Vimpelin Leijonat hyvän jakajina  

Leijonia kiittivät henkilökunnan puolesta Eija Rannanpää (toinen vasemmalta) ja Pia Itäniemi. Tuomas Mäkelä (vas.) ja Mika Herrala olivat paikalla edustamassa hallitusta.
Leijonia kiittivät lahjoituksesta Venla-kodin henkilökunnan puolesta Eija Rannanpää (toinen vasemmalta) ja Pia Itäniemi. Tuomas Mäkelä (vas.) ja Mika Herrala olivat paikalla edustamassa Leijonien hallitusta.
Julkaistu:
Kategoria:

LIONS CLUB Vimpeli lahjoitti Vimpelissä asuville ukrainalaisperheille liinavaatteita ja Venla -kodin asukkaiden käyttöön uuden 65-tuumaisen television. 

–Liinavaatelahjoituksen mahdollisti Lions-klubien kansainvälisen säätiön apuraha, mikä käytettiin kokonaisuudessaan lyhentämättömänä lahjoitettavien tuotesettien hankintaan, kertoo Lions Club Vimpelin sihteeri Erkki Ammesmäki. 

Television hankinta sen sijaan lähti Venla-kodin asukkaiden tarpeista ja hoitohenkilökunnan aloitteesta.  

–Asia otettiin puheeksi kunnanjohtaja Sam Leijonanmielen kanssa, joka on myös jäsenenä Lions Club Vimpelissä. Kysyimme voisiko Leijonat lahjoittaa asukkaiden käyttöön isomman television, kun aiempi oli ikääntyneiden silmille liian pieni. Sam lupasi viedä toiveen eteenpäin hallitukselle ja lahjoitus myönnettiin, kertoo sairaanhoitaja Pia Itäniemi. 

–Lahjoituksessa on olleet mukana myös Lions Ladyt, eli Leijonien puolisot, kertoo Lions Club Vimpelin presidentti Tuomas Mäkelä. 

Jo jonkin aikaa käytössä ollut televisio on tuonut toivottua piristettä arkeen. Sieltä seurataan ajankohtaisia ohjelmia, elokuvia, urheilua, sekä kuunnellaan YouTubesta musiikkia vanhusten toiveiden mukaisesti. Television äärellä on vietetty myös mukavia hetkiä hoitohenkilökunnan järjestämän levyraadin parissa. Vimpelin Veto on lahjoittanut Venja ja Väinö -kodille tunnukset, jotka mahdollistavat pesäpallopelien seuraamisen. Alkavaa kautta odotetaan asukkaiden keskuudessa jo innolla, nyt kun riittävän isosta ruudusta näkee paremmin, mitä kentällä tapahtuu. 

–Televisio on ollut apuna myös henkilökunnalle järjestetyissä koulutuksissa. Siitä on ollut iloa ja hyötyä monella tavalla, kertoo Itäniemi. 

–Mukava nähdä, että on tullut tarpeeseen, sanoivat Tuomas Mäkelä ja Mika Herrala. 

Liinavaatelahjoituksen vastaanotti ja välitti eteenpäin perheille Vimpelin kunnan maahanmuuttokoordinaattori Lea Vasalampi (oik.). Kuvassa vasemmalla Mika Herrala.

Lions Clubilla on pitkä historia Vimpelissä 

LIONS CLUBIN pitkä historia Vimpelissä ylettyy vuoteen 1966, jolloin Vimpeli ja Lappajärvi perustivat yhteisen clubin. Clubin perustamisjuhlaa vietettiin Kokkolan Kauppaseuralla 8. lokakuuta 1966. Tuolloin Clubin ensimmäinen presidentti Matti Katajamäki otti vastaan perustamisasiakirjan. Vimpeliläisiin perustajajäseniin kuuluivat muun muassa Pentti Pyhälahti, Aarne Pyhälahti, Voitto Havela, Herman Pesonen, Ilmari Uusitupa, Tenho Mäki, Frans Takala ja Voitto Havela. Yhteistyötä Lappajärven kanssa jatkui vuoteen 1978 asti, jolloin clubit erkanivat toisistaan. LC Vimpelin ensimmäinen kuukausikokous järjestettiin 15. syyskuuta 1978. Presidenttinä tuolloin toimi Martti Hovila. ”Pöytäkirjasta päätellen innostus oli melkoista”, kirjoitti Martti Sunnari muistellessaan Leijonien alkutaivalta vuonna 2016. 

Tällä hetkellä LC Vimpelin hallitukseen kuuluvat Tuomas Mäkelä, Jouko Niemitalo, Mika Herrala, Erkki Ammesmäki, Jari Lakaniemi, Hannu Takala ja Seppo Tuomisalo, jäseniä on kaikkiaan kolmekymmentä kaksi. Leijonat toivovat, että toiminta pystytään turvata myös tulevaisuudessa, vaikka uusia jäseniä onkin vaikea saada mukaan. 

LIONS CLUB on voittoa tavoittelematon järjestö, eli kaikki rahat mitä kerätään, jaetaan eteenpäin. Pääpaino on aina ollut nuorisotyössä, mutta tarpeita on kuunneltu myös nuorisotyön ulkopuolelta. 

–Kansainväliset katastrofit ovat niin ikään yksi lahjoituksen kohde. Ukrainaan saimme sponsoreiden tuella lahjoitettua muun muassa aggregaatteja ja muuta tarpeellista, kertovat Tuomas Mäkelä ja Mika Herrala. 

–Lions toiminta on palkatonta vapaaehtoistoimintaa. Varat kerätään klubien ja yksityishenkilöiden lahjoituksina ja projekteina. Meille yksi tärkeä tulonlähde on ollut puhelinmuistion laatiminen. Varat käytetään aina 100-prosenttisesti kohteiden hyväksi. Projektien toteutuksesta huolehtivat Leijonat vapaaehtoistyönä, kertoo Erkki Ammesmäki. 

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti