NELJÄ KUUKAUTTA sitten Lappajärvellä aloittaneen EK-Taxipalvelun yrittäjien Anne ja Erkka Kuutin kesä kuluu pääosin auton ratissa.
–Meillä on tällä hetkellä yksi auto, joten kun toinen on ajossa, toinen voi ottaa rennommin. Olemme mainostaneet olevamme 24/7 saatavilla, joten puhelinta päivystetään myös yöllä.
Anne on syntynyt Evijärvellä, lapset Lopella ja monen mutkan kautta päädytty Lappajärvelle.
–Pietarsaareen muutettiin vuonna 2015, mutta joku epämääräinen koti-ikävä sai haluamaan takaisin Järviseudulle, Anne hämmästelee.
–Alun perin halusimme kesäpaikan Lappajärveltä, mutta kun meille tarjottiin taloa, pysyvä muutto oli päivänselvä. Ennen muuttoa oma ja lapsen sairastuminen pakotti pysähtymään ja muuttamaan asioita silloisessa elämässä. Oli jätettävä vanha taakse ja luotava jotain uutta.
TAKSIYRITTÄJYYS tuli perheeseen Erkan kautta. Erkka muutti Lappajärvelle vuosi sitten Rovaniemeltä, jossa hän aloitti taksin ajamisen.
–Lapissa tuli tehtyä pitkiäkin ajoja. Joskus asiakas haettiin 100 kilometrin päästä Rovaniemelle sairaalaan ja sieltä ajettiin vielä Ouluun yliopistolliseen. Siinä tuli päivälle pituutta, Erkka muistelee.
Asiakaspalvelu on Annelle tuttua entuudestaan matkailualalta.
–Meille on erittäin tärkeää korkeatasoinen laatu niin kuljettajissa kuin autoissa sekä yhteistyö muiden alan toimijoiden kanssa, se kaiken a ja o. Viikonlopun ruuhkassa ohjataan asiakas soittamaan toiselle päivystävälle taksiyrittäjälle, mikäli meillä on pitkä jono. On kaikkien etu, että taksikyytejä on aina saatavilla. Asiakas voi turvallisin mielin lähteä vaikka mökiltä Kirppuun tai Kievariin iltaa viettämään, kun voi luottaa siihen, ettei tarvitse kävellä kotiin, Anne vakuuttaa.
MUSIIKKI ja autot ovat Kuutin perhettä yhdistäviä tekijöitä.
–Meillä on aina musisoitu ja panostettu äänentoistoon, pojat soittavat vieläkin kitaraa, bassoa ja rumpuja, Anne kertoo.
Autoissa on aina hyvät äänentoistot ja ajossa lauletaan tai kuunnellaan musiikkia asiakkaan toiveen mukaan. Erkka harrastaa autoja ja pitää huolen yrityksen autosta. Lapissa asuessaan hän osti ensimmäisen moottorikelkkansa ja Lappajärvelle muutettuaan ensimmäisen moottoripyöränsä.
–Autot ja moottorit on aina kiinnostanut. Ei kuitenkaan museoautot, vaan uudet ja nopeat, joissa on isot tehokkaat moottorit, Erkka kertoo.
TULEVAISUUDEN suunnitelmissa on pysytellä Järviseudulla.
–Meidät on otettu täällä hyvin vastaan. Ihmiset kaipaavat turvallisuuden tunnetta ja sitä pyrimme heille välittämään. Asiakaspalvelu on muutakin kuin ajamista, yhteinen juttutuokio kyydin aikana voi olla monelle päivän tärkein hetki. Vaikka kesä menee ajellessa, varataan aikaa myös palautumiseen ja lepoon. Lenkkeily ja kuntosali toimivat hyvänä vastapainona istumiselle.