Norovirusta on taas liikkeellä Etelä-Pohjanmaalla

Pese kädet aina saippualla heti, kun olet ollut kosketuksissa sairastuneen eritteisiin sekä aina WC-käynnin jälkeen ja ennen ruokailua tai ruoanlaittoa. Arkistokuva: Eija Pippola.
Pese kädet aina saippualla heti, kun olet ollut kosketuksissa sairastuneen eritteisiin sekä aina WC-käynnin jälkeen ja ennen ruokailua tai ruoanlaittoa. Arkistokuva: Eija Pippola.
Julkaistu:
Kategoria:

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on viime viikkoina todettu lisääntyvästi noroviruksen aiheuttamaa vatsatautia. Sama tilanne on myös muualla Suomessa. Taudin huippuviikot ajoittuvat helmi-maaliskuulle.

–Tämän vuoden puolella on löytynyt testeillä 30 norotartuntaa. Testeillä todetut tapaukset ovat tietysti vain jäävuoren huippu, sillä suurin osa ihmisistä sairastuu kotona ja näytteitä otetaan vain, jos henkilö hakeutuu oireiden takia hoitoon, kertoo infektioylilääkäri Elina Kärnä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta.

Norovirusinfektioita on todettu myös sote-yksiköissä, joissa sekä potilaita että henkilökuntaa on sairastunut. Taudin itämisaika on lyhyt. Tyypillisesti tänä vuonna oireet ovat alkaneet äkillisellä voimakkaalla oksentelulla. Lisäksi on esiintynyt vatsakipua ja ripulia. Osalla voi olla kuumetta. Noroviruksen aiheuttama vatsatauti kestää yleensä yhdestä kahteen päivään, mutta riskiryhmillä ja vastustuskyvyltään heikentyneillä tauti voi kestää pidempään ja oireet voivat olla rajuja. Riskiryhmiin kuuluvia ovat muun muassa pienet lapset, raskaana olevat ja vanhukset.

Näin varaudut norovirukseen

Norovirus tarttuu erittäin herkästi suoraan henkilöstä toiseen kosketuksen kautta, viruksilla saastuneen veden tai elintarvikkeiden välityksellä, viruksella saastuneiden kosketuspintojen kautta tai aerosolitartuntana oksenteluun liittyen. Norovirus voi säilyttää taudinaiheuttamiskykynsä sopivalla pinnalla, esimerkiksi matossa jopa 12 vrk:n ajan. Viruksen voi myös saada helposti aerosolitartuntana, jos on lähellä oksentavaa ihmistä.

Sairastuneiden henkilöiden tulisi olla poissa päiväkodista, koulusta tai työstä vähintään 2 vuorokautta oireiden loppumisen jälkeen, jotta tauti ei tarttuisi. Juuri ennen varsinaisten oireiden ilmaantumista norovirusta kantava voi levittää virusta erittäin runsaasti. Tauti voi myös joskus olla täysin oireeton, mutta sen kantaja levittää silti tautia.

Jos perheessä joku sairastuu, tehosta kaikkien perheenjäsenten käsien pesua. Sairastuneen kannattaa käyttää omaa WC:tä, mikäli se on mahdollista. Pese kädet aina saippualla heti, kun olet ollut kosketuksissa sairastuneen eritteisiin sekä aina WC-käynnin jälkeen ja ennen ruokailua tai ruoanlaittoa. Eritteet kannattaa pyyhkiä pinnoilta heti tuoreeltaan. Käytä hanskoja ja kloriittia sisältävää pesuainetta. Suosi kertakäyttöisiä siivousliinoja. Jos niitä ei ole, pese liinat vähintään 60 asteessa. Ruuanlaitossa kannattaa pestä vihannekset ja hedelmät huolella ennen käyttöä. Kuumenna ulkomaiset pakastemarjat kauttaaltaan esimerkiksi keittämällä niitä 2 minuutin ajan.

Noroviruksen aiheuttamaan tautiin ei ole olemassa lääkehoitoa. Tärkeintä on pitää huolta riittävästä nesteen nauttimisesta.

Luitko jo nämä jutut?

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti