VIMPELIN Rantakylän Nuorisoseuran innokkaan talkooporukan tanssilavan pohjan tasoitustyöt Saunasaaressa keskeytyivät äkisti kesäkuun alussa 1934 maasta löytyneeseen luurankoon. Sanomalehdet Ilkka ja Vaasa pitivät lukijoitaan hyvin ajan tasalla löydön tutkimisen vaiheista. Vainajalla ei ollut vaatteita eikä hiuksia, ja hänen allaan oli ruostunut rautaesine, joka tulkittiin kauhavalaiseksi hevosenpääpuukoksi. Poliisi Yrjö Valkama vei luut leikkaushuoneeseen, jossa tuolloin Vimpelissä toimitettiin ruumiinavaukset. Piirilääkäri Heikinheimo kävi tutkimassa luut. Hänen arvionsa mukaan kysymyksessä oli 25–35 vuoden ikäinen mies, joka oli ollut maatumassa kymmenisen vuotta. Lääkärin merkittävä löytö oli oikean solisluun yläpäässä ylhäältä lyöty viiltohaava. Se viittasi puukoniskuun.
Kukaan ei tuntunut olevan kadoksissa
Tutkinnan johtajalla Lappajärven-Vimpelin nimismiespiirin nimismiehellä R. Packalènilla oli selvitettävänään vaikea arvoitus eli oliko kysymyksessä tappo/murha ja jos oli, niin kuka oli uhri ja kuka oli surmaaja? Kesällä 1934 pyöri Vimpelissä hurja huhumylly. Vimpelistä ja lähiympäristöstä ei tiedetty kenenkään olevan kadoksissa. Ennen Vimpelin seurakunnan perustamista vainajat kuljetettiin kesäisin veneillä Lappajärvelle haudattavaksi. Yhden huhun mukaan Lappajärvelle nousi ylipääsemätön myrsky, ja vainaja haudattiin Saunasaareen. Toisen huhun mukaan vainaja oli lionnut kauan vedessä ennen hautaamista Saunasaareen, kun häneltä oli sekä hiukset että vaatteet hävinneet. Yhden olettamuksen mukaan Vimpelin sotakoulun oppilaat olisivat surmanneet ja haudanneet Saunasaaressa karkumatkalle lähteneen kurssitoverinsa. Tälle huhulle ei löydy kirjallisuudessa mitään näyttöä. Kuulopuheet kertoivat hevosten korskuneen Saunasaaren lähistöllä, korppien leijailleen saaren yllä, saaresta kuullun tappelun ääniä ja sen liepeillä leijuneen kuvottavaa hajua.
Kuka oli salaperäinen Humu?
Useat tukkifirmat uittivat 1960-luvulle saakka Vimpelin jokisuulta puutavaran Ähtävänjoen jokisuulle, josta se huilasi Pietarsaareen. Vimpelissä oli keväisin uittokaudella paljon liikkuvia tukkilaisia. Packalèn pyrki selvittämään, oliko heistä joku kadonnut. Yhtiöillä ei ollut kovin tarkkaa kirjanpitoa työntekijöistään, kun työnjohtaja merkitsi heidät muistikirjaansa ja maksoi palkan käteisellä.
Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että 11–12 vuotta aikaisemmin Emil Grankvist -niminen pomo oli palkannut 3–4 uittomiestä, joita kuulusteltavat olivat leimanneet sälleiksi. Heistä yhtä oli kutsuttu Pohjolan Humuksi. Lautta oli ollut Saunasaaren rannassa valmiina uitettavaksi Lappajärven yli. Miehet olivat ruvenneet juopottelemaan ja menneet Vimpeliin johonkin huvitilaisuuteen. Paluumatkalla Humu oli pahoinpidellyt kaverinsa. Juopottelu ja mekkala olivat jatkuneet Saunasaaressa aamupuolelle, mutta paikkakunnan miehet olivat jo poistuneet paikalta. Grankvist oli aamulla antanut ”sälleille” lopputilin, mutta yksi mies puuttui joukosta. Asiaan ei tuolloin oltu kiinnitetty erityistä huomiota. Paikalla ollut vimpeliläinen, joka ei enää asunut Vimpelissä, oli povannut paikalta löytyvän ruumiin ja Pohjolan Humun tulleen surmatuksi kostoksi kaverinsa yöllisestä hakkaamisesta.
Nyt alkoi Pohjolan Humun ja hänen kohtalonsa selvittäminen. Varsin pian kävi ilmi Humun olleen oululaisen Otto Piiralan. Hän oli tehnyt murhan Oulun Raatinsaaressa ja joutunut siitä vankeuteen. Humu vapautui sodan 1918 sekavissa oloissa eikä hänen myöhemmistä vaiheistaan ollut tietoa. Nimismies Packalèn käytti uutta mediaa, radiota hyväkseen ja teki tiedustelun Humusta syyskuun loppupuolella. Kävi ilmi, että Humuja olikin kaksi, Otto Piirala ja Lars Long Lapväärtistä ja molemmat olivat todistettavasti hengissä. Tutkintalinja päättyi siihen.
Uusi johtolanka
Lokakuun loppupuolella Packalèn sai uuden johtolangan. Hän oli kuulustellut alajärveläistä työmiestä, joka oli kertonut nimismiehelle käyneensä keväällä 1923 Vimpelin jokisuulla ja tavanneensa uittohommissa entisen jääkärin Väinö Äärisen. Uittomiehet olivat kiroilleet, ettei asialla ole mitään laitaa, kun jääkäri on työkaverina ja vieläpä kymppinä ja sen vuoksi hänet on pantava ”kontoon”. Lisäksi kuulusteltava kertoi sopineensa Äärisen kanssa lähtevänsä seuraavana päivänä uittoon Lapuanjoelle ja muisti Äärisellä olleen hevosenpääpuukon. Kuulusteltavan mukaan yöllä oli paikalla tapeltu eikä Äärinen saapunut aamulla sovitulle kohtauspaikalle. Jääkärikansliasta kerrottiin, ettei siellä ole kuultu Äärisestä 1919 jälkeen mitään. (Äärinen oli ehkä kuitannut tuolloin kaikille jääkäreille maksetun jääkärirahan). Ilkka piti jokseenkin varmana, että Saunasaaren murhenäytelmä oli uhrin osalta ratkennut.
Väinö Äärinen oli todella ollut Lappajärven ympäristössä metsä- ja uittotöissä, joten alajärveläismies oli saattanut tuntea Äärisen. Hän oli lähtenyt jääkäriksi yhdessä muun muassa tulevan kenraalin Taavetti Laatikaisen ja Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kaarnan eli Toivo Kärnän kanssa. Toverukset olivat ilmoittautuneet Saksassa 7.1.1916. Laatikainen piti Ääristä/Ääriäistä myös lappajärveläisenä jääkärinä avustaessaan lehtori Wegeliusta tämän kirjoittaessa jääkärieepostaan.
Ilmeisesti nimismies Packalèn etsi nytkin lehdistön tai radion välityksellä tietoa Äärisestä. Hänelle soitettiin Jyväskylän poliisilaitokselta, että Äänekosken kirkkoherra oli tiedottanut sinne Äärisen olevan hengissä ja töissä Suolahdessa. Ilkka joutui toteamaan: ”Näin ollen siis Vimpelin luurankomysterio on edelleen mysterio. Tutkimukset jatkuvat”. Packalènin kuulustelema alajärveläinen oli lasketellut syystä tai toisesta luikuria ja sitä mitä oli lukenut sanomalehdistä muun muassa hevosenpääpuukosta, sillä Äärinen oli ollut 1923 Äänekoski Oy:n palveluksessa ja avioitunut samana vuonna.
Tanssilava jäi Rantakylän nuorisoseuralaisilta rakentamatta eikä 1950 kuollut Äärinen saanut nimeään Lappajärven jääkäripatsaaseen eivätkä tutkimuksetkaan taida enää jatkua.
Veikko Leväniemi
