Ulkopolitiikka ja Venäjän-kysymykset puhututtavat, kun Rehn tapaa kansalaisia vaalikiertueellaan

Olli Rehn tähtää presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Alajärvellä mukana oli myös puoliso Merja Rehn,
Olli Rehn tähtää presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Alajärvellä mukana oli myös puoliso Merja Rehn.

PRESIDENTTIEHDOKAS Olli Rehn pysähtyi Alajärvellä lauantaina matkallaan Oulusta Helsinkiin.  Alajärven Keskustan järjestämä vaalitilaisuus Maxin kauppakeskuksen pihassa keräsi väkeä yli maakuntarajojen.

–Suomen presidentin tulee olla koko kansan presidentti, niin maakuntien kuin Etelä-Suomen kasvukeskustenkin, Rehn totesi puhuessaan tapahtumaan osallistuneille vihmovassa tuulessa ja lumisateessa.

Presidentin tärkeimpänä tehtävänä hän näkee tällä hetkellä ulkopolitiikan hoitamisen.

–Täytyy pystyä navigoimaan taitavasti ulkopolitiikassa ja huolehtia siitä, että sitä johdetaan viisaasti ja vakaalla kädellä, että voimme rakentaa yhteiskuntaamme rauhassa ja turvallisesti. Tänä päivänä se tarkoittaa sitä, että viedään menestyksellä maaliin ankkuroituminen läntisiin puolustusyhteisöihin Nato-jäsenyyden kautta. Samalla on ensiarvoisen tärkeää muistaa, että ensivaiheessa Suomea puolustamme kuitenkin me suomalaiset itse armeijan ja reserviläisten voimin. Puolustuskyvystä ja maanpuolustustahdosta on tärkeää pitää huolta. Sitä rakennetaan joka päivä jokaisen suomalaisen korvien välissä sillä, miten me toinen toisiamme kohtelemme ja rakennamme henkistä lujuutta ja kansallista eheyttä.

Aihe nousi esille myös yleisökysymyksessä, jossa peräänkuulutettiin hyviä suhteita Venäjän kanssa, onhan maiden välillä pitkä yhteinen raja.

–Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on pitää huolta siitä, että rauha säilyy rajoillamme, että voimme rakentaa omaa elämäämme ja yhteiskuntaamme rauhassa ja turvallisesti. Vaikka valtion ylin johto ei tapaa tai keskustele, ovat alemmat diplomaattikanavat auki ja toimivat, myös rajavartiostojen ja tullivirastojen keskusteluyhteys toimii, kuvasi Rehn tämänhetkistä tilannetta.

Esko Rintamäki, Antti Joensuu, Merja ja Olli Rehn, Sari Palmu ja Vesa Koivunen olivat yhtä hymyä vaalitilaisuudessa.
Esko Rintamäki, Antti Joensuu, Merja ja Olli Rehn, Sari Palmu ja Vesa Koivunen olivat yhtä hymyä vaalitilaisuudessa.

“Maailmanpolitiikassa mennään peruutusvaihteella”

Vaalikampanjan aikana ulkopolitiikkaan liittyvän kysymykset, Venäjän kehitysnäkymät ja toisaalta Nato-jäsenyyden vaikutukset ovat nousseet useimmin puheenaiheeksi äänestäjiä tavattaessa, kertoi Rehn puhelinhaastattelussa.

–Minulla ei ole illuusiota suurista haasteista, joita meillä on edessämme. Maailmapolitiikka on suuressa murroksessa samoin kuin 30 vuotta sitten. Silloin mentiin eteenpäin, kun Neuvostoliitto hajosi, nyt tuntuu, että kuljetaan peruutusvaihteella johtuen Venäjän uhasta ja Kiinan koventuneesta ulkopolitiikasta. Uskon, että presidentti yhdessä Valtioneuvoston kanssa pystyy tilanteet hoitamaan; meillä on siihen vankka perusta, vahva oma puolustuskyky sekä lisäksi Naton jäsenyys, mitkä vahvistavat Suomen kansallista turvallisuutta epävarmassa maailmassa.

Omavaraisuus on arjen turvallisuutta

ARJEN turvallisuus kuuluu niin ikään Rehnin mukaan presidentin tärkeisiin tehtäviin.

–Omavaraisuus ja leipä on turvattava myös kriisitilanteissa, mikä edellyttää vahvaa maataloutta ja omavaraista energiatuotantoa.

Tästä aiheesta Alajärven kaupunginvaltuutettu Kauko Ukonmäki kysyikin yleisökysymyksissä.

Kauko Ukonmäki kysyi, kuinka presidentti voisi parantaa maatalousyrittäjien mahdollisuuksia jatkaa toimintaansa ja turvata suomalaista ruoantuotantoa.
Kauko Ukonmäki kysyi, kuinka presidentti voisi parantaa maatalousyrittäjien mahdollisuuksia jatkaa toimintaansa ja turvata suomalaista ruoantuotantoa.

–Olen tietoinen kannattavuusongelmista, joita maataloudella ja viljelijöillä on. Presidentin tulee kannustaa hallitusta toimiin, joilla kyetään varmistamaan suomalaisen maatalouden kannattavuus ja se vaatii myös sitä, että maataloudella ja sen edunvalvojilla pitää olla riittävästi vipuvoimaa kauppaketjuihin ja muihin kauppoihin nähden. Lisäksi olen peräänkuuluttanut pankeilta sitä, että mielekkäitä investointeja voidaan rahoittaa maataloudessa ilman, että vakuusvaatimukset ovat ihan kohtuuttomia kuten välillä on tuntunut. Korostan, että asia kuuluu presidentille sillä tavalla, että presidentin tulee olla arvojohtaja ja kantaa huolta koko Suomen tulevaisuudesta. Terve talous ja kestävä ruoantuotanto on oleellinen osa turvallisuutta ja itsenäisyyttä. Pari kertaa ne on menetetty, Rehn totesi.

Lisää yhteishenkeä ja vähemmän yhteentörmäyksiä

Kolmas presidentin tehtävä on Rehnin mukaan kansakunnan unilukkarina ja arvojohtajana toimiminen.

–Kannan huolta eripurasta ja kahtiajaosta, sekä alueellisesta että sosiaalisesta. Niinistön ensimmäisen presidentinvaalikampanjan tunnus oli ”Vastakkainasettelun aika on ohi”. Oikea tavoite, mutta näin ei valitettavasti ole, vaan meillä on ihan liikaa eripuraa ja vastakkainasettelua yhteiskunnassamme. Viimeksi on nähty se, että Suomen työmarkkinoita ollaan ajamassa yhteentörmäykseen. Sen vuoksi olen vedonnut sekä hallitukseen että työmarkkinajärjestöihin että yritettäisiin yhdessä vielä talvisodan tammikuun kihlauksen 1940 hengessä löytää sopua. Suomea on rakennettu yrittämisen, osaamisen ja työntekemisen varaan, mutta myös yhteisymmärryksen varaan, joten vetoomukseni on, että Suomea rakennetaan, ei riidellen ja repien, vaan neuvotellen ja sopien.

–Vaikka me elämme tuulisia aikoja, Suomella on paljon vahvuuksia: on vankkaa perusluottamusta ihmisten kesken, on hyvin koulutettuja, osaavia ihmisiä, yritteliästä ja työtä pelkäämätöntä porukkaa. Uskon vakaasti, että Suomen parhaat päivät ovat edessäpäin, ja meillä on kaikki eväät olla paitsi selviytyä, myös uudistua, kunhan ulkopolitiikkaa johdetaan viisaasti ja vakaalla kädellä.

–Presidenttinä käyttäisin punnittuja puheenvuoroja sopimisen ja yhteisymmärryksen hakemisen puolesta. Pitäisin yhteyttä sekä kansalaisiin että päättäjiin ja kannustaisin asialliseen keskusteluun ja mieluummin yhteisten näkemysten kuin railojen hakemiseen.

Arvot korostuvat kampanjassa, kun ulkopoliittinen linja on ehdokkailla samanlainen

TÄHÄNASTISESSA kampanjassa on Rehnin mukaan ollut oikein hyvä vire.

–On ollut innostavaa tavata suomalaisia eri puolilla maata ja käydä antoisia keskusteluita heidän kanssaan. Ulkopoliittisten asioiden lisäksi suomalaiset ovat huolissaan kansan kahtiajaosta ja toivovat parempaa yhteisymmärrystä. Kolmantena arvojohtajuuteen liittyvät asiat korostuvat. Paljon kysytään arvojani. Olen korostanut tasavaltalaisia arvoja: ihmisarvoa, yhdenvertaisuutta, oikeusvaltiota, arvoja, jotka nojaavat sekä kristilliseen että humanistiseen perintöön.

Paljon vaalikampanjoita vuosien varrella tehnyt Rehn kuvailee kampanjaa odotetunlaiseksi.

–Erona aiempiin on, että ehdokkailla on aika lailla yhteinen näkemys ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, mikä on myönteistä, näin arvoihin ja persoonaan liittyvät kysymykset korostuvat.

Sinua saattaisivat kiinnostaa nämä jutut

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti