Lavettarille pistemenetyksiä kärkiotteluissa 

Kakkospelinjohtaja Jussi Jänkä antaa viime hetken ohjeita Aleksandra Latvalalle ennen lyöntisuoritusta.
Kakkospelinjohtaja Jussi Jänkä antaa viime hetken ohjeita Aleksandra Latvalalle ennen lyöntisuoritusta.

LaVe–Pesäkuula 0–2 (2–3,2–4) 

VIMPELIN Pesisfestareiden osana pelatussa naisten Ykköspesiksen pohjoislohkon ottelussa Lappajärven Veikot joutui tunnustamaan Jokilaakson Pesäkuulan paremmaksi. Nämä joukkueet kamppailevat lohkon kakkossijasta Oulun Lipon karattua jo omille teilleen. 

Ennakkoveikkausten mukaan pelistä tuli tasainen. Lavettarien kaksi ulkovuoroa ratkaisi pelin vieraille. Avausjakson ratkaisuksi tuli lopulta harhaheitto Savonjokeen, millä Pesäkuula sai kaksi juoksua. Laven nuori Vilja Valkonen on noussut kesän mittaan aivan uudelle tasolle. Hän iski toisessa vuorossa takaa keskeltä läpilyönnin ja kiersi kunnarin. Tämä ei kuitenkaan auttanut Veikkoja nousemaan kunnon taisteluun jaksovoitosta. 

Ylivieskalaiset ratkaisivat toisen jakson heti avausvuorossa tekemällä neljä juoksua. Lavettarien ulkovuoroon sattui pari heikkoa palautusta ajotilanteissa, mitkä helpottivat vieraiden peliä. Jatkossa Veikkojen otteet paranivat, eikä enää lahjoitettu mitään. Aleksandra Latvala ja Elli Kangas nostattivat vielä toiveita paremmasta kotiutuksillaan tasoittaen tilanteeksi 2–4.  Päätösvuorot eivät tuottaneet toivottua tulosta ja näin pisteet matkasivat vieraiden mukana Pohjois-Pohjanmaalle. 

Tiia Jokela jatkoi taitavana vaihtolyöjänä onnistuneesti. Elisa Hyny väläytteli muutamaan otteeseen kovaa heittokättään kopparin tontilta myös palkinnon arvoisesti. Sieppari Milla Hakomäki pelaa eleettömän varmasti pelistä toiseen. Hän oli polttavin ulkopelaaja ja Vilja Valkonen vakuuttavin sisäpelaaja. 

Jana–LaVe 1–2 (3–7, 5–3,1–2k.) 

LAPPAJÄRVEN VEIKOT kohtasi heti muutaman päivän päästä Etelälohkon kärkipään joukkueisiin lukeutuvan Janakkalan Janan. Lavettarien sisäpeliotteet olivat nyt selvästi pirteämpiä, kuin Saarikentän ottelussa. Varsinkin avausjakso oli hyvää pelaamista, eikä Jana suoranaisesti päässyt hätyyttelemään. 

Muutamien sairaustapausten vuoksi jokeriksi siirretty Anni Kangas oli pelinjohdolta hyvä veto. Monipuolisena mailataiturina hän löi molemmilla jaksoilla kaksi juoksua, mitkä loivat pohjan varsinkin avauspuolikkaan voitolle.  Vilja Valkonen jatkoi hyviä otteita kahdella kotiutuksella. 

Toinen jakso oli taas vaikeampaa pelaamista. Jana sai paremmin tilanteita jakson loppupuolella ja iski niistä yhteensä viisi juoksua. Anni Kankaan kaksi ja Saana Lahden juoksut eivät riittäneen emäntien jaksovoitolle. 

Lavettarien takatilanteen puolustaminen on ollut hyvää pitkin kesää lukkari Aleksandra Latvalan johdolla. Se nähtiin taas kerran. Kankaan sisarukset Anni ja Elli saattelivat joukkueensa kärkietenijät Neea Mattilan ja Tiia Jokelan kotiin kotiutuskilpailun alkajaisiksi. Veikot torjui Janan hyökkäykset varmoin ottein. Vasta viimeinen lyöjä onnistui lyömään juoksun, kun LaVen ulkokenttä vetäytyi estämään läpilyöntiä.  

Saana Lahti pelasi jälleen hyvän pelin kakkospolttajana. Hän keräsi sisällä tehot kaksi lyötyä ja tuotua juoksua sekä onnistui vaihdoissa 6/7. Toinen palkittu oli Vilja Valkonen, kaksi lyötyä, yksi tuotu ja onnistumiset vaihdoissa 6/6. Maria Lahti tuhosi ykkösvahtina tehokkaasti polttavimpana ulkopelaajana. Anni Kankaan neljä pelitilanne juoksua kotarin lyödyn lisäksi toi hänelle vakuuttavimman sisäpelaajan sulan hattuun. 

Reijo Kärnä 

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti