Nostalgisiin lapsuusmuistoihin kuuluu ehdottomasti myös kiertävä ”Partakauppias”, joksi nimesimme kauppiaan hänen vaaleanharmaan partansa takia. En nykyäänkään tiedä hänen nimeänsä, tai mistä hän oli tarkalleen kotoisin, mutta lähtemättömän muiston tuo persoonallinen mies minuun jätti!
Epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin pihaan ilmestyi pakettiauto, aluksi se oli muistini mukaan legendaarinen Volkswagen kleinbuss, myöhemmin uudemman mallin Volkswagen tai Toyota Hiace, pakettiauto joka tapauksessa. Autosta nousi mustiin pukeutunut harmaapartainen mies, jonka olemus vaikutti jännittävältä, ehkä lapsen silmin vähän pelottavaltakin. Kädessään hänellä oli suuri musta nahkasalkku. Tosimiesten tapaan Partakauppias ei turhia jutustellut, vaan aukaisi jännittävän laukkunsa sisällön keittiön pöydälle, levittäen kaupattavat tavarat näkyville. Voi sitä jännitystä, kun katsoimme, mitä kaikkea salkku kätkee sisälleen!
Mitään markkinamiesten myyntipuheita ei kauppias pitänyt, vaan yksinkertaisesti ja lyhyesti vastasi kysyttäessä, mitä mikäkin tuote maksaa. Laukusta löytyi tiskiharja, saippuaa, pyyhekumeja ja lyijykyniä, kynänteroitin, kuorimaveitsi, ym. Vakiotavarana mieleeni on jäänyt erityisesti jokin vuoan tapainen kirkas metallinen astia, jonka sisällä oli kardemummaputkilo. Muistan miettineeni, onko se aina se sama kardemumma, ja eikö sitä koskaan kukaan osta! Muistan, että aina ostimme jotain, se ikään kuin kuului asiaan, mutta ei tuntunut lainkaan pakko-ostamiselta. Emme yrittäneetkään keskustella kauppiaan kanssa niitä näitä, koska hienovaraisesti halusimme näin kunnioittaa hänen persoonaansa, johon ei turhat juttelut toden totta näyttäneet kuuluvan!
Kerran kauppias kuitenkin yllätti meidät kommentoimalla harmistuneesti, jopa ärtyisästikin, isäni silloista runsasta tupakanpolttoa tyyliin ”tapahan se tuokin on itsensä myrkyttää”. Jälkeenpäin ajateltuna tuokin nostaa mielessäni kuvaa Partakauppiaan persoonallisuudesta ja rehellisyydestä, sillä oikeassahan hän oli tupakan vahingollisuuden suhteen. Vaatii kuitenkin melkoista kanttia, rehellisyyttä ja itsetuntoa taloon tulevan kauppiaan uskaltaa arvostella isäntäväen tapoja kasvoista kasvoihin. Sellaista eivät nykyajan ekonomioppiset lipeväkieliset markkinamiehet tee, takanapäin ja anonyyminä netissä huutelijoita kyllä riittää! Porttikieltoa Partakauppias ei kuitenkaan meille rehellisyytensä takia saanut, vaikka niin olisi voinut monessa talossa käydä.
Vaikka kauppiaan tavarat olivat perin arkisia, pääosiltaan halpoja pieniä käyttötavaroita, ja suurelta osin samoja joka kerralla, niissä oli jotain perin kiehtovaa, ja koko kaupantekohetki oli elämys, jota en tänä päivänäkään mistään parhaimminkaan varustellusta tavaratalosta saa. Jokainen yksittäinen tavara tuon kauppiaan salkussa tuntui yksilölliseltä ja hyvin arvokkaalta, enkä tarkoita rahallista arvoa, tai kauppiaan pyytämää hintaa. Maksaisin tänä päivänäkin partakauppiaalle useamman euron tiskiharjasta, jonka tavaratalosta saisin muutamalla kymmenellä sentillä.
Partakauppiaan askeettisuus, ulkoisin silmin katsottuna kankea ja karunoloinen käytös, kätki sisälleen vilpittömyyden ja rehellisyyden, aitouden ihmisenä. Tämä teki hänen tavaroistaan ja vierailuistaan ainutlaatuisen tuntuisia, jotka vielä näin kymmenien vuosien kuluttua nykyisessä kaupallisuuden kertakäyttökulttuurissa nousevat mieleeni kiitollisuuden kera siitä, että sain lapsuudessani kohdata hänenkaltaisensa aidon persoonan.
Tiina Kiviaho
