Aalto-viikko kokoaa kaupunkilaisia ensi kesänä – historian huminan lisäksi luvassa kansanjuhlaa

Alajärven Aalto-kohteiden tunnettuutta pyritään lisäämään kaikin mahdollisin keinoin, kertovat Tuomas Lahdenperä sekä Jaakko Aninko. Isoa näkyvyyttä on luvassa ensi kesän Aalto-viikon myötä.
Alajärven Aalto-kohteiden tunnettuutta pyritään lisäämään kaikin mahdollisin keinoin, kertovat Tuomas Lahdenperä sekä Jaakko Aninko. Isoa näkyvyyttä on luvassa ensi kesän Aalto-viikon myötä.

ALAJÄRVI sai Alvar Aalto -kaupunkien yhteistyöverkoston puheenjohtajuuden myötä mahdollisuuden järjestää ensi vuonna kahdeksannen kansainvälisen Alvar Aalto -viikon. Luvassa on 30. elokuuta alkaen yhdeksän päivän ajan täyttä tohinaa, lupaavat Alajärven elinvoimajohtaja Jaakko Aninko sekä yhteisökoordinaattori Tuomas Lahdenperä.

–Me haluamme tehdä tästä kansanjuhlan, jossa on jokaiselle jotakin, kuten musiikkia ja erilaisia esityksiä, kertoo Aninko.

–Ei keskitytä vain siihen, mitä täällä on ollut, vaan myös siihen, mitä on tulossa. Jos alajärveläiset maisemat ovat innostaneet Aaltoa, mikseivät ne voisi innostaa muitakin, Lahdenperä pohtii.

Kaupunkilaiset mukaan Aalto-viikkoa suunnittelemaan

Viime kesänä Kotkassa viikon tapahtumiin osallistui noin 6 000 ihmistä..

Alajärvi on pienin kaupunki, joka on tapahtuman järjestänyt yksinään.

–Haluamme osallistaa mukaan suunnitteluun ja toteutukseen yhdistyksiä, kaupunkilaisia ja yrityksiä, toteaa Lahdenperä.

Työryhmätyöskentely viikon ohjelman kokoamiseksi käynnistyy tammikuussa. Mukaan voivat ilmoittautua kaikki asiasta kiinnostuneet.

–Villejä ideoita on heitelty ilmaan heti nuijankopautuksen jälkeen asian selvittyä. Budjettimme on joitakin kymmeniä tuhansia euroja ja hankkeistamalla voidaan saada penniä vielä venymään, Aninko pohtii.

Aalto-viikko ei ole pelkkää arkkitehtuuria, vaan sen ohjelmaan voidaan nivoa mitä tahansa, mitä samana ajankohtana tapahtuu paikkakunnalla. Paikallisuus tarkoittaa, että mukana voi olla esimerkiksi urheiluseurojen tapahtumia tai muuta toimintaa.

–Tässä on varsin matala kynnys eri yhdistyksille tuoda esille toimintaansa. Tapahtuma-alueeksi on kaavailtu pääosin Aalto-keskusta, mutta riippuen mukana olevista toimijoista tapahtumia voidaan viedä muuallekin, Lahdenperä jatkaa.

Lisää huomiota Alajärven Aalto-kohteille

ALAJÄRVI on jäänyt varsin pienelle huomiolle Aalto-kaupunkien joukossa, vaikka Aallon tuotanto Alajärvellä on laaja ja monipuolinen. Nyt asiaan ollaan saamassa parannusta. Esimerkiksi Aalto-säätiön kotisivuilla oleviin tietoihin on pyydetty täydennyksiä. Yhteistyö Aalto-matkailureitin ja Aalto-kaupunkien yhteistyöverkoston kanssa on tiivistynyt; Alajärveltä osallistutaan aina niiden kokoontumisiin. Tunnettuus lisääntyy pikkuhiljaa laajalla rintamalla, keinoja ovat myös kaupungin osallistuminen matkailumessuille, Kraatterijärven Geopark -hanke sekä arkkitehtuuriresidenssi, jonka on tarkoitus käynnistyä ensi vuonna.

Yksi seikka, johon on syytä saada parannusta matkailijoiden palvelemiseksi, ovat opaspalvelut. Niitä on saatavilla tällä hetkellä rajatusti. Siksi JAMIn kanssa onkin sovittu opaskoulutuksen järjestämisestä ja uusia oppaita toivotaan olevan käytettävissä jo Aalto-viikolla.

Toinen yhteistyökuvio Aaltoon liittyen on Aalto-säätiöltä tilattu ”neliökirja”, jossa esitellään kaikki Alajärven Aalto-kohteet. Sen toivotaan valmistuvan kesäksi ja sitä on tarkoitus myydä ensi vuonna avattavassa kaupungin nettikaupassa, johon otetaan myyntiin muitakin säätiön Aalto-tuotteita sekä kaupungin omia myyntiartikkeleita.

Pentti Moision perintörahastosta saaduilla varoilla on tehty esittelyvideoita Aalto-kohteista. Ne julkistetaan 13. joulukuuta Villa Väinölässä järjestettävässä Aalto 125 vuotta -juhlassa, jonne on avoin kutsu kaupunkilaisille.

–Luvassa on muun muassa kahvia sekä sellomusiikkia, josta Aalto erityisesti piti, kertoo Aninko.

Kohteet pääosin hyvässä kunnossa

KAUPUNGIN omistamat Aalto-kohteet ovat suoritetun katselmuksen mukaan melko hyvässä kunnossa ja teknisen toimen kanssa on keskusteltu niiden huolittelemisesta Aalto-viikkoa silmällä pitäen. Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on käyty keskustelua Nuorisoseurantalon tilanteesta. Seuran omistaman talon kunnosta on ollut huolta.

–Olemme kehottaneet sen edustajia hakemaan avustusta kaupungilta. Rahaa on jaossa muun muassa Moision rahastosta ja hakemusten laatimisessa sekä muiden rahoituskanavien löytämisessä voimme henkilökohtaisesti auttaa.

Muita kuin kaupungin omistuksessa olevia kohteita ovat Villa Flora sekä seurakuntatalo.

Lue myös nämä artikkelit

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti