LAKANIEMI-POKELA-PYHÄLAHTI KYLÄSEURALLA on edessä aktiivinen ja tapahtumarikas kesä. Katajalahden kalasataman ympäristöön on rakentunut palvelukokonaisuus, johon kuuluu kesäkioski. Kevään aikana talkoot kalasatamassa ovat herättäneet ohikulkijoiden kiinnostuksen ja kyselyjä toiminnasta on tullut paljon.
Pesisfestivaalien yhteydessä Lakis Areenalla järjestetään Kalastus- ja vapaa-ajan messut, jotka juontaa Mikko ”Peltsi” Peltola.
–Tänä vuonna Soinissa ei ole erämessuja, joten ajattelimme järjestää koko perheen tapahtuman teeman ympärille. Alkuperäinen ajatus oli saattaa yhteen paikallisia kalastajia ja kalan ostajia, mutta pian idea laajeni: tarjoamme ilmaisen esittelypaikan kalastusvälineiden ja muiden vapaa-aikaan liittyvien yritysten edustajille sekä yhdistystoimijoille, jotka pääsevät näin verkostoitumaan ja tapaamaan järviseutulaisia asiakkaita. Paikallisia kalastusseurojakin on jo saatu mukaan, samoin Leader Aisapari ja Etelä-Pohjanmaan Kalatalouskeskus, kertoo kyläseuran aktiivi Heikki Salmela.
–Kalasatamassa voisi toteuttaa esimerkiksi veneiden koeajoja. Kyläseura myy paistettua muikkua, makkaraa ja muuta vatsan täytettä.
–Toivottavasti saadaan paikalle paljon porukkaa ja hyvä pöhinä. Tavoite on tehdä tällaisesta tapahtumasta perinne, toteaa kyläseuran ”tapahtumakoordinaattori” Anne Ilomäki. Hän toimii kesän ajan kyläseurassa vapaaehtoistyön koordinaattorina osana opintojaan.
–Minä ajattelin ostaa hyviä kuhavaappuja, toteaa Salmela.
Tapahtuman toteuttamiseen on saatu rahaa Töysän Säästöpankkisäätiöltä.
TOINEN kesän isompi tapahtuma ovat sukumessut, joihin onkin mukaan saatu jo lähes kaikki Järviseudun alueen sukuseurat ja -yhdistykset. Sukuja selvitellään Lakis Areenalla keskiviikkona 17. heinäkuuta koko päivän, kello 9–17.
–Tässäkin taustalla on ajatus verkostoitumisesta. Seudulla toimii paljon aktiivisia sukututkijoita, mutta luontevaa kohtaamispaikkaa ei ole ollut, itse sukututkimusta harrastava Heikki Salmela kertoo.
–Nyt kaikilla sukujuuristaan kiinnostuneilla on mahdollisuus tulla kyselemään, mihin sukuun kuuluu ja mitä se sukututkimus on. Todella monella järviseutulaisella juuret johtavat Pyhä-Paavoin, Nelimarkan, Strang-Spangarin, Keisarin tai Skrabb-Tallbackan sukuun. Samalla saa selville, onko sukua kenties MacGyverille tai Alexander Stubbille ja voi ostaa sukukirjoja.
Mukaan tulevat myös Evijärven ja Perhonjokilaakson sukututkimusyhdistykset.
Salmela aikoo kaupitella tapahtumassa esipolvitauluja, joita on tullut tehtyä jo satoja.
Tapahtumassa Antti Tuuri kertoo siirtolaiskirjojensa synnystä, Jorma Höykinpuro Amerikkaan lähteneiden järviseutulaisten vaiheista sekä Olavi Koivukangas siirtolaisinstituutin ja -museon toiminnasta. Kyläseuran kahvio palvelee ja Ravintola Välilaskusta saa lounasta. Järviseutu-Säätiö tukee tämän tapahtuman järjestämistä.
–Tiettyyn ikään kun tulee, omat juuret alkavat kiinnostaa, vaikka niistä ei aiemmin olisi välittänyt, Ilomäki tietää.
KYLÄSEURAN tiloja on varattu vilkkaasti: on erilaisia juhlia ja tapahtumia. Kolmas Hahto & Rauhala Drum Camp valtaa Lakis Areenan viikolla 30.
Vapaaehtoisen rooli vaihtui ohjaajaksi
KYLÄSEURAN jäsenistö saa vahvaa kehitystukea Anne Ilomäeltä, joka opiskelee HumAK:ssa työyhteisön kehittämistä ja yhteisöpedagogiikkaa. Työharjoittelussaan vapaaehtoistyön kehittäjänä hän paitsi koordinoi ja ohjaa seuran noin parin kymmenen aktiivin toimintaa kesän aikana, paneutuu myös muun muassa toiminnan kannattavuuden parantamiseen ja ohjeistaa erilaisten byrokraattisten toimien kanssa.
Nyt uudessa roolissaan hän on ollut virallisesti 13. toukokuuta saakka ja päivät ovat täyttyneet muun muassa omavalvontasuunnitelman laatimisesta sekä kesäkioskin toimintaan saamiseen liittyvistä toimista, esimerkiksi kalustuksen suunnittelusta ja tavarantoimittajien kontaktoinnista. Kyläseura hankki kioskirakennuksen Alajärven Koskenvarrella toimivalta yritykseltä, samoin kuin sen viereen sijoitetun vessan.
–On hauska lähteä käynnistämään kioskin toimintaa, kun on tehnyt Osuuskaupassa esimiestyötä pari vuosikymmentä: tämä on erilaista, kun kaikki aloitetaan alkutekijöistä, Ilomäki tuumaa.
Kioskiin on saatu rekrytoitua kesätöihin pari oman kylän nuorta. Lopuista työvuoroista vastaavat seuran aktiivit ja jäsenet.
Kyläseura on myös kiinnostunut palkkaamaan henkilön palkkatuella avuksi käytännön toimintaan: kuljettamaan tavaroita, järjestelemään ja siivoamaan kylätalolla ja olemaan mukana erilaisissa tapahtumissa.
NELISEN VUOTTA sitten Vimpeliin muuttanut Ilomäki hakeutui itse vapaaehtoistoiminnan pariin pian paikkakunnalle jalkauduttuaan.
–Tulin tänne miehen perässä ja menin mukaan SPR:n sekä kyläseuran toimintaan. Kyläseura vaikutti innostavalta ja kiinnostavalta toimijalta, joten menin mukaan, vaikken sen toimialueella asukaan – sittemmin kyläseuran toimintaympäristöä onkin laajennettu ja jäseneksi voi liittyä miltä kylältä tahansa.
Ilomäki on ollut mukana muun muassa kahvituksissa.
–Ne ovat mukavia keikkoja, meillä on hyvä porukka. Vapaaehtoistyön puitteissa olen tutustunut moniin paikkakuntalaisiin.
Savustettu ahven maistuu Peltsille
INNOKKAANA kalastajana tunnetulle toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltolalle tuleva kalastuskesä on kohtuullisen rauhallinen muiden töiden runsauden vuoksi.
–Muutaman kerran kyllä kesän aikana kalaan kerkiää, kertoo Lakis Areenalla messut heinäkuussa juontava Peltsi.
–Suosikkikalani on ehkä kalastuksen näkökulmasta ehkä hauki, perholla saatuna.
Kalastus- ja vapaa-ajanmessuilla on tarjolla kalastustietoutta, mutta myös myynnissä ruokakalaa raakana ja kypsänä. Kala maistuu Peltsillekin.
–Itse pyydettyä kalaa otan kyllä ravinnoksi mielelläni silloin kun sellaisen saan. Nykypäivän kalastussäännöt ovat sellaisia, että myös kalojen vapauttaminen on arkipäivää. Ravintonäkökulmasta ajateltuna ahven savustettuna on kovin juttu.