Pääset lukemaan lehden täältä kello 16
Markki Oy:n uuden hallin harjakaisia vietettiin maanantaina Kortesjärven Ollinkankaalla. Vaikka rakentamisen yleinen tilanne on heikko, on Markilla mennyt mukavasti. Uuden hallin rakentaminen on ollut monen toimijan suuri yhteistyöhanke.
Geoparkin palvelusopimus ehti ensimmäisenä Lappajärven kunnanhallituksen pöydälle.
Vappuna Kortesjärvellä ajeltiin Kauhavaa ympäri ja MLL juhli kymppisynttäreitään. Vimpelissä vietettiin Helluntaiseurankunnan Vapaus Vappuna -tapahtumaa. Viikonloppuna kokoonnuttiin Evijärvellä Valmakaupan kevätmarkkinoille sekä Jääkarhun kevätriehaan.
Nuorten asiaakin löytyy jälleen sivuiltamme. Nuorisotyötä tekevät tahot järjestivät Lappajärvellä jo tutuksi tulleet Feel good -minimessut nuorisotiloihin. Härmänmaan 4H-yhdistyksen vuosi 2023 oli toiminnan täyteinen.
Ikäihmisten asioista puolestaan nousee esille omaishoitajuuden tilanne nyt ja tulevaisuudessa.
Taidettakin on suorastaan läjäpäin. Evijärveläinen Marjaana Hinkka valmistuu kuvataiteilijaksi. Hänen lopputyöinstallaationsa nimi on ”Utopia majasta, omavaraisuudesta ja luontoyhteydestä”. Alajärvellä näyttelyssä on esillä alajärveläislähtöisen Sinella Saaren teoksia ja mukana näyttelyssä on myös hänen pojatyttärensä Vilma Saari, 13, Helsingistä. Viikonloppuna pärisevät toisennäköiset siveltimet, kun moottorisahaveistokisa käydään avoimessa yleisötapahtumassa Ateljee Aution pihapiirissä Lappajärvellä.
Musiikkiakin on mukana menossa: Euroviisuedustajuudesta aikoinaan kisannut Janne Pihlajaharju kommentoi tämänvuotisia Euroviisuja, Pohjanmaan Ladyt -kokoonpano konsertoi toukokuussa ja Eveliina Lindberg kirjoitti äitiyden tunteista viidennen virallisen julkaisunsa, joka ilmestyy 11. toukokuuta. Äitienpäivän kunniaksi julkaistaan myös kaksi äitienpäivärunoa.
Sisua, saunaa ja simaa -juttusarja Sakarin ja Riikan matkasta tapaamaan amerikansukulaisia jatkuu.
Urheilulla, kuinkas ollakaan, pesäpalloa, mutta myös painia ja fitnessiä ja monta muuta lajia.