Kirkas päivä seuraa tummaa yötä.
Valo voittaa varjon synkimmän.
Joka sydän avoimena kulkee, elää saa hän rikkaan elämän.
Milloin synkät varjot tienoot täyttää, taival peittyy kauas usvan taa
Taivaan Isä silloin rakkahasti helmassaan vie lastaan uupuvaa.
Synkimmänkin tienoon valaiseva vielä aurinko on valollaan.
Ahdistunut ihmislapsi huomaa: Jumala ei hylkää omiaan.
Taivastie on rakas kotitiemme, siellä Vapahtaja odottaa.
Päässä tien niin kutsuvina meille kodin valot tietä viitoittaa.
Mainen matka meillä yhä jatkuu, kiitos sydämestä kohoaa.
Hän, ken edeltämme polun raivas
meitä suureen juhlaan odottaa.
Tuula T. Haapoja
