SIVISTYSTOIMENJOHTAJA Päivi Lappinen siirtyy eläkkeelle marraskuun alussa. Työuraa Evijärven kunnan palveluksessa on tuolloin koossa uskomattomat 40 vuotta.
Lappinen aloitti kunnan nuorisosihteerinä maaliskuun puolivälissä 1983, ja sivistystoimenjohtajaksi hän siirtyi kesäkuussa 2006. Nuorisosihteerin sijaisena hän on ehtinyt lisäksi olla pätkän Vimpelissä ja Evijärvellä perhepäivähoitajan sijaisena uran alkuvaiheessa.
–Nuorisosihteerin työssä parasta olivat nuoret ja heidän kanssaan työskenteleminen. Järviseudun kuntien yhteistyö oli aivan uskomatonta, muistelee Lappinen.
–Tehtiin kuntien yhteisiä retkiä ja leirejä. Harrastajabändit pääsivät esiintymään vuorotellen eri kunnissa ja nuoret pääsivät tutustumaan toisiinsa.
Nuorisosihteerin työtä varten Lappinen opiskeli nuorisotyön tutkinnon 1980-luvun alussa. Työnteon ohella hän on ehtinyt opiskella kaksi muutakin tutkintoa. Ensin oli vuorossa kasvatustieteen maisteri 1996–2000 ja sitten opettajan pedagogiset opinnot 2013–15.
Miten ihminen ehtii tuollaisen määrän opintoja työn ohella?
Kesällä Lappinen kertoo pitäneensä vain pienen pätkän lomaa. Talvella hän oli opiskellessaan viikoittain yhden päivän lomalla, jotta sai opintoja edistettyä. Erityispedagogian opintoihin kuului harjoittelu, ja silloin Lappinen kävi aamupäivällä harjoittelemassa ja teki iltapäivällä kunnan töitä.
Kysyn, onko sivistystoimenjohtaja elinikäisen oppimisen puolestapuhuja ja montako ammattia nykynuorten pitää elinaikanaan opiskella, kun ammatteja suorastaan katoaa nykyään.
–Kyllä varmaan jokaisen pitäisi kolme ammattia opetella elämänsä aikana, ainakin.
LAPPINEN sanoo, että myös aikuisten olisi tarpeen muuttaa ajattelutapaa. Joku ylläpitää ammattitaitoa kursseja käyden, vaikka alalla on vaikea saada töitä. Eikä mielestään tarvitse uutta ammattia, vaikka toisella alalla olisi töitä tarjolla. Nuorilta puolestaan edellytetään valintojen tekemistä aikaisessa vaiheessa, mikä voi rasittaa ja stressata. Koulun käymistäkään ei saisi ottaa liian raskaasti. Pitäisi ymmärtää, että on koko elämä aikaa. Siihen nähden on huonoa, että jo ysiluokalla pitää tietää, mitä aikoo tehdä isona.
–Hyvää koulutusjärjestelmässä on toisaalta se, että vaikka olisi valinnut miten, ei mikään tie ole poikki. Eteenpäin pääseminen vie ehkä enemmän aikaa ja vaatii enemmän itseltä. Tätä ei osata viestiä koulussa, jos nuoret uupuvat ja ennen opiskelemaan pääsemistä, pohdiskelee Lappinen.
Sivistystoimenjohtajana Lappinen on vastannut lasten kouluasioista varhaiskasvatuksesta ylioppilaaksi asti. Sen lisäksi ovat työsarkana olleet kulttuuri, nuoriso, liikunta, museot ja kirjasto eli tätä kautta koko väestö.
–Evijärven kunta on ollut hyvä työnantaja, ja aina olen saanut uusia haasteita – joskus niitä tuli kunnan taloushaasteiden osalta liikaakin. Ja työnantaja on mahdollistanut opiskelemisen.
Entä millainen esihenkilö kunnan sivistystoimenjohtaja on ollut?
–Kun joku sijaisuus on loppunut, on lähtijä tullut sanomaan, että minulle on helppo tulla puhumaan. On sanottu, että olen arvostanut työntekijää, vaikka näkökannat ovat olleet eriävät. On ollut hyvä olla myös eri mieltä. Työilmapiiriä kunnassa on pidetty hyvänä.
Lappinen naurahtaa ja kertoo luonteestaan.
–Aina olen ollut spontaani. Täti ja serkku asuivat Kotkassa ja ajelin Evijärveltä Kotkaan käymään. Lähtiessäni huomasin, että voin samalla reissulla käydä Satakunnassa. Sitten tuli mieleeni, että pitää soittaa Antille, että olenkin nyt Satakunnassa. Kun tulin kotiin, Antti piti reissua ihan luonnollisena ja sanoi: Ai, tulit jo.
Entä miten ajankäyttö nyt muuttuu eläkepäivien koittaessa?
Pitkään elämässä on ollut vain kalenteri ja kello. Kansalaisopiston piireistäkin Lappinen valitsi kaksi liikuntakurssia, koska ne pystyy muistamaan ilman kalenteria. Sitten hän naurahtaa ja jatkaa: ”Monesti on käynyt niinkin, että yks kaks huomaan olevani kaikessa mukana. Yritän opetella siitä pois.”
–Siihen nähden, miten olen aina tehnyt työtöitä ja kotitöitä, täytyy ihmetellä, miten vähällä työnteolla voi tulla toimeen. Piha- ja tupatyöt ovat kesken, eikä haittaa yhtään. Voi toki olla niin, että tätä omaa aikaa olla vaan on tarvittu, pohdiskelee Lappinen.
Aino Alppinen
