Hyvinvointialueen muutokset heittävät hiekkaa hoidon rattaisiin – nyt puhuvat hoitajat  

Hyvinvointialueen muutokset huolettavat hoitajia.
Hyvinvointialueen muutokset huolettavat hoitajia. Kuva luotu tekoälyllä.
Julkaistu:
Kategoria:

HYVINVOINTIALUEEN uudistukset herättävät huolta. Nimettömänä annetut haastattelut Järviseudun alueella työskenteleviltä hoitoalan ammattilaisilta puhuvat karua kieltään. Monen sietokyky tuntuu ylittyneen ja alanvaihtajiakin löytyisi, mikäli toinen työpaikka olisi tiedossa. Työpaikkoja surffaillaan läpi senkin vuoksi, kun huoli oman yksikön tulevaisuudesta on käsinkosketeltava. Haastateltavat kokivat myös työmäärän lisääntyneen, erityisesti kirjauksien myötä, minkä koetaan vähentäneen asukkaille tarkoitettua aikaa. 

–Erilaisia ohjelmia on enemmän käytössä. Tietokoneelle kirjaaminen on entisestään lisääntynyt, nykyään myös kaikki lomat ynnä muut haetaan netin kautta, kertoo eräs haastateltava. 

Hoitoon liittyvään työhön ei koeta tulleen muutoksia, mutta moni kokee muutosten näkyvän ikävästi säästöinä vanhusten ruuissa. Osa haastateltavista koki myös, että hoitotyötä ei ole mahdollista tehdä niin hyvin kuin haluaisi ainaisen kiireen nakuttaessa takaraivossa. Alaa onkin vaihdettu myös sen takia, kun arjen työ sotii omaa arvomaailmaa vastaan. 

–Hoitajien sietokyky on venytetty äärimmilleen, eikä alalle tahdo enää löytyä edes opiskelijoita. Päättäjät tuntuvat kaivavan hoitoalalle koko ajan syvempää kuoppaa, eikä hoitajien työtä arvosteta, niin ei ole ihme, ettei alalla ole vetovoimaa, pohtii eräs hoitoalalta muihin töihin vaihtanut haastateltava. 

–Palkka mietityttää hoitajia, koska muilla hyvinvointialueilla on peruspalkkaa nostettu aika reippaasti. Puhutaan ihan satasien eroista, kertoo eräs alueella työskentelevä.  

–Tutuistani moni pohtii joko työpaikan tai alanvaihtoa. Hoitajia on jo lähtenyt ja tulee vielä lähtemään. Pakkorokotukset ovat saaneet monen vaihtamaan alaa lopullisesti, se valitettavasti näkyy. Hoitajista on pulaa, lääkäreistä on pulaa, osastopaikkoja on liian vähän. Siitä syystä kotona on liian paljon sellaisia, ketkä eivät siellä pärjää. Myös johtamiseen tulisi panostaa, tällä hetkellä siinä on paljon parantamisen varaa, hän jatkaa. 

ETELÄ-POHJANMAAN hyvinvointialuevaltuutettu Sirpa Salomäki ymmärtää huolen ja epävarmuuden edessä olevista muutoksista. 

–Paljon huolenilmauksia olen myös minä kuullut. Hyvinvointialueet koko maassa ovat taloudellisessa kriisissä, säästöjä on saatava ja ne tarkoittavat muutoksia. Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto on hyväksynyt UTV-puiteohjelman tuleville vuosille, joka sisältää toimintaan vaikuttavia muutoksia (uudistuminen, taloudellisuus ja vaikuttavuus). Yhtenä painopisteenä on digitalisaation kehittäminen, mutta ei se ole konsti kuin osaan palveluista. Palvelut on kuitenkin lakisääteisesti luvattu kaikille. Reuna-alueille on turvattava palvelujen saatavuus, sitä asiaa ajan osaltani, sanoo Salomäki. 

Myös hänen tiedossaan on, että hoitotyön tekijöistä ja asiakaspinnassa työtätekevistä on kova pula. 

–Tämä varmasti näkyy työpaineina ja lisääntyvänä työnä. Samoin byrokratia saattaa isossa organisaatiossa lisääntyä, vaikka hallinnon pitäisi päinvastoin vähentyä. Havaituista puutteista, kuten ruuan laadusta kannattaa kyllä kertoa eteenpäin, kehottaa Salomäki. 

Positiivisiin hyvinvointialueen uudistuksiin haastateltavat listasivat virkistysrahan nousun ja sen pidemmän käyttöajan. 

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti