Sääksjärveläislähtöisen Veli-Matti Isojoen kirjan Takaisin kouluun – Muistoja julkaisu osui sattumalta samoihin aikoihin entisen opinahjon, Vimpelin yhteiskoulun ja lukion 80-vuotisjuhlien kanssa.
–Joulukuussa aloin tätä kirjoittaa, keväällä sain tekstin valmiiksi. Jossain vaiheessa siinä huomasin, että nyt onkin koulun tasavuosi käsillä. Kirjan julkaisutilaisuus vietettiin Vimpelin kirjastossa lokakuussa.
Vanhat koulukuvat herättelivät muistoja ja kutkuttelivat jo mielen uumeniin kadonneiden tapahtumien lankoja. Isojoki etsi muisteluihinsa avuksi matrikkeleita, koulukirjoja, vihkoja, todistuksia ja muuta säilynyttä materiaalia. Sosiaalisesta mediasta löytyi yhteyksiä entisiin koulukavereihin, joita Isojoki haastoi muistelemaan kanssaan – usean kanssa hän on toki kouluaikojen jälkeen tavannut luokkakokouksissa, joita on järjestetty kolme kertaa. Riemuylioppilasvuoden kokoontuminen tosin jäi väliin koronarajoitteiden vuoksi.
Muistoja koulusta
Takaisin kouluun on sosiologinen, sosiaalipsykologinen kuvaus koulusta oppilaan tunnemaailmasta käsin. Isojoki herättelee samalla pohtimaan, mitä koulumuistosta siirretään seuraaville sukupolville, mitä kerrotaan tulevaisuuden uskosta ja koulutuksen merkityksestä?
Kirja käynnistyy 12 kilometrin pyörämatkasta, jonka päämääränä on oppikoulun pääsykoetilaisuus. Pyrkijä oli joutunut kysymään ohjeet osatakseen koululle. Jo koulurakennus teki vaikutuksen, vaikka Sääksjärvellä kansakoulua käytiinkin komeassa pytingissä.
Koulunkäynti erosi huomattavasti siitä, mitä se on nyt. Kuri oli koulussa tiukka. Viheltelyä ja kiroilua ei sallittu, tupakanpoltto oli rikkeistä yleisimpiä. Kyse oli yksityiskoulusta, joten ruoasta maksettiin. Osa toi omat eväät. Myös koulukyyti maksoi. Lauantaisinkin oli koulua. Oppiaineena oli muun muassa maatilatalous.
Moni asia oli toisin
Isojoki muistelee, ettei koulussa esiintynyt suurempia käyttäytymisongelmia, mutta toisaalta oppimisvaikeuksia ei tunnistettu eikä opettajilla ollut edellytyksiä niihin reagoida. –Paljon kävimme asioita läpi keskenämme, ystävien ja sisarusten kanssa. Toisaalta, vaikka koulu oli auktoritatiivinen, koulumaailma ei ollut niin suorituspainotteinen kuin nykyään, vaan oli mielen väljyyttä sekä vapautta eri valintojen ja tavoitteiden suhteen.
Vuosien varrella luokan kokoonpano muuttui, uusia tuli ja osa putosi pois. Lukioon mentäessä kaksi rinnakkaisluokkaa yhdistettiin. Heistä vain kolmasosa selviytyi lukion viimeiselle luokalle, oli ehtoja ja luokalle jäämisiä.
–Oli löydettävä itse keinot ja tavat oppia. Oppilaanohjausta ei ollut. Olisi ollut hyvä, jos opettajat, joista moni oli varsin nuoria, olisivat kertoneet omasta koulupolustaan. Opettajat kuitenkin halusivat meidän parastamme, työntää meidät maailmalle tietoa täynnä. Koulu antoi eväitä elämään, henkistäkin puolta.
Ruotsin kautta Jyväskylään
JATKO-OPISKELUPAIKAN saaminen oli 1970-luvun alussa hankalaa paikkojen vähäisuuden vuoksi. Isojoki lähti Ruotsiin töihin ja hakeutui siellä opiskelemaan sosiaalialaa. Hän vaihtoi opiskelupaikan Helsinkiin ja päätyi alalla aina opettajaksi saakka. Hän on nykyisin eläkkeellä ja asuu Jyväskylän seudulla.
–Kotiseutu Vimpelissä sekä sen luonto on minulle yhä tärkeä. Siellä on sukulaisten verkosto ja veli asuu siellä, yhteyksiä pidetään.
Kuusi kirjaa
Aiemmin Isojoki on julkaissut teokset Ameriikan Singer -elämän ommelta (Mediapinta 2016), Elon paula ja pirta – Hemmin ja Ennan tarina, (Booky.fi 2017), 1800-luvun kulttuuripersoonista kertova Kuusi kertomusta (2020), Ystäväni (2021) sekä Sääksjärvelle sijoittuvan Tuutin täydeltä – Myllyn tarinoita (2022). Teoksia löytyy kustantamoiden sivuilta, Kastanjasta ja kirjoittajalta.
–Nyt suunnitelmissa on tilattu henkilöhistoriallinen teos ja myös vaimon kanssa tehty maailmanympärysmatka olisi kiva koostaa kansien väliin. Eläkepäiviin vauhtia ja ohjelmaa tuovat lasten perheet tässä lähellä, joten pelkkää kirjoittamista ei elämä ole.
Moni vimpeliläinen on julkaissut kirjallisia tuotoksiaan vuosien varrella.
–Se kertoo siitä, että kotiseutuhenki on voimakas ja historiallinen perinne vahva. Tällaista en ole muualla havainnut, vaikka olemme asuneet eri puolilla Suomea. Siitä koulun perustaminenkin aikoinaan oli viesti, iso panos kunnanisiltä ja yksittäisiltä henkilöiltä tulevaisuuteen, lapsiin sekä nuoriin. Siitä saa olla kiitollinen.
