VETERAANIPÄIVÄÄ vietettiin lauantaina 27.42024 ja se herätti muistoja myös oman veteraani-isäni kertomista sota-ajan tapahtumista. Ei hän kovin innokkaasti sotamuistojaan kertonut, mutta vuosien mittaan aina jotakin. En osaa kaikkia tarinoita sijoittaa sen enempää mihinkään aikaan kuin paikkaankaan, mutta se ei ole oleellista. Ensimmäinen juttu on jopa hauska, sillä porukassa oli kaveri, joka aina joskus hihkaisi kovalla äänellä ”HEI”! Muu porukka löi saman tien maihin, mutta kaveri jatkoi hihkaisunsa jälkeen, että ”hyvin menee”.
Toinen muistelus sijoittuu Äänislinnaan. Isä kertoi olleensa myöhään syksyllä vartiossa Äänisen rannalla olevassa tornissa kesäkamppeissa ja järven selältä oli käynyt luihin ja ytimiin menevä kylmä tuuli. Isä kertoi vuosikymmeniä myöhemmin, että vieläkin Äänisen aallot -laulun kuullessaan, hänellä menee kylmät väreet.
Seuraava tarina sijoittuu jonnekin Karhumäen tienoille, missä venäläiset olivat pommittaneet evakkojunaa ja isän porukka oli tullut paikalle pian pommituksen jälkeen. Isä liikuttui silmin nähden kertoessaan, että ratapenkalla oli ollut irtileikkautunut lapsen käsi.
Seuraavan tarinan tapahtumapaikkaa en tiedä, mutta isän porukka oli ollut kaiketi reservissä lepovuorossa ja sattuneet uimarantaan, missä oli hyppytorni. Joku kaveri oli hypännyt korkeimmalta tasolta ja veteen tullessaan kääntänyt päänsä liian nopeasti ylöspäin, jolloin niska oli murtunut ja kaveri oli menehtynyt.
Yksi erikoinen tarina syntyi, kun isän porukka oli paikassa, missä oli myös sotaan vapaaehtoisesti ilmoittautuneista rangaistusvangeista kerätty pataljoona. Kävi niin, että pataljoonan miehet olivat tympääntyneet kokkiin ja pieksivät hänet hengiltä.
Kerran isän porukka oli lähetetty venäläisen desanttiporukan jäljille. En muista oliko isä vai joku hänen kaverinsa avannut jonkun riihen oven ja oven takana oli desantti osoittanut kiväärillä rintaan, mutta pyssy ei ollut lauennut. Desantit liikkuivat siviilivaatteissa kyliä polttaen ja siviilejä ampuen. Desantit kuulemma teloitettiin eikä otettu vangeiksi.
Isä oli mukana myös Lapin sodassa ja pioneerina joutui raivaamaan miinoja. Kerran oli Rovaniemen tiellä edeltä mennyt porukka, joka oli nostanut telamiinat ylös ja isän porukka tuli perässä ja keräsi ne kuorma-auton lavalle. Miinat kuljetettiin Rovaniemelle ja heiteltiin lavalta isoon kasaan. Joku kapteeni oli tullut seuraamaan lastin purkua ja äkkiä karjaisten keskeyttänyt työn. Syynä oli, että miinoissa oli sytyttimet edelleen paikoillaan ja oli ihme, että koko valtava miinakasa ei räjähtänyt miesten heitellessä miinoja kasaan. Pienestä se on ollut kiinni, että näitä juttuja muistelen ja kirjoittelen.
Heikki Salmela
