrottautuminen Järviseudusta ja kotikonnuista on aina oma prosessinsa. Tänne muuttaneet järviseutulaiset puuhamiehet ja -naiset (muun muassa Reino Lammi, Eero Surma-aho, Aulis Koivukangas ja Sirkka Silvennoinen) alkoivat Järviseutuseuran Frans Takalan ja Ville Syrjälän innostamana miettiä 1970-luvulla järviseutulaisille omaa yhdistystä ja rantapaikkaa, mutta sitä ei löytynyt. Pietarsaaren Järviseutulaiset -yhdistys kuitenkin perustettiin vuonna 1979. 1980-luvulla kaupunki osoitti lopulta ajatellulle Järviseututalolle tontin. Pikaisesti puuhaihmiset saivat kasaan pääomaa, puutavaraa, lahjoituksia, lupauksia talkootyöstä ynnä muuta. Kaikki Järviseudun kunnat, pietarsaarelaiset pankit, Schauman ja monet muut yritykset antoivat taloudellista ja materiaalista tukea. Perusta valettiin kesällä 1988 ja talo oli valmis 1989. Monet silloin ”soomannilta” eläkkeelle siirretyt 55-vuotiaat olivat hyvässä iskussa rakentamassa taloa. 

SIITÄ LÄHTIEN Järviseututalo on yhdistänyt eri sukupolvien järviseutulaisia ja oman kylän muuttajia. Monet häät, ristiäiset, syntymäpäivät, hautajaiset kuin kokoukset ja koulutuksetkin on pidetty jykevässä hirsirakennuksessa. 

Yhdistyksen jäsenmäärä on luonnollisesti supistunut innostuneen alun jälkeen, mutta jatkuvasti tulee myös uusia jäseniä. Toiminta on kaiken kattavaa ja leppoisaa. Joka torstai tavataan, juodaan aamukahvit ja vaihdetaan kuulumiset niin ajankohtaisista asioista kuin sairauksistakin ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Välillä on myös esitelmöitsijöitä mutta yhdessäolo on luultavasti tärkeintä. 

Yhdistyksen ja talon toiminta perustuu erilaisiin ryhmiin ja tiimeihin. Näin asioita tehdään talkoovoimin, mutta järjestäytyneesti. Esiintyviä ryhmiä ovat Talonpojat-pelimannit ja Muuttolinnut-kuoro. Muun muassa keittiöllä, kiinteistöllä, reissuilla on omat tiiminsä. Kaikille halukkaille löytyy paikka niin halutessaan. 

Yhdistyksen toiminta ja talon ylläpito vaativat rahoituksensa ja se tulee lähinnä vuokrista ja jäsenmaksuista. Talous on haasteellista, kun samalla pitää jo kunnostaa ja uusia paikkoja. Toistaiseksi on onnistuttu. 

Syksyllä valmistuvat Järviseututalon ja yhdistyksen omat kotisivut sekä sähköposti ja Facebook. Eli siirrytään tähän päivään, uuteen aikakauteen. 

Järviseututalo on lajissaan harvinainen, luultavasti ainoa Suomessa. Tämä osoittaa toisaalta tänne muuttaneiden toimeliaisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta, toisaalta henkisestä kotiseudun rakkaudesta, olkoon se sitten lapsuus tai nuoruusmuistoja tai side Järviseudulle jääneisiin sukulaisiin. Pohjalaisten ylioppilaiden Botta Helsingissä on omaa sarjaansa. 

Järviseututalo on vapaasti kaikkien vuokrattavana erilaisia tilaisuuksia varten joko itsepalveluna tai pitopalveluna. 

Pietarsaaren Järviseutulaisten perustajajäsen Aulis Koivukangas muistelee, miltä on tuntunut tulla ja olla järviseutulainen Pietarsaaressa: 

–Tulin Pietarsaareen vuonna 1975 Evijärven Inasta, jossa olin maanviljelijänä. Minulla oli jo vaimo Pietarsaaresta, joten muutto kaupunkiin ei tuntunut niin vieraalta tai vaikealta. Kaksikielinen kaupunki oli tietysti erilaista Evijärveen ja kylien asukkaihin verrattuna. Mutta minulle kaksikielisestä vaimosta oli suuri apu sopeutumisessa. Lisäksi täällä oli sukulaisia ja tuttuja evijärveläisiä. Kahteen kieleen jakautunut kaupunki on kuitenkin ollut aina ongelma. 

Pietarsaari on ollut minulle hyvä paikka elää työn ja elämän suhteen. Ensimmäinen työpaikka ei sopinut terveydelle, mutta sitten Surma-ahon Eero, työnjohtaja Wärtsilässä, sanoi minulle, että tule nyt sitten aamulla Wärtsilään, ja siellä olinkin koko työurani. Lapsista on tullut pietarsaarelaisia ja monikielisiä. Heillä ei ole vetoa Järviseudulle. Lasten menestyksestä olen iloinen ja tyytyväinen. 

Käynnit Evijärvelle ovat luonnollisesti vähentyneet vuosien aikana, vaikka minulla onkin siellä vielä maata. Entä mitä Järviseututalo on minulle merkinnyt? Alusta asti olen täällä käynyt. Joskus kotoa lähtiessä ”tuntuu kuin menisi Evijärvelle”, kun on niin paljon tuttuja paikalla. Järviseututalolla on nykyäänkin torstaisin 40–50 henkeä paikalla. Tärkeintä on saada tavata ja jutella toisten kanssa ihan arkipäiväisistä asioista ja Järviseudun tapahtumista. Täällä on vietetty minun 50-vuotispäiväni ja tytön häät. 

Pentti Silvennoinen, puheenjohtaja mallia 2024 

Mainos

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti