OTSIKON luettuaan joku saattaa ihmetellä, mitä kantoja siellä hangessa onkaan. Kysehän on siitä, että hanget kestävät kävellä, hiihdellä ja joskus jopa ajella pyörällä tai mopolla. Onpa hangilla ajeltu Pikku Fiiatilla ja Pikku Valmetillakin joskus 60-luvulla. Hankikannon syntyyn tarvitaan runsasluminen talvi ja sopivaan aikaan sattuva kunnon suojakeli ja sen jälkeen nopeasti kiristyvä reipas pakkanen, jolloin hangen pinta jäätyy kovaksi.
Miesmuisti on tunnetusti lyhyt, mutta enpä muista vuosikymmeniin tällaisia hankikantoja kuin nyt. Muistelenkin, että juuri 60-luvulla hankikantoja oli melkeinpä joka vuosi, mutta saattaahan aika kullata muistot. Yhtenä vuonna ajelimme pikku porukalla kevätaamuna polkupyörillä kouluun ja joku ehdotti, että oikaistaan Muurannevan läpi ja niinhän sitä ajeltiin pyörillä aavaa nevaa hankia pitkin kouluun. Oli ehkä sama kevät, kun innostuimme laittamaan tennarit jalkoihin ja juoksentelemaan juoksemisen ilosta hankia pitkin Rappukallion ja Pirunkallion rinteillä. Käväisimmepä Lakeaharjun kolmiomittaustornillakin ja ilman muuta kiipesimme torniin kalasääsken pesälle. Olihan se tietysti vaarallista, kun portaat oli jäiset eikä niissä ollut edes kaiteita.
AJELIN monet kerrat hangilla mopoillakin ja siinä oli myös vaaransa, sillä jossakin kohtaa saattoi hanki pettää etupyörän alta ja kuljettaja sai välittömän ilmalennon. Kuulin kerrottavan, että jotkut ajelivat Pikku Fiiatilla hakkuutyömaalle Lakaniemen kallioiden juurelle ja hyvin onnistui. Rintamäen Hannes ajeli Pikku Valmetilla niittyladolle hankia pitkin heinien hakuun ja niin vain kuorma tuli kotiin ilman ongelmia.
Nyt ei ole pyörällä ajettavat hanget, mutta hanget kestävät aika hyvin kävellä ja oikein hyvin potkukelkan, jossa on jalaksissa muoviset levikkeet. Pitihän sitä kokeilla ja lähteä Pyhälahden peltovainioille potkuttelemaan, ja hyvin se onnistuikin. Tähyilin näkyisikö alueella viihtyviä kauriita ja peuroja, mutta luonto oli varisten raakkunaa lukuun ottamatta hiljainen. Pakkaset jatkuvat ennusteen mukaan ainakin alkuviikon, joten nyt on loistava tilaisuus tehdä kelkkaretki peltolakeuksille, tai miksei metsiinkin.
Heikki Salmela