Lämmin sää on lisännyt sinilevähavaintoja

Rantaan ajautunutta sinilevää. Niina Hyttinen
Rantaan ajautunutta sinilevää. Niina Hyttinen.

Merialueella Kaskisissa on havaittu hieman levää kahdella seurantapisteellä ja Mustasaaressa on havaittu runsaasti levää Raippaluodonselällä. Selkämeren rannikolla levähavainnot ovat lisääntyneet myös etelämpänä Uudenkaupungin ja Rauman edustalla. Sisävesissä levätilanne on rauhallinen. Kuluvalla viikolla seurannassa on havaittu hieman sinilevää Alajärvellä Etelä-Pohjanmaalla järven etelä- ja pohjoisrannalla.

Kuluvan viikon sää on ollut lämmin, mikä on monin paikoin nostanut pintaveden lämpötilan hieman yli 20 asteeseen ja siten tehnyt vedestä otollisemman sinilevälle. Viime viikkoon verrattuna sää on myös ollut vähemmän tuulinen, mikä tehostaa sinilevän kerääntymistä vedenpintaan. Sinilevätilanne on sekä alueellisesti että valtakunnallisesti ajankohdalle tyypillinen ja todennäköisesti sinilevähuippu on vielä edessäpäin, ellei poikkeuksellisen kylmää ajanjaksoa tule.

Tyyni, aurinkoinen ja lämmin sää saavat sinileväkukinnat runsastumaan ja nousemaan vesipatsaasta vedenpintaan. Vähäinen sinilevämäärä esiintyy vedessä vihertävinä tai kellertävinä hiukkasina. Rannalle ajautuessaan se saattaa muodostaa kapeita leväraitoja tai kasaantua paksua maalia muistuttavaksi vihertäväksi massaksi. Jos sinilevää on runsaasti, tyynellä säällä vedenpintaan muodostuu levälauttoja. Tuulinen sää voi vaikeuttaa sinilevän havaitsemista, koska tuuli hajottaa lautat, ja hiukkaset sekoittuvat veden eri kerroksiin.

Mikäli on epäilys, että vedessä on sinilevää, siinä ei tule uida tai antaa lemmikkieläintenkään uida tai juoda vettä. Vettä ei tule myöskään käyttää sauna-, kastelu ja pesuvetenä. Myöskään keittäminen ei poista mahdollisia levämyrkkyjä. Sinileväpitoinen vesi saattaa aiheuttaa muun muassa iho-oireita, silmien ärsytystä ja pahoinvointia. Jos vedessä on havaittavissa vihertäviä hiukkasia tai vihreäksi värjäytynyttä vettä, on hyvä suorittaa vesilasitesti. Sinilevä nousee seisahtuneessa vedessä noin tunnin kuluessa veden pinnalle. Myös kepillä voi testata, onko kyseessä sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu levä, sinilevä ei taas tartu keppiin roikkumaan.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus tiedottaa tilanteesta kesän ajan torstaisin. Sinilevän runsaus arvellaan silmämääräisesti asteikolla 0 (ei sinilevää) – 3 (erittäin runsaasti sinilevää). Seuranta toteutetaan yhdessä Suomen ympäristökeskuksen, kuntien ja yksityishenkilöiden kanssa. Sinileväseurannan havainnot kertovat tilanteesta havaintopaikalla ainoastaan kyseisenä ajankohtana ja tilanne voi voi muuttua nopeasti sääolosuhteiden mukana. Ajankohtaiset tiedot levätilanteesta löytyvät Järvi-Meriwikistä (www.jarviwiki.fi), jonne myös kansalaiset voivat tallentaa omia havaintojaan. Havaintolähetti-sovelluksella havainnon tallentaminen onnistuu helposti myös puhelimella. Sinilevähavainnoista voi myös ilmoittaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen leväseurantapuhelimen numeroon 0295 027 990.  

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti