LAPPAJÄRVEN Kyrönniemellä asuvaa Eero Ahvenniemeä harmittaa Arkkumännikössä muutama vuosi sitten tehty hakkuu.
–Se oli typerin harvennus, mitä Lappajärvellä on ikinä tehty, Ahvenniemi jyrähtää.
Hänellä oli tapana kävellä metsäpolkuja ennen harvennusta. Silloin lintujen laulaessa ylhäällä puissa hän saattoi aistia hetkessä jotakin jylhää pyhyyttä.
–Tunne oli niin kuin olisi kirkon holvissa kävellyt, samankaltainen kuin Pariisin korkeassa Notre Damen kirkossa, missä ylhäällä soi urkumusiikki, hän kuvaa.
Matti Saarenpään mukaan Arkkumännikön on vuosisatoja omistanut seurakunta. Se ja Arkkuvainio ovat voineet saada nimensä alueella säilytetyistä arkuista. Kun kylmähuoneita ei ollut, niin vastaava ruumiiden säilytyspaikka oli Kirkkosaari Vanhallanevalla kauhajärveläisille. Näitä paikkoja pelättiin, samoin kun tilapäisinä säilytyspaikkoina toimineita riihiä.
Henkien takia lappajärveläiset pelkäsivät Arkkumännikköä vielä 1940- ja 1950-luvuilla. Silloin isosisko neuvoi nuorempaansa, että pyöräillessä piti laulaa kovalla äänellä henkien karkottamiseksi tai käyttää muuta peloketta, kuten voimakasta hajuvettä. Treffeille mennyt Keski-Kärnän poika sanoi juostuaan Arkkumännikön läpi pelänneensä henkiä niin, että oli joutunut tarpeilleen. Näin epäromanttisen asian kuultuaan Harjun tytöt eivät häntä toiste luokseen kutsuneet.
Tultaessa 1960-luvulle henkien pelko väheni. Kärnäläiset käyttivät sököpaikkana mäkeä tien oikealla puolella. Matti Saarenpää kertoo lyöttäytyneensä vanhempien miesten korttiseuraan yhdessä toisen nuoren, Paavo Ahvenniemen kanssa. Niin kauan pojat olivat hyvää pohjakorttia kytänneet, että olivat ison rahapotin voittaneet.
Paavo Ahvenniemi muistelee koulumatkojen kilpailuja siitä, kuka kiitää pyörällä pisimpään kohti Kärnää, kun ottaa Arkkumäen päällä mahdollisimman kovan vauhdin. Parhaiten rasvatut takarattaat veivät ilman polkemista Salmensillan ohi Keskisen Hugon mäkeen ja vielä pitemmälle, jopa lähelle Rinteen Hilman kauppaa, kun osasi kiepsutella etupyörää. Siis sinne asti ilman yhtään polkaisua Arkkumännikön jälkeen, siinäpä haastetta pyöräilijöille ensi kesäksi.
Nyt helmikuussa metsään lumeen tallatulla polulla näkee kituliaita alikasvoskuusia, tuulen taivuttamia mäntyjä ja maassa tuulenkaatoja. Ei tunnu luonnonpyhyyttä, ei tunnu, että metsä on minun kirkkoni. Unohtuvat myyttiset pelot ja sökötarinat, lahoavat myrskyn kaatamat puut.
Matti Saarenpää: Arkkumännikkö harvennettiin pilalle ”tupakkiaskin hinnalla” uskomatta metsäammattilaisia
LAPPAJÄRVEN keskustan ja Kärnän välisen tien molemmin puolin sijaitsevan Arkkumännikön metsän tila on heikentynyt harvennuksen jälkeen. Sen yli 150-vuotiasta puustoa ei olisi luonnontilasta pitänyt lainkaan harventaa. Juuristo ei toivu siitä koskaan, mikä näkyy nyt myrskytuhoina. Tätä mieltä on elämäntyönsä Lappajärven metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajana tehnyt Matti Saarenpää.
–On toinen asia vaurioiden ja metsän kasvun kannalta harventaa nuorta kehityskykyistä talousmetsää kuin ikiaikaista aarniometsää, sanoo Saarenpää.
Hän oli vuosien ajan saanut torpattua sen hakkuut yhdessä toisen metsäammattilaisen Aati Eskelin kanssa. Vuosittain aloite harvennuksesta nousi kirkkovaltuuston esityslistalle ”kuin korkki vedenpinnalle”.
–Sitten kun me ”vanhat” jäimme eläkkeelle, niin luontoarvoiltaan korvaamaton metsikkö tuhottiin ”tupakkiaskin hinnalla”, hän kuvaa.
Arkkumännikkö sijaitsee laajojen peltoaukeiden ja järven ympäröimänä, alttiina lounais- ja länsimyrskyille. Niinpä harvennuksen jälkeen puita kaatuu jatkuvasti. Muitakin vaihtoehtoja ikimetsän harvennukselle avohakkuun lisäksi aina on, kuten myynti suojeluun erikoistuneelle taholle tai rahan hakeminen rauhoitukseen.
METSÄINVESTOINNEISSA lasketaan vanhaksi Etelä-Suomessa yli 120-vuotiaat metsät. Monimuotoisuuden kannalta keski-ikää oleellisempaa on se, onko metsässä oikeasti vanhoja, monisatavuotisia puita. Sellaisia ikihonkia Arkkumännikössä kasvoi, samoin harvinaisia kasveja, muun muassa jäittenlähdön aikoihin kukkinutta lehtonäsiää.
Lähempänä Lappajärven keskustaa sijaitsevan Harjun pururadan tienoon eli Vilpunmäen vanhan metsän kohtalo on auki. Kaiken metsissä nähnyt metsäammattilainen osaa arvostaa aarniometsien luontoarvoja, mutta lieneekö päättäjillä maan päällä muita arvoja kuin rahan arvo.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen kiitteli suojelupäätöksiä tehneitä metsänomistajia valtioneuvoston tiedotteessa (8.2.2024). Ministerin mukaan vapaaehtoisuuteen perustuvassa metsänsuojeluohjelmassa saavutetut tulokset ovat hieno osoitus halusta parantaa luonnon monimuotoisuutta. Metsä säilyy omistajansa omaisuutena, ja omistaja voi hakea suojelusta valtiolta korvausta. Korvaus metsänomistajalle kymmenvuotisesta ympäristötukisopimuksesta on ollut noin 2 400 euroa hehtaarilta.
Tapani Tyynelä
