ULLA-MAIJA KOSKI on aito särkikyläläinen kolmannessa polvessa. Pientilan tytär kävi samaa Evijärven Särkikylän koulua kuin vanhempansakin aikoinaan.
–Vuonna -71 ylioppilaskirjoitusten jälkeen äidin ystävätär Helsingistä hommasi minulle kesätyöpaikan Helsingin ortodoksiselta hautausmaalta, ja pääsin heidän luokseen asumaan. Syksyllä jatkoin talouskouluun. Työpaikkoja oli siellä muutamia, Pariisissakin vietin vuoden au pairina. Suomeen palattuani pääsin Helsingin Sihteeriopistoon liiketalousopintojen pariin, ja valmistuttuani sain töitä Metsäteollisuuden Keskusliitosta. Ensin toimin tietysti sihteerinä, mutta kun 36 vuotta myöhemmin jäin sieltä eläkkeelle, nimike oli graafinen suunnittelija. Sain tehdä monipuolisen työuran viestinnän ja visuaalisen suunnittelun parissa. Kenties jotain periytyi äidiltä, joka oli taitava tekemään käsitöitä, tauluja ja mattoja myyntiinkin asti, hymyilee Ulla-Maija.
–Käsitöistä pidin itsekin, erityisesti tilkku- ja muista ompelutöistä.
Yhteys synnyinseuduille säilyi etäisyydestä huolimatta kiinteänä vuosikymmenten ajan.
–Veljeni Erkin ja hänen Helena-vaimonsa kanssa teimme noin kymmenenä vuonna ”kesämaratonin”: kävelimme 42 kilomerin matkan Evijärven ympäri asfalttiteitä pitkin. Aikaa kului seitsemästä kahdeksaan tuntia. Lähdimme liikkeelle usein jo aamuviideltä, kun oli mukavan viileää. Inassa syötiin ensimmäiset eväät, ja Ruut-tädin luona Kerttuassa pidettiin kahvitauko. Ruurikkalassa otettiin oluet. Kotona odotti aina lämmin sauna ja äidin tekemät maitoperunat, Ulla-Maija kertoo.
PÄÄTÖS muuttaa Järvenpäästä takaisin Särkikylään kypsyi hiljalleen vuosien mittaan. Ulla-Maija lunasti eläkkeelle jäätyään nyt jo edesmenneiden veljiensä osuudet kotitalosta, ja muutti siihen vuonna 2021.
–Muutto oli uskomattoman luonteva, on kuin en olisi koskaan ollut poissa sitä viittäkymmentä vuotta. Tämä paikka on ollut minulle aina hyvin rakas. Nautin omasta rauhasta ja siitä, että saan laittaa taloa ja pihaa oman mieleni mukaan. Täällä viihtyvät myös tyttäreni miehineen sekä heidän 8- ja 11-vuotiaat lapsensa. Tyttären perhe muutti viime vuonna Etelä-Suomesta Pietarsaareen, joten nyt saan jälkipolven luokseni kyläilemään ”isomummulaan” tuon tuostakin, iloitsee Ulla-Maija.
Evijärveltä on löytynyt muutakin mieluista tekemistä, vaikka autoa ei olekaan. Ulla-Maija käy kimppakyydeillä eläkeläisten kuntopiirissä, tuolijumpassa sekä Aijoos-kerhossa. Kävelylenkille hän lähtee useita kertoja viikossa, ja kesäaikaan voi polkaista pyörällä yhdeksän kilometrin matkan kirkolle asioimaan.
–On iso miinus, että pankki- ja terveyspalvelut ovat kadonneet Evijärveltä. Itse saan kyllä hoidettua asioita netinkin kautta, mutta kaikilta se ei luonnistu, Ulla-Maija harmittelee.
–Plussapuolelta löytyy silti paljon, esimerkiksi palvelutaksi, jolla pääsee edullisesti kauppaan kerran viikossa. Ihanaa ovat ihmiset, kuten naapurit, vanhat koulukaverit ja serkut, joiden kanssa saa olla tekemisissä. Kaikenlaista apua saa helposti, jos vain tohtii pyytää. Täällä ei eletä vain omassa poterossa, vaan pidetään positiivisella tavalla silmällä vähän naapureitakin. Se, että ihmiset tuntevat toisensa, tuo turvallisuudentunnetta.
Kaisu Huhtala
