KIRJAILIJA Kirsti Loukola on julkaissut kaksi järviseutulaisia voimakkaasti koskettanutta romaania, Kiljukotkan 2017 ja Buharan satakielen 2020. Kirjojen pohjalta neuvoteltiin filmatisoinnista kansainvälisille markkinoille. Suunnitteilla oli myös jatko-osa Buharan satakielelle.
Loukola kertoo, että elokuvahanketta esiteltiin kaksilla elokuvafestivaaleilla. Tavoitteena oli 10 miljoonan euron rahoitus, eli kyse oli suomalaisittain mittavasta hankkeesta. Helmikuussa 2020 mentiin Berliinin elokuvafestivaaleille. Sitten maaliskuussa 2020 korona pysäytti kaiken, myös lupaavasti edenneen elokuvahankkeen esittelykierroksen.
Kun korona-ajasta vähitellen alettiin selvitä, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Jälkimmäisen kirjan tapahtumat sijoittuvat Uzbekistanissa sijaitsevaan Buharan kaanin hoviin. Esimerkiksi Hivan vanha kaupunki olisi loistava kuvauspaikka. Nykyisessä maailmantilanteessa on kuitenkin haasteellista järjestää kuvauksia Uzbekistanissa.
Ylestä on kerrottu, että projektista ollaan edelleen kiinnostuneita, kunhan hankkeelle löytyy uusi tuottaja suomalaisen elokuvatuottaja Kaiho Republicin luovuttua hankkeesta kaksivuotisen optionsa jälkeen. Keskusteluja ollaan aloittelemassa, mutta emme ole pitäneet asiaa kiireellisenä, paljastaa Loukola.
Kriisit vievät ilon kirjallisesta työskentelystä
BUHARAN satakielen ilmestyttyä Loukola kertoi, että hänellä on jo runsaasti valmista tekstiä seuraavaa osaa varten.
–Pitkät työpäivät ja Ukrainan sotatilanne ovat pysäyttäneet kirjallisen työskentelyn. Kun uppoudun kirjoittamaan, elän niitä asioita ja ihmisiä. Haluaisin, että kriisit olisivat suvantovaiheessa, jotta olisin henkisesti vapaa tekemään kirjoitustyötä, sanoo Loukola.
Kirjan suunnittelua rikastavat myös lukijoiden yhteydenotot. Moni on kertonut sukunsa perimätietoa isonvihan ajoilta. Näistä kertomuksista Loukola on erityisen kiitollinen, koska ne ovat uutta tietoa, jota ei ole kirjallisissa lähteissä, ja ne välittävät aikalaisten todellisia kokemuksia.
Prosessin aikana esiin on alkanut pyrkiä myös toinen kirja. Loukola kertoo olevansa jäämässä eläkkeelle ensi vuonna samoin kuin puolisonsa Timo Ruskeeniemi.
–Eläkkeellä suunnitelmissa on kirjoittaa yhdessä kirja, joka kertoisi Simo-nimisen pojan tarinan. Hänet Perttu tapaa Buharan satakieli -kirjassa Hivan kaanin yksityisjoukoissa.
–Tämä kirja risteäisi Buharan satakieli -kirjan jatko-osan kanssa. Haluaisimme mieheni kanssa kirjoittaa historiallisiin lähteisiin perustuvan kirjan tavallisten suomalaisten sotilaiden arjesta 1700-luvun alussa. Tausta-aineistoa on olemassa erityisesti Ruotsin arkistoissa; upseerien ja pappien päiväkirjoja ja kirjeitä kotiin, tietoa siitä, keitä kutsunnoissa on otettu, kuka sairastui tai kaatui ja ketkä selvisivät sotaretkiltä kotiin. Kirja perustuisi pääosin oikeiden historiallisten henkilöiden elämään, kertoo Loukola.
Suomesta vietiin lapsia jopa Iraniin saakka
INNOKKAAT lukijat ovat kyselleet kirjasarjan jatkoa. Pysäyttävin viesti tuli suomalaiselta, johon Iranista USA:han muuttanut nainen otti yhteyttä. Iranilainen oli tehnyt geenitestin, ja löytänyt sukupuustaan suomalaisen kanssa yhteisen isonvihan aikaan eläneen esiäidin. Tietoa onkin siitä, että Iranin Istafaniin oli viety suomalaisia naisia ja lapsia orjuuteen. Isonvihan aikana venäläiset ryöstivät Suomesta jopa 20 000–30 000 lasta, joista osa vietiin jopa Iraniin saakka. Tähän lukuun on päätynyt professori Jukka Korpela arvioissaan.
Isonvihan jälkeen käräjäoikeuden pöytäkirjoihin ilmeisesti kirjattiin vain ne lapset, jotka olisivat perineet talon. Näin dokumentoimatta saattoi jäädä pääosa ryöstetyistä lapsista alueilla, joissa kirkonkirjoja ei ylläpidetty miehityksen aikana. Lappajärvellä pappi oli paikalla koko miehityksen ajan ja kirjasi tietoja edes hiukan tarkemmin kuin muissa Pohjanmaan seurakunnissa, vaikka tilanne oli täysin kaoottinen.
Loukola naurahtaa, että kerrotaan myös kadonneista kirkonkelloista, ja sanottiin, että ne upotettiin järveen. Niitä ei ole silti löydetty edes nykymenetelmien avulla. Samaan aikaan Venäjän arkistojen mukaan Suomesta tapahtui Venäjälle isoja kirkonkellokuljetuksia, koska venäläiset valoivat kirkonkelloista tykkejä. Loukola pohtii, että asiaa olisi aiheellista arvioida uudelleen vertailemalla venäläisten tilastoja ja suomalaisia historiallisia lähteitä.
Aino Alppinen
Kirsti Loukola-Ruskeeniemi
– viettänyt lapsuuden kesät Kortesjärvellä, josta hänen sukunsa on lähtöisin
– asuu Kirkkonummella geologipuolisonsa Timo Ruskeeniemen kanssa
– julkaissut Skripent-kirjakustantamossa kaksi isostavihasta kertovaa teosta
– geologian professori erikoisalana ympäristö- ja malmigeologia
– toiminut pitkään hallinnollisissa tehtävissä, esimerkiksi toimialajohtajana Työ- ja elinkeinoministeriössä ja toimialapäällikkönä Geologian tutkimuskeskuksessa
– tällä hetkellä Geologian tutkimuskeskuksessa ISLANDR EU-hankkeen tieteellinen koordinaattori. Hanke liittyy suunniteltuun maaperän terveysdirektiiviin.
Tähän mennessä ilmestyneet osat:
Kiljukotka on selviytymistarina 1700-luvun Etelä-Pohjanmaalta. Venäjä hyökkää Suomeen ja isoviha alkaa. Sotilaat hävittävät maata ja kaappaavat lapsia ja nuoria orjuuteen.
Buharan satakieli kertoo, miten orjuuteen kaapatut Liisa ja Perttu selviytyvät pitkin Volgan reittiä Keski-Aasiaan ja miten Liisa elää Buharan ja Hivan kaanien haaremissa. Kirjojen tarinat ovat fiktiivisiä, mutta kirjailija on tieteentekijän tarkkuudella tutustunut aikakauden tapahtumiin, joten kirjat perustuvat suurelta osin tositapahtumiin ja perusteelliseen taustatyöhön.
