Jaa, että äitienpäiväjuhla Lakis Areenalla?

Kuva on Seppo Katajan mukaan otettu 16.5.1926 äitienpäiväjuhlassa Pokelan nuorisoseuran talolla. Kuvan omistaa Eila Pippola.

LUESKELIN parikymmentä vuotta sitten laadittua Pokelan, Lakaniemen, Pyhälahden ja Viitaniemen kylien kyläsuunnitelmaa. Taustatietoina kerrottiin muun muassa koulusta ja vuosittain koululla järjestettävistä äitienpäiväjuhlista. Kouluahan ei enää ole eikä äitienpäiväjuhliakaan, mutta ajattelin, että nythän meillä on hulppea kylätalo, joka on kuin tehty myös äitienpäiväjuhlien pitoon. Ajattelutavaltani yksinkertaisena heitin haasteen kyläseuran johtokunnan naisille, että järjestäkääpä kylätalolla äitienpäiväjuhla ja tehdään siitä saman tien perinne. Itse en ole koskaan tietenkään äitienpäiväjuhlissa ollut, joten ajattelin naisten hallitsevan aihealueen hyvin. Pallo tuli kuitenkin lapalaakana takaisin saatesanoilla, että eikös tämä jos mikä kuulu miesten järjestettäväksi. Asiaa pitempään miettimättä laitoin paluupostissa, että mikäpä siinä, minä hoidan homman.

Havahduin kuitenkin pian, että mitähän tuli luvattua, kun en ole koskaan äitienpäiväjuhlissa ollut enkä tiedä ohjelmasta mitään. Koululaiset kuulemma ovat yleensä askarrelleet kreppipaperista ruusuja, joka annetaan kaikille äideille. Netti tiesi, että ensimmäinen äitienpäiväjuhla vietettiin 1918 yhdellä paikkakunnalla, josta se nopeasti levisi koko maahan. Netti tiesi myös, että ohjelmassa voi olla lauluja, runoja, puheita, virsiäkin ja lopulta ihan samoja asioita kuin missä tahansa juhlassa.

Aloin sitten miettiä kyläseuran taloudesta huolta kantavana, että saako kyläseura tapahtumasta tuloja. Olisiko tapahtumaan pääsylippu? Veloitettaisiinko kreppipaperisuusuista? Paljonko pulla- tai kakkukahvista pitäisi veloittaa? No eihän tietenkään äitienpäiväjuhliin voi pääsylippuja myydä, saati periä kahvimaksuja. Kyläseura on saanut avustusta toimintansa tukemiseen Järviseutu-Säätiöltä, Töysän Säästöpankkisäätiöltä ja saa ehkä Vimpelin kulttuuritoimeltakin, joten äitienpäiväjuhlien kustannuksiin rahaa voidaan ottaa sieltä. Kustannukset eivät kuitenkaan kovin isot ole, jos kaikki tehdään talkoilla.

Miehet voisivat esittää ohjelmaa vaikkapa pitämällä juhlapuheen, ehkäpä joku laulaisi laulunkin, Vimpelistä voisi löytyä yhtye, joka esittäisi muutaman tilaisuuteen sopivan laulun ja ehkä jotakin muutakin vielä lisäksi. Kreppipaperikukkien askarointi on ongelma, samoin kahvipullien tai kakkujen leipominen, jos naiset eivät meitä miehiä armahda ja hoida sitä puolta. Ajatus äitienpäiväjuhlasta Areenalla tuntui aluksi loistavalta, mutta onhan sen järjestelyissä monta muuttujaa, joten katsotaan kuinka äijän tai äijien käy.

Heikki Salmela

Luitko jo nämä Karhuahon kaikuja -kirjoitukset?

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti