Ruokavirasto maksaa tukia hakijoiden tileille sitä mukaa kuin ELY-keskukset tekevät maksupäätöksiä. Tämän hetken aika-arvio hakemusten käsittelylle Etelä-Pohjanmaalla on noin yksi kuukausi, riippuen muun muassa hakemusten täydennysten tarpeista.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa on tehty tähän mennessä yhteensä noin 20 päätöstä maatalouden investointitukien ja nuorenviljelijän aloitustukien maksuihin. Tällä hetkellä on vireillä noin 40 maatalouden investointituen maksuhakemusta. Uuden kauden maksujen rinnalla käsitellään edelleen vanhan rahoituskauden 2015–2022 maksuja monessa eri tukimuodossa.
Viime vuonna Etelä-Pohjanmaan alueella myönnettiin tukea yli 300 maatalouden investointiin ja 34 aloittavalle maatalousyrittäjälle. Yhteensä koko Suomen alueella myönnettiin tukea noin 2 000 maatalouden investointiin ja noin 240 aloittavalle maatalousyrittäjälle.
Maksujen haku uuden rahoituskauden osalta aukesi joulukuun alussa, mutta päätöksien teko on ollut mahdollista vasta tammikuussa. Aiemmasta EU-rahoituskaudesta poiketen myös nuoren viljelijän aloitustuen maksua pitää erikseen hakea. Maksuhakemuksen tekemiseen löytyy ohjeita Ruokaviraston verkkosivuilta ja neuvoa voi kysyä myös ELY-keskuksen maksatusasiantuntijoilta. Maksuja haetaan Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelussa (https://hyrra.ruokavirasto.fi).